Tero Kankaanperä
Minulle historiaa lukiossa opetti useita historian oppikirjojakin kirjoittanut Terttu Matsinen. “Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista” on jäänyt mieleeni hänen tunneiltaan. Mutta miten yhteisten asioiden hoitamisesta on tullut halveksuttua? Työssäni Vihreän kunnallisjärjestön toiminnanjohtajana törmään syihin jatkuvasti.
Kirjoitin 2020 Twitterin vihapuheongelmasta ja mainitsin silloin parantaneeni omia tapojani siirtymällä lukemaan aamun uutiset Feedlyn kautta. Tuosta Feedlyyn keräämästäni uutissyötteestä on tullut niin runsas että minulla ei useimpina arkiaamuina ole aikaa kahlata sitä edes 12 tuntia taaksepäin kun mielenkiintoista luettavaa on niin paljon. Feedlyä voi käyttää myös esimerkiksi uusien blogimerkintöjen ilmestymisen, kaupunkien ja kuntien päätöksenteon, podcast-jaksojen ilmestymisen tai urheiluliigojen tulosten seuraamiseen.
Pian liityttyäni Mastodoniin sain tuttavaltani myös Bluesky-kutsun. Tarkoitukseni oli alunperinkin tutustua molempiin sekä mielenkiinnosta että työni vuoksi. Blueskyn käyttöönotossa ei ollut ollenkaan samanlaista tuskailua palvelimen valinnan kanssa koska se on keskitetty sosiaalinen media, ei federoitu kuten Mastodon. Sen kehitystyön keskeneräisyys näkyi jo käyttöönotossa intuitiivisuuden puutteena ja “mitäs nyt” -hetkinä. Tuo kokemus keskeneräisyydestä on kuukauden käytön aikana vain vahvistunut.
Wu Ming-han (Greg Hsu) kerää todistusaineistoa puistosta pieleen menneen taka-ajon päätteeksi ja erehtyy poimimaan maasta myös punaisen kirjekuoren josta paljastuu hiuskiehkura, kynnen kappale ja valokuva nuoresta miehestä. Nuori mies on Mao Mao (Austin Lin), jonka äskeittäin kuoltua äkillisesti isoäiti (Wang Man-Chiao) on saanut päähänsä että poika pitää kuolemansa jälkeen vihkiä ”henkiliittoon” (mínghūn) sopivan sulhasen kanssa. Tätä tarkoitusta varten hän on kerännyt kuoren ja jättänyt sen syötiksi puistoon. Wu Ming-han on paitsi homofoobinen, myös moderni eikä usko henkiin. Ei ennen kuin elämä käy liian vaaralliseksi olla uskomatta. Ja sitten onkin enää toteutettava Mao Maon viimeiset toivomukset päästäkseen eroon ärsyttävästä henkikumppanista.
Mulla on menossa kuherruskuukausi Mastodonin kanssa. Ajattelin kirjoitella palvelusta hiukan ”oppimispäiväkirjaa” edistääkseni Mastodonin leviämistä.
Robert (Tomasz Ziętek) kokee vääryydeksi tavan jolla miliisi pahoinpitelee homoja 1985 Puolassa. Kun hänen esimiehensä sulkee murhatutkimuksen näennäisin todistein ja kuolleen todistajan pakotettu tunnustus kädessään, hän kävelee isänsä, poliisipäällikön, luo. Isä kieltää häntä myöskään jatkamasta tapauksen tutkimista. Tämä ei sovi nuorelle ylikonstaapelille vaan hän varastaa tapauskansiot ja jatkaa salaa tapahtumien tonkimista.
Ignacio de la Torre y Mier (Alfonso Herrera) mielii Meksikon osavaltion kuvernööriksi ja vehkeilee hänelle parlamenttipaikan antaneen presidentti Porfirio Díazin (Fernando Becerril) selän takana. Presidentin tyttären (Mabel Cadena) naiminen ei auta Ignacion asemaa yhtään, sillä hän viihtyy paljon paremmin herrojen seurassa. Salaisuus intohimoisesta suhteesta Evaristo Rivasiin (Emiliano Zurita) ei pysy vaimolta salassa ja tämä johtaa kissa ja hiiri -leikkiin jota Ignacio ja hänen salaliittolaisensa eivät voi voittaa.
Pride-kausi on taas alkamassa ja minulle on kivi kengässä pride-sanan käyttö suomenkielessä. Se on otettu osaksi kieltämme, ja jopa yhdistysten nimiä, tarkemmin pohtimatta, välittääkö se suomalaiselle lukijalle tai kuulijalle merkityksensä oikein. Vaikka sanan kritiikki julkisuudessa onkin usein läpinäkyvää sateenkaarivihamielisyyden peittelemistä, olisi järjestäjienkin usein hyvä pysähtyä sanan merkityksen äärelle.
Tämä blogi on sivistetty versio työssäni Kuopion Vihreiden toiminnanjohtajana reilu vuosi sitten kirjoittamastani rantistä.
Jo ennen vuotta 2020 tehtiin verkkotapahtumia joissa ihmiset keskustelivat taloudesta, teknologiasta, tulevaisuudesta, ihmisoikeuksista tai politiikasta. Koronaepidemia kuitenkin pakotti kaikki viestinsä kansalaisten tietoisuuteen haluavat tahot verkkoon heitä tavoittelemaan ja uusia verkkolähetysten tekijöitä nousi kilpailemaan keskenään valtavia määriä. Miten herättää kiinnostus ja pärjätä kilpailussa?
Kirjoitin kesäkuussa 2008 blogin siirtymästäni pääasialliseksi Linux-käyttäjäksi Ubuntu 8.04 julkaisun myötä. Päivitettyäni eilen sekä työ- että kotiläppärini juuri ilmestyneeseen Pop OS versioon 22.04, tuumin että olisi hyvä hetki päivittää näkemystäni Linuxin kypsyydestä valtavirran työpöytäkäyttöön.