Tukehdutko sinäkin viesteihin?

Reilu vuosikymmen sitten joidenkin organisaatioiden sanottiin julistavan sähköpostikonkurssin. Sillä tarkoitettiin tilannetta jossa saapuvien sähköpostiviestien määrä oli noussut sellaiseksi ettei millään järkevällä voimavarojen suuntaamisella saapuvien viestin käsittelyyn voitu laskennallisestikaan päästä tilanteeseen että kaikki viestit käsiteltäisiin. Tuota ongelmaa pahensi valtavaksi paisunut roskapostiongelma, joka vielä tänäpäivänäkin on riesanamme.

Roskapostin käsittely on sähköpostiviestinnän keskityttyä muutamien jättimäisten yhtiöiden haltuun muuttunut tehokkaamaksi eikä se juuri enää näy sähköpostin loppukäyttäjälle; joudumme tyytymään kuukausittaisiin kalasteluviesteihin pankkien nimissä. Kulisseissa tapahtuu kuitenkin paljon: joka viikko roskapostiin päätyy moninkertainen määrä viestejä asiallisten viestien määrään verrattuna.

Tilanne on myös muotoutunut monitahoisemmaksi. Sähköpostilaatikkoon lykkää uutiskirjettä YLE:ltä, teleoperaattorilta, SOSTE:lta, Netflixiltä, VR:ltä ja kymmeniltä muilta tahoilta. Tätä viestintää ei voi pitää täysin asiallisena: suostumme vastaanottamaan noita viestejä pakosta tai siinä toivossa että jossakin viestissä olisi jotakin meitä kiinnostavaa. Tosiasia on, että yli 95% noistakin viesteistä on meille nollasisältöistä roskaa. Todellista ”kultaa”, viestejä joita odotamme ja haluamme saada, on sisääntulevasta sähköpostivirrasta marginaalisen pieni osa.

Nuorempien sukupolvien sanotaan hylänneen sähköpostin. Tämän on tehnyt mahdolliseksi puhelinnumeroon perustuva kirjautuminen palveluihin. Muutos on tapahtunut nopeasti. Samalla aiemmin sähköpostiin keskittynyt ongelma on hajonnut ja muuttunut vaikeammaksi.

Oletko koskaan laskenut montaako viestintäkanavaan käytät viikoittain?
puhelut, tekstiviestit, sähköpostiviestit, WhatsApp, Facebook, Twitter, Instagram, Snapchat, Kik, Signal, liima- ja muistilaput, ilmoitustaulut, web-lomakkeet, Wilma, Steamin chat tai Playstation puhekanava pelaajien kesken, Telegram, Grindr/Tinder, chatit palveluntarjoajien ja viranomaisten sivuilla, Yodel, web-foorumit, Slack, Viima, blogien ja median kommenttikentät…
Edellä olevaa listaa voisi jatkaa loputtomiin. Joidenkin palveluiden tähti on nousussa, toisten laskussa. Facebook näyttää kuuluvan jo jälkimmäiseen joukkoon mutta jotain on aina tulossa tilalle.

Varsin usein tämä on osa arkea eikä sen huomata kuormittavan. Ei ennen kuin uupumus, masennus tai ahdistus vyöryy päälle. Ja sitten otetaan somepaastoa joitakin viikkoja. Harva pysähtyy miettimään pirstoutuneen viestinnän riskejä ja tarvetta. Viestintäkanavien moninaistuessa niiden laatu on heikentynyt ja hyväksikäyttäjät lisääntyneet. Yhä useammin joudumme käyttämään ala-arvoisia välineitä, joissa on päivittäistä käyttöä haittaavia tuholaisia tai virheitä.

Kun viestikanavien käyttämisestä tulee tarkoitushakuista: osa työtä, vapaaehtoistoimintaa tai kansalaisvaikuttamista tilanne saa toiset kasvot. Seuraamista vaativien viestintäkanavien määrä kasvaa mahdottomaksi. Toiset eivät edes huomaa ajautuneensa mahdottomaan tilanteeseen: aina joku on kiukkuinen kun jotain tärkeää on jäänyt huomaamatta. Kun puhelin piippaa huomio karkaa odotukseen tyydyttävämmästä viestistä.

Yhdeksi välineeksi hallita tulvaa ovat muodostuneet palvelulupaukset. Lupaus sisältää sitoutumisen siihen että ilmoitettua kanavaa käytettäessä henkilö kanavan toisessa päässä toimii ilmoitetun ajan kuluessa. Palvelulupaus jättää sanomatta tärkeimmäin: niitä muita kanavia käyttäen voit huutaa niin paljon kuin haluat, kukaan ei sinua kuuntele. Olemme varmasti jokainen törmänneet tähän sellaisten jättifirmojen kanssa jotka eivät julkaise ensimmäistäkään puhelinnumeroa tai mitään muitakaan yhteystietoja verkossa. Tällainen valittu kuurous on paitsi kammottavan huonoa asiakaspalvelua, myös luotettavuuden ja siedettävien työolojen ylläpitämistä.

Moni varmasti tunnistaa tilanteen, että on varma saaneensa käsillä olevasta asiasta viestin toiselta henkilöltä. Se toinen henkilö ja etäinen muistikuva viestin sisällöstäkin on mielessä mutta kun viesti pitäisi löytää, ollaankin pulassa. Onko se sähköpostissa, Facebookissa, WhatsApissa, tekstiviesteissä vai missä? Osana työtä tällainen kuluttaa hirvittäviä määriä aikaa ja aiheuttaa  stressiä. Niinpä on tarpeen rajoittaa ”kuunneltavien” viestikanavien määrää.

Mutta kuka uskaltaisi järjestötoiminnassa tehdä saman kuin nämä voittoa takovat yhtiöt ovat tehneet? Oletko sinä törmännyt järjestöön joka olisi käyttänyt rohkeasti kirvestä sen sijaan että ”pitää korva auki joka suuntaan”? Lupaus jolla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia täyttyä.

Asia on sitä kiharampi mitä moninaisempi on järjestön jäsenkenttä. Nykyään joutuu ajoittain huomauttamaan yhdistyksille laittomista kokouksista kun sääntöjen määräämää lehti-ilmoitusta tai kirjeitä ei ole lähetetty vaan kokouksesta on tiedotettu mukavuudenhaluisesti sähköpostilla ja verkkosivuilla. Tylysti ilmaistuna on aivan yhdentekevää moneenko hienoon digituuttiin viestisi lykkäät, jos et toteuta sääntöjen määräyksiä, kokouksesi ei ole laillisesti koollekutsuttu ja siten moitteenvarainen. Kaiken tämän digitaalisen viestinnän aikana tehokkainta viestintää voi olla paperilla kotiosoitteeseen lähetetty kirje. Se saa paremman huomioarvon kuin mikään muu viesti.

Viestinnästä, tai oikeammin sen puutteista, saadaan aikaan lihavia riitoja yhdistystoiminnassa. Keskustelut viestinnästä ovat tärkeitä ja niitä pitäisi käydä paljon nykyistä enemmän. ”Less is more”. Banaaliksi käyneessä hokemassa on tärkeä totuus. Yhdistys joka asettaa tiukat rajat – nämä kolme ja vain kolme ovat meidän viestintäkanavamme – voi olla työrauhan ja laadukkaan viestinnän tyyssija. Ulkoisessa viestinnässä korvia on ehkä hyväkin pitää maata vasten useammassa paikassa mutta vain niin kauan kuin jokaiselle kanavalle löytyy oma vastuuhenkilönsä. Sisäisessä viestinnässä, toiminnan ytimessä joka päivä oleville, less is truly more ja kolme on jo aivan ehdoton enimmäismäärä.

20 ja 45 vuotta sitten

Kahden viikon päästä tulee 20 vuotta siitä kun Matthew Shepard tapettiin. Tuo tapaus oli yksi ensimmäisiä kertoja kun internet yhdisti hajanaista vähemmistöä uudella tavalla. Ikävää että se tapahtui niin raaoissa merkeissä. Jos tapaus on tuntematon, siitä voi lukea Wikipediasta.  Kysymyksessä on oppikirjaesimerkki – jos ei yksi viharikos-termiä määrittäneistä tapauksista. Taposta on tehty useita elokuvia joista kaksi arvioin 2009.

Viharikoslainsäädäntö on sittemmin kehittynyt jopa Yhdysvalloissa mutta vahvaa se ei taida olla vielä missään. Suomessa sitä koetellaan vasta ensimmäisiä kertoja. Poliisin ja syyttäjien valmiudet tunnistaa viharikos ja käyttää lainsäädännön tarjoamia keinoja ovat vielä vajavaiset. Aika tarvitsee kuitenkin lujaa otetta viharikoksiin jotta muukalaisvihamieliselle ainekselle ei anneta tuumaakaan periksi. Periksi antaminen kun merkitsee taantumista. Samalla tarvitsisimme rohkean hallituksen joka on valmis käyttämään kymmeniä miljoonia yhdenvertaisuuskasvatuksen vahvistamiseen varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen.

Politiikan kieli on Suomessa tunteista irrallista ja me vaivaannumme kun joku tekee asiasta henkilökohtaisen ja tunnepitoisen. Pitämällä puheen kylmän tunteettomana faktakielenä ihmisoikeusjärjestöt kuitenkin menettävät yhteyden poliitikkoihin. Aika ei myöskään ole otollinen päästää ihmisiä iholle puhumalla julkisesti henkilökohtaisesta. Jotenkin meidän on kuitenkin saatava päättäjät ymmärtämään että meillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta torjua globaaleja uhkia kuten ilmastonmuutosta ellemme ensin pidä huolta yhdenvertaisuudesta.

Toinen merkkipäivä on meille vielä etäisempi. PFLAG, Yhdysvaltojen suurin perhe- ja liittolaisjärjestö seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien läheisille, täyttää 45 vuotta. Siis vuodesta 1973 Yhdysvalloissa on ollut yhdistys joka koostuu hlbtiq-henkilöiden vanhemmista, sisaruksista, ystävistä ja muista läheisistä. 45 vuotta. Vielä tänäkään päivänä Suomessa ei ole mitään vastaavaa!

Pisimpään läheistyötä on varmaankin tehnyt Dreamwear Club transvestiittien puolisoiden kanssa. Myöhemmin ja laajemmin asiaan ovat tarttuneet Transtukipiste ja Sateenkaariperheet. Työ on kuitenkin suppeaa ja hajanaista.

Vaikka edelleen homo- ja biseksuaaliset miehet yrittävät itsemurhaa liki neljä kertaa useammin kuin heteroseksuaaliset verrokkinsa ja homo- ja biseksuaaliset naisetkin yli kaksi kertaa useammin, yksilökeskeinen kulttuuri saa heidän läheisensä murehtimaan ja suremaan yksin. Tabu on murtunut mutta vain asianosaiset ja läheiset näkevät miten vähän se merkitsee.

Vähemmistöstressi ja stigma ovat yhä läsnä aivan liian usein kohdattuina kyseenalaistamisina ja mitätöintinä. Tapiopuolimatkoilla, päiviräsäsillä ja mikaniikoilla voi olla suurempi merkitys hlbtiq-henkilöiden pahoinvoinnille kuin janitoivoloilla, kristasiegfriedseillä ja tuureboeliuksilla on hyvinvoinnille. Valitettavasti joskus läheiset ovat myös hlbtiq-ihmisten pahoivoinnin aiheuttajia.

Vanhemmilla sukupolvilla voi kuitenkin olla lapsiaan suurempi tarve prosessoinnille ja tuelle. Vanhemman roolin ylläpitäminen lapsen opettaessa mitä hän on ja mitä se merkitsee, ei ole helppoa jos edes mahdollista. Miten teini auttaisi vanhempaa ymmärtämään jotain mitä ei itse vielä täysin osaa sanoittaa, mistä ei ole varma ja minkä kaikista merkityksistä ei ole vielä käsitystä. Jos ennakkoluuloja onkin vähemmin, niin harhakäsityksiä voi olla enemmän. Voimaantuneet vanhemmat ja läheiset ovat myös voimavara: PFLAGin on arvioitu olevan vaikutusvaltaisin sateenkaarijärjestö Yhdysvalloissa.

Suomen ensimmäinen Sateenkaarihistoriakuukausi alkaa lokakuun loppupuolella. Sateenkaarihistoriakuukausi on tuontitavaraa, sellaisia on vietetty Yhdysvalloissa ja Britanniassa jo pitempään. Niiden arvo on vaietun ja usein peitellyn tai kirjoittamattoman historian esille kaivamisessa. Ehkäpä suomalainenkin hlbtiq-kansa hyötyy historiansa esille nostamisesta ja vaalimisesta.

Omavoimaiset ensin

Suomen kesä on lyhyt ja sitä ympäröivä kausi kun maa on sula ja paljas vain vähän pidempi. Tuona aikana on tehtävä paljon sellaisia rakentamistöitä joita ei talvella voi tehdä. Kasvava ja kehittyvä Kuopio rakentaa ihan pirusti. Niiralankadun – Tulliportinkadun torin päästä alkanut parannustyö on edennyt toiseen päähän ja yksi keskustan keskeisistä ulosmenoväylistä on taas poikki. Kuntolaakson rakentaminen on katkaissut Hannes Kolehmaisen kadun. Kuopionportin rakentaminen sotkee linja-autoaseman alueen toimintaa. Kauppakadun alapään parannustyö katkoo lukuisia katuja ydinkeskustan ruutukaava-alueella. On hienoa että Kuopio elää ja paranee mutta on kummallista miten huonosti erityisesti kevyen liikenteen poikkeusjärjestelyt tehdään ja miten tietoa niistä ei ole saatavilla. Jatka lukemista ”Omavoimaiset ensin”

Mannerlaatat liikkuvat pinkissä verkossa – dinosaurukset varokaa!

Mannerlaatat liikahtivat viime viikolla kun ikiaikainen homomiesten Koodi.net chat päätti päivänsä ja alkoi ohjata keskustelijat livechat.fi -palveluun. Koodi ehti olla olemassa tuolla ja aiemmalla Quntele Gay nimellä melkein 20 vuotta ja se oli aina minun metsästysmaani. Koodin chatin päättyminen on osa suurempaa evoluutiota queer-verkkopalveluissa. Jatka lukemista ”Mannerlaatat liikkuvat pinkissä verkossa – dinosaurukset varokaa!”

A Moment in the Reeds (Mikko Mäkelä, 2017)

Moment in the reads, Janne Puustinen ja Boodi Kabbani

Leevi (Janne Puustinen) palaa Suomeen Pariisista minne hän on paennut tukahduttavalta tuntuvaa maata ja isäänsä. Jo ajomatka isän (Mika Melender) mökille lyö kasvoille kaiken sen miksi hän lähti. Ränsistynyt mökki sisältää paljon muistoja, osa kipeitäkin. Isän jättäessä Leevin kaksin Tareqin (Boodi Kabbani) kanssa korjailemaan mökkiä, miehille muodostuu kiihkeä romanssi. Jatka lukemista ”A Moment in the Reeds (Mikko Mäkelä, 2017)”

Alex Strangelove (Craig Johnson, 2018)

Alexin (Daniel Doheny) tyttöystävä Claire (Madeline Weinstein) alkaa saada tarpeekseen epäonnistuneista yrityksistä puljata munaa Alexilta. Jätkä ei näytä ymmärtävän hienovaraista viettelyä ollenkaan. Clairen ottaessa ohjata Alexilla alkaa paniikki suorituspaineista. Ja sitten bileissä sattumalta kohdattu poika (Antonio Marziale) saa Alexin tuntemaan jotain uutta. Jatka lukemista ”Alex Strangelove (Craig Johnson, 2018)”

Love, Simon (Greg Berlanti, 2018)

Simonilla (Nick Robinsson) menee kivasti. Vanhemmat ostavat hänelle vanhan Subarun menopeliksi syntymäpäivälahjana ja hän ajaa sillä kaverinsa lukioon. Sitten joku julkaisee koulun juorusivustolla nimettömän tunnustuksen ja Simon jakaa oman salaisuutensa nimettömän kirjoittajan kanssa. Valitettavasti nimetön kirjoittelu ei jää kahden väliseksi ja Simon tulee paljastetuksi. Jatka lukemista ”Love, Simon (Greg Berlanti, 2018)”

Getting Go: the Go Doc project (Cory Krueckeberg, 2013)

Kuva elokuvasta Getting Go: The Go Doc Project. Päähenkilöt sängyllä Doc:n kasvot kameraan päin, Go suutelemassa Docia kaulalle.

Doc (Tanner Cohen) runkkaa katsellen Go:n (Matthew Camp) kuvia ja videoita. Hän tuottaa Tumbleriin fanfic-kuvia Go:sta photoshoppaamalla jonkun pornotähden kalun Go:n vartaloon. Pakkomielle ja humala tuottaa vihonviimeisen morkkiksen aiheen kun Doc lähettää Go:lle sähköpostia esiintyen dokumenttifilmin tekijänä.  Pisteeksi i:n päälle Go vastaa Docille. Jatka lukemista ”Getting Go: the Go Doc project (Cory Krueckeberg, 2013)”