Kategoriat
Kirja-arviot

Robert Jordanin Ajan pyörä

Olin vuoden 2015 lopussa ihan lukossa lukemisen kanssa: en ollut kuukausiin lukenut mitään ja yritykset olivat olleet jankkaavia ja turhauttuvia. En koko vuonna lukenut yhtään romaania. Olin kuluttanut loppuun ilmeiset lukupolut: suuri luotettuni, Terry Pratchett, oli kuollut ja uusien Kiekkomaailma-kirjojen julkaisu loppunut. Päädyin pyytämään Kuopion kaupungin kirjaston lukuvinkkipalvelusta vinkkejä fantasia ja scifi-kirjallisuudesta. Olin hämmästänyt kun sain vastukseksi 28 kirjailijan (ja teoksen tai sarjan) listan. Todettuani etteivät Mytago- ja Avalon-sarjat ole minua varten päädyin lukemaan Robert Jordanin Uusi kevät -kirjaa. Nyt, 28 kirjaa myöhemmin, kesken on Ajan pyörän viimeinen osa, A Memory of Light. Pystyn edelleen nauttimaan kirjoista!

Kategoriat
Kirja-arviot

Saanko olla totta?

Saanko olla totta? ilmestyi jo neljä vuotta sitten. Se on lojunut ensin toista vuotta lukemattomien kirjojen pinossani – melko mittava pino – ja sitten ollut luettavana toista vuotta. En tiedä onko se enemmän ähkyä hlbtiq-kirjallisuudesta vai epätasaista laatua artikkeleissa.

Kirja jakautuu oikeastaan kahteen osaan: hlbtiq-henkilöiden ja heidän läheistensä kertomuksiin elämänvaiheista joissa he ovat tarvinneet ammatillista apua ja ammattilaisten artikkeleihin hlbtiq-asiakkaiden kohtaamisesta erilaisissa viitekehyksissä. Kirjan toimittajilla on vaikuttava kokemus aihepiiristä ja kirjoittajissa on arvostettuja asiantuntijoita kuten Maarit Huuska, Arja Penttinen ja Jack Dreschner.

Kategoriat
Kirja-arviot

Kaikella rakkaudella

Minulle on muodostunut paha tapa ostaa ja lainata kirjoja, pinota se sänkyni viereen ja jättää lukematta. (Tälle on äskettäiseen tviitin mukaan saksankielessä sanakin, mutta en sitä muista.) Kaveriltani lainaama Kaikella rakkaudella -kirjoituskokoelma teki kuitenkin poikkeuksen tähän sarjaan. Todennäköisesti näin kävi siksi että se on poikkeuksellinen.

Kategoriat
Kirja-arviot

John Corvino: Mitä väärää on homoseksuaalisuudessa?

John Corvino on amerikkalainen filosofian professori joka on kiertänyt lukemattomia vuosia mannerta kristilliskonservatiivisen kumppanin kanssa puhuen pääasiassa yliopistoissa homoseksuaalisuuden etiikasta. Hän on julkaissut useita kirjoja joita hän hyödyntää tässä, ”Mitä väärää on homoseksuaalisuudessa?”, teoksessa. Corvino pyrkii summaamaan usein kohtaamiaan väitteitä, kysymyksiä ja perusteluita isommiksi kokonaisuuksiksi. Teos on siis eräänlainen heteroseksismin peruskurssi.

Kategoriat
Kirja-arviot

Marianne Cederwall: Tästä talvesta tulee musta

Mirjam pakenee Ruotsin Lappiin aiheutettuaan Gotlannissa lähes kuolemaan johtaneen onnettomuuden. Tämä ei ollut ensimmäinen, mutta aiemmilla kerroilla uhri ei jäänyt kertomaan tarinaa. Kaamokseen laskeutuvassa Kuivalihavaaran kylässä muutaman sadan ihmisen keskellä on hyvä rauhoittua ja antaa tomun laskeutua. Kylään perimäänsä hotellia henkiin herättämään saapuva oopperalaulaja alkaa kuitenkin kompastella menneisyyden luurankoihin ja pikkukylän asenteisiin kun hänen kumppaninsa saapuu kylään. Mirjamin ystävä lentää Yhdysvalloista avuksi kotikyläänsä ja yhdessä tuumin kaappeja aletaan tuulettaa isolla kädellä.

Kategoriat
Kirja-arviot

John Irving: In one person

Billy muistaa selvästi nuoruudestaan sen, että hänen äitinsä piti hänestä ennen paljon enemmän kuin hänen herättyään seksuaalisuuteen. Hänen isänsä on jättänyt äidin kauan sitten ja Billyn elämässä on ollut paljon vahvoja naisia ja salavahvoja miehiä. Billy saa isäpuolekseen paikallisen yksityislukion kirjallisuuden opettajan joka varmistaa hänen pääsynsä kouluun, vie hänet kirjastoon ja tutustuttaa teatteriin. Kirjaston täti opastaa Billyä lukemisen maailmaan ja hiukan muutenkin. Billyä vaivaavat vain fantasiat ikäisistään painijoista ja pienirintaisista naisista. Myöhempinä vuosinaan Billy elää ja vierailee paljon Euroopassa ja kirjoittaa kirjoja ajautuen kuitenkin eläkepäivikseen takaisin Vermontiin ja saman yksityislukion opettajaksi kuin isäpuolensa. Matkan varrella Billy kuitenkin tapaa paljon homoja, lesboja, biseksuaaleja, transvestiitteja ja transsukupuolisia ihmisiä, mukaan lukien isänsä.

Kategoriat
Kirja-arviot

Kivun kauneus – kinkyn käsikirja

Tary Höykinpuron jo 2006 toimittama Kivun kauneus on maannut vuosia ensin hyllyssäni ja sittemmin ”ei takaisin hyllyyn ennen kuin luettu” -pinossa lattialla sänkyni vieressä. Sen lukeminen kesti kuukausia mutta muodostui lyhyistä intensiivisen ahmimisen jaksoista ja pitkistä tauoista niiden välillä.

Kategoriat
Kirja-arviot

Valdemar Melanko: Puistohomot

Valdemar Melangon Puistohomojen alaotsikko on ”Raportti Helsingin 1960-luvun homokulttuurista”. Kirja kertoo koruttomasti mitä se homokulttuuri oli ennen kriminalisoinnin purkamista: satunnaisia kohtaamisia kusenhajuisissa julkisissa käymälöissä lainsuojattomana kaikkia väkivallantekoja vastaan. Melanko on seurannut tapahtumia Helsingin nyt jos edesmenneillä kruisailupaikoilla 1960-luvun lopulla ja 70-luvun alkupuolella jututtaen kohtaamiaan miehiä. Tarkoituksena oli tehdä aiheesta tutkimus mutta se ”hiukan” viivästyi ja aineisto julkaistaan nyt, neljäkymmentä vuotta myöhemmin, lähes raakamuodossaan vain kevyesti toimitettuna.

Kategoriat
Kirja-arviot

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Kesä 1913: George Sawle ja Cecil Valance viettävät aikaa Georgen kotona livahtaen aina välillä muhinoimaan johonkin piiloon. Cecil kirjoittaa Georgen pikkusisko Daphnelle runon, josta tulee kuuluisa. Cecil, kuten Georgen ja Daphenen veli Hubert, kaatuu ensimmäisessä maailman sodassa ja jättää jälkeensä runoja, kirjeitä ja kipeää kaipausta. Cecilin runoista ja elämästä yrittää ensimmäisenä perille päästä Sebby Stokes, mutta eletään vasta sotien jälkeistä aikaa ja liian moni haluaa salata asioita omista syistään. Pari vuosikymmentä myöhemmin Ceciliin pakkomielteen saa Paul Bryant joka viimein vielä vuosikymmeniä myöhemmin saa koottua ja kirjoitettua yli seitsemänkymmentä vuotiaiden ihmisten hatarista muistoista jotain totuudesta.

Kategoriat
Kirja-arviot

”In the game of thrones you die!”

Kesän kirja-alesta mukaani tarttui koko boksi George R.R. Martinia. Viisi ensimmäistä A song of ice and fire -sarjan ”pokkaria” laatikossa. Tässä tapauksessa käytän pokkaria lainausmerkeissä koska pehmeäkantisen kirjan kutsuminen pokkariksi kun siinä on tuhat sivua on minusta hieman termin venyttämistä.