Tero Kankaanperä
Robert (Tomasz Ziętek) kokee vääryydeksi tavan jolla miliisi pahoinpitelee homoja 1985 Puolassa. Kun hänen esimiehensä sulkee murhatutkimuksen näennäisin todistein ja kuolleen todistajan pakotettu tunnustus kädessään, hän kävelee isänsä, poliisipäällikön, luo. Isä kieltää häntä myöskään jatkamasta tapauksen tutkimista. Tämä ei sovi nuorelle ylikonstaapelille vaan hän varastaa tapauskansiot ja jatkaa salaa tapahtumien tonkimista.
Ignacio de la Torre y Mier (Alfonso Herrera) mielii Meksikon osavaltion kuvernööriksi ja vehkeilee hänelle parlamenttipaikan antaneen presidentti Porfirio Díazin (Fernando Becerril) selän takana. Presidentin tyttären (Mabel Cadena) naiminen ei auta Ignacion asemaa yhtään, sillä hän viihtyy paljon paremmin herrojen seurassa. Salaisuus intohimoisesta suhteesta Evaristo Rivasiin (Emiliano Zurita) ei pysy vaimolta salassa ja tämä johtaa kissa ja hiiri -leikkiin jota Ignacio ja hänen salaliittolaisensa eivät voi voittaa.
Pride-kausi on taas alkamassa ja minulle on kivi kengässä pride-sanan käyttö suomenkielessä. Se on otettu osaksi kieltämme, ja jopa yhdistysten nimiä, tarkemmin pohtimatta, välittääkö se suomalaiselle lukijalle tai kuulijalle merkityksensä oikein. Vaikka sanan kritiikki julkisuudessa onkin usein läpinäkyvää sateenkaarivihamielisyyden peittelemistä, olisi järjestäjienkin usein hyvä pysähtyä sanan merkityksen äärelle.
Tämä blogi on sivistetty versio työssäni Kuopion Vihreiden toiminnanjohtajana reilu vuosi sitten kirjoittamastani rantistä.
Jo ennen vuotta 2020 tehtiin verkkotapahtumia joissa ihmiset keskustelivat taloudesta, teknologiasta, tulevaisuudesta, ihmisoikeuksista tai politiikasta. Koronaepidemia kuitenkin pakotti kaikki viestinsä kansalaisten tietoisuuteen haluavat tahot verkkoon heitä tavoittelemaan ja uusia verkkolähetysten tekijöitä nousi kilpailemaan keskenään valtavia määriä. Miten herättää kiinnostus ja pärjätä kilpailussa?
Kirjoitin kesäkuussa 2008 blogin siirtymästäni pääasialliseksi Linux-käyttäjäksi Ubuntu 8.04 julkaisun myötä. Päivitettyäni eilen sekä työ- että kotiläppärini juuri ilmestyneeseen Pop OS versioon 22.04, tuumin että olisi hyvä hetki päivittää näkemystäni Linuxin kypsyydestä valtavirran työpöytäkäyttöön.
Olen usein yhdistyskoulutuksissa toistanut: ”Valta yhdistyksissä kuuluu jäsenille. Jäsenet käyttävät valtaa yhdistyksen kokouksissa. Yhdistyksen kokousten päätöksiä – siis myös talousarviota ja toimintasuunnitelmaa – on syytä pitää jäsenten tahdon ilmaisuna.” Jos yhdistyksen hallitus poikkeaa tästä jäsenten tahdosta se voi kohdata parlamentaarisen vastuun tai äärimmäisessä tapauksessa vahingonkorvausvastuun.
Toteutuuko jäsenten oikeus käyttää valtaansa täysimääräisesti siinä tavassa jolla yhdistyksen tilinpäätökset ja talousarviot esitellään yhdistyksen kokoukselle?
Kysymys jota olen paljon pohtinut on, toteutuuko jäsenten oikeus käyttää valtaansa täysimääräisesti siinä tavassa jolla yhdistyksen tilinpäätökset ja talousarviot esitellään yhdistyksen kokoukselle? Voi myös kysyä voivatko jäsenet tosiasiassa ohjata yhdistyksen (hallituksen) toimintaa toimintasuunnitelmalla? Olen molempia aiheita sivunnut aiemmin kirjoituksissani blogissa.
Tällä kertaa esitän pari tapaa käsitellä yhdistyksen taloutta ymmärrettävämmällä tavalla ja siten syventää jäsendemokratian toimintaa.
Olen vuosia ollut sitä mieltä että kannettava tietokone ja isoruutuinen puhelin riittävät minulle enkä tarvitse tablettia. Pikkuisen härvelihulluna sorruin viime vuoden loppupuolella hankkimaan Samsungin uuden Galaxy Tab S7 -tablettitietokoneen. Joku järki päässä säilyi enkä ottanut sitä isompaa 12 tuuman versiota vaan sen pienemmän 10-tuumaisen. Kuten kävi ilmi, en tarvitse tablettia.
Minulla on viime vuodet ollut itseasiassa kaksi kannettavaa tietokonetta, vanhempi Asus X550L työkäytössä ja uudempi Lenovo pelikoneena. Asus alkoi 6,5 vuoden ikäisenä näyttää merkkejä käyttöiän lopun lähestymisestä ja yrityksenä keksiä hyötykäyttöä virhehankinnalle tuumin ottavani mallia ystävästäni ja käyttäväni tablettia työvälineenä. Nyt, parin kuukauden opettelun jälkeen on aika tehdä ensimmäinen välitilinpäätös kokeilusta.
Jussi Koski ja Ville Mäkipelto julkaisivat kuukausi sitten videon jossa käyvät läpi Raamatusta usein homojen hakkamiseen kaivettuja kohtia ja purkavat niitä. Tarkoitukseni oli oikeastaan vaan kommentoiden videota mut sanottavaa kertyi pikkuisen liikaa.
Rubenin (Nicolas Maury) käsiin jää Tiilikaisen (Kari Väänänen) rahapaketti kun tämä pökertyy pihamaalleen sen avattuaan. Teemu (Jarkko Niemi) ei vakuutu Rubenin selittelyistä vaan nakkaa tämän pihalle. Ruben palaa perheensä luo Pariisiin viettämään juutalaista Pesah juhlaa mutta perheen hullutusten vyöryessä yli paluu omisen vaikeuksien pariin alkaa tuntua houkuttelevalta.
Guardianin julkaisema ruma tarina siitä miten vihatrollit pyrkivät vaientamaan heidän vihakampanjoihinsa huomiota kohdistavia journalisteja pelottelemalla herätti jälleen pohdiskelemaan, miksi olemme vieläkin jumissa sananvapauskeskustelussa kun olisi jo aika toteuttaa tehokkaita torjuntatoimia. Juttu on jälleen yksi naula Facebookin arkkuun sen tuen muodossa minkä Facebook teoin antaa näille viharyhmille.