Those people (Joey Kuhn, 2015)

Sebastian Charlien sylissä

Charlie (Jonathan Gordon) on rakastanut Sebastiania (Jason Ralph) varhaisteini-iän suudelmasta alkaen ymmärtäen että rakkaus ei ole vain veljellistä parhaiden ystävien kesken vaan että hän haluaa myös jakaa elämänsä Sebastianin kanssa. Sebastian on piloille hemmoteltu rikas newyorkilaiskakara jonka maailma romahti kun isä viimein pistettiin kiven sisään talousrikoksista. Paparazzit vartioivat kaatohuoneiston tornin juurella eikä Sebastian pääse lähtemään kotoaan. Ja miksi hän lähtisikään rahvaan pariin kun ympärillä on hovi ystäviä jotka eivät voi jättää häntä. Charlie löytää kuitenkin Timin (Haaz Sleiman) ja ihastuu. Sebastianin valtavasta varjosta on kuitenkin vaikea päästä pois edes rakkauden siivin.

Jatka lukemista ”Those people (Joey Kuhn, 2015)”

Call me by your name (Luca Guadagnino, 2017)

Elio soittaa pianoa, Oliver katselee taustalla. Kuva elokuvasta.

Elio (Timothée Chalamet) joutuu luovuttamaan huoneensa vanhempiensa kesäpaikassa Pohjois-Italiassa Oliverille (Armie Hammer), tuoreimmalle sarjassa joka kesäisiä nuoria tutkijoita jotka tulevat työskentelemään isän (Michael Stuhlbarg) kanssa. Oliver ärsyttää Eliota tavalla joka hämmentää häntä. Kesän edetessä Elio ymmärtää ihastuneensa Oliveriin. Asetelma ja se että Elio on vain 17 saa Oliverin ottamaan etäisyyttä poikaan. Elio kuitenkin tietää mitä haluaa.

Jatka lukemista ”Call me by your name (Luca Guadagnino, 2017)”

Unelmien risteily (Dreamboat, Tristan Milewski, 2017)

Unelmien risteily (Dreamboat) on aikamme dokkari homomiehisten risteilystä. Risteily on kansainvälinen, miehiä tulee Ranskasta, Yhdysvalloista, Saksasta, Belgiasta, Intiasta, Palestiinasta ja lukemattomista muista maista. Jumalattoman suuri risteilyalus seilaa avomerellä jossain päiväntasaajan tienoolla ja joka päivä ja ilta on uudet bileet.

Jatka lukemista ”Unelmien risteily (Dreamboat, Tristan Milewski, 2017)”

Were the world mine (Tom Gustafson, 2008)

Timothy (Tanner Cohen) potee sitä tavallista homonuoren yksinäisyyttä ja yksipuolista ihastusta keskellä koulun homofobista poikajengiä. Hän on ihastunut rugby joukkueen tähteen, Jonathoniin (Nathaniel David Becker), jolla valitettavasti on tyttöystävä. Koulun ulkopuolella Timothyn lohtuna ovat punk-tyttö Frankie (Zelda Williams) ja hänen ei-ihan-poikaystävänsä Max (Ricky Goldman). Ms Thebbit (Wendy Robie) houkuttelee Timothyn Puckiksi lukuvuoden päättäjäisnäytelmään ja maagiset keinot muuttaa maailmaa avautuvat Timothylle.

Jatka lukemista ”Were the world mine (Tom Gustafson, 2008)”

Romeos (Sabine Bernardi, 2011)

Lukas (Rick Okon) on keskeneräinen. Keskeneräisyytensä vuoksi hän tulee sijoitetuksi miehenä naisten asuntolaan. Keskellä valtavaa hämmennystä tukena on kuitenkin entinen koulukaveri Ine (Liv Lisa Fries) ja videoblogiyhteisön muut keskeneräiset. Tervetuliaisbileissä kuvaan astuu jumalainen Fabio (Maximilian Befort) ja sekoittaa Lukasin pään. Tunne on molemminpuolinen, mutta miten ylittää vaikea autuaan tietämättömyyden kuilu? Kiukkuinen pikku sisko ratkaisee ongelman tavalla joka syöksee kaiken raiteiltaan.

Jatka lukemista ”Romeos (Sabine Bernardi, 2011)”

Contracorriente (Undertow, Javier Fuentes-León, 2009)

Miguel (Cristian Mercado) ja Mariela (Tatiana Astengo) odottavat vauvaa pienessä perulaisessa kalastajakylässä. Miguelilla on salainen suhde kylässä hyljeksittyyn muualta tulleeseen maalariin, Santiagoon (Manolo Cardona). Santiago hukkuu tapaturmaisesti mereen ja hänen haamunsa alkaa ilmestyä Miguelille. Santiagon jäämistö saa aikaan juorumyrskyn kylässä ja miesten salaisuus nousee pintaan.

Jatka lukemista ”Contracorriente (Undertow, Javier Fuentes-León, 2009)”

Permanent residence (Scud 2009)

Kuolevaisuus on lapsuudesta asti kiehtonut Ivania (Sean Li). Seksuaalisuuteen hän herää myöhään, vasta kaksikymppisenä. Hän ihastuu toiseen kehoaan temppelinä pitävään nuoreen mieheen (”Windson”, Osman Hung) kuntoklubilla. Ensitreffit menevät komeasti myttyyn kun Windson kertoo seurustelevansa naisen kanssa ja olevansa hetero. Miesten ystävyys kuitenkin syvenee ja Ivan ei joudu koskaan kohtaamaan rakkautensa eroottis-romanttista vastakaiuttomuutta.

Jatka lukemista ”Permanent residence (Scud 2009)”

Desperate remedies (Peter Wells, 1993)

Dorothea (Jennifer Ward-Lealand) omistaa pukuliikkeen Hopessa, Britti-imperiumin äärilaidalla 1800-luvulla. Hänen rakastettunsa Anne (Lisa Chappell) työskentelee myös liikkeessä, mutta aika ei ole otollinen naisten itselliselle elämälle keskenään. Dorothean sisko, Rose (Kiri Mills), on koukussa oopiumiin ja hulttioon nimeltä Fraser (Cliff Curtis), jolta hän sitä saa. Dorothea juonittelee Lawrencen (Kevin Smith) naimaan siskonsa ja huolehtimaan Fraserin pois kuvioista samalla kun avioituu itse häntä omaisuutensa vuoksi epätoivoisesti liehittelevän parlamentaarikon (Michael Hurst) kanssa lunastaakseen vapauden. Vuosien vieriessä parhaatkin suunnitelmat osoittautuvat kuitenkin huonoiksi.

Jatka lukemista ”Desperate remedies (Peter Wells, 1993)”

I love you Phillip Morris (Glenn Ficarra – John Requa, 2009)

Steven Russell (Jim Carrey) hankkii elantonsa milloin milläkin huijauksella – yleensä suurella. Vankilassa hän tapaa Phillip Morrisin (Ewan McGregor) ja ihastuu. Phillip puolestaan rakastuu Steveniin. Vapauduttuaan vankilasta Steven järjestää Phillipin vapaaksi – huijaten jälleen – ja luo miehille yhteisen elämän, joka sekin perustuu petokseen. Jouduttuaan jälleen vankilaan Steven karkaa useita kertoja ja johdattaa poliisit lopulta osallisuussyytettä piilottelevan Phillipin luo ja molemmat päätyvät jälleen vankilaan.

Jatka lukemista ”I love you Phillip Morris (Glenn Ficarra – John Requa, 2009)”

Handsome Harry (Bette Gordon, 2009)

Harry (Jamey Sheridan) valmistautuu siirtymään kolmanteen ikään kun puhelu entiseltä inttikaverilta palauttaa hänet vuosien taakse. Kelleyn (Steve Buscemi) tehdessä kuolemaa häntä kalvaa syyllisyys inttiaikojen hirmuteosta, johon mennyt kaveriporukka syyllistyi. Kelley laittaa Harryn asialle hankkimaan Davidiltä (Campbel Scott) anteeksiannon ennen kuolemaa. Kuolema ehtii ensin, mutta Harrykään ei ole unohtanut ja potee syvää syyllisyyttä. Kiertue muiden osallisten luona johtaa lyhyisiin ja vihaisiin keskusteluihin menneestä jaetun syyllisyyden, kieltämisen ja viskin saattelemina. Lopulta Harryn on kuitenkin kohdattava mies jonka hän tuhosi, mutta jota hän ei koskaan lakannut rakastamasta.

Jatka lukemista ”Handsome Harry (Bette Gordon, 2009)”