King Cobra (Justin Kelly, 2016)

King Cobra on dramatisoitu Cobra Videon tuottajan Bryan Kocisin ja taiteilijanimellä Brent Corrigan tunnetun pornotähden tarina. Brent Corrigan oli Cobra Videon jättipotti ja tie tähtiin. Tähden riitauduttua Bryan Kocisin kanssa hänelle kuitenkin selvisi että taitelijanimi Brent Corrigan oli Kocisin omistama tavaramerkki eikä hän voinut tehdä töitä sillä. Pisteen ongelmille pisti lopullisella tapaa kilpailija joka himoitsi tähteä itselleen.

Jatka lukemista ”King Cobra (Justin Kelly, 2016)”

Hei, te siellä television elokuvahankinnassa kuulkaas!

Eilinen sananvaihto YLE Teeman kanssa Twitterissä sai minut viimein tarttumaan Elonet-palveluun selvittääkseni itselleni tarkemmin, miten kurjasti Suomen televisio hlbtiq-elokuvia esittää. Olen ollut pitkään tyytymätön siihen tapaan millä suomalaiset televisiokanavat pyörittävät samoja, kuluneita ja alunperinkin hyvin ohuita, homoleffoja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Paraatiesimerkki tästä on Hellyyteni kohde (The Object of my affection). Tämä on kiukuttanut minua erityisesti siksi että mielestäni huomattavasti parempia elokuvia ei ole esitetty.

Jatka lukemista ”Hei, te siellä television elokuvahankinnassa kuulkaas!”

Aika lähteä (Le Temps qui reste, François Ozon, 2005)

Romain (Melvil Poupaud) pyörtyy kesken muotikuvauksen kamera kädessään ja saa hiukan myöhemmin kuulla että hänellä on levinnyt syöpä. Lääkäri antaa hänelle enintään vuoden, ehkä vain kolme kuukautta elinaikaa ilman säde- ja solusalpaajahoitoja mutta Romain päättää ottaa jäljellä olevan ajan haltuunsa. Irrottautuen kaikista siteistä hän jättää taakseen työn, poikaystävän ja perheen.

{youtube}qW7AdifqU2g{/youtube}

Jatka lukemista ”Aika lähteä (Le Temps qui reste, François Ozon, 2005)”

Tom of Finland (Dome Karukoski, 2017)

Tom of Finland on minulle hyvin tärkeä aihe. Tulin tietoiseksi taiteilijan olemassa olosta varmaankin 1990 Sarjainfo-lehden julkaistua hänestä jutun Puupäähattu-palkinnon myötä. Olin tuolloin 16 ja kipuilin oman homoseksuaalisen heräämiseni kanssa. Samojen teinivuosieni aikaan osuvat Heiner Carown Aika uskaltaa -elokuvan televisioesitys, Queenin ”Show must go on”:in jatkuva soittaminen Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen ja Ilppo Pohjolan Daddy and The Muscle Academy -dokumentin televisioesitys. Elettiin siis Toukon viimeisiä elinvuosia ja AIDS-epidemia tappoi miljoonia länsimaissakin kun tehokasta lääkehoitoa ei vielä ollut saatavilla. Ja Tom of Finlandin kuvathan iskevät homoteiniin kuin testosteronileka palleihin.

Vuosien varrella olen lukenut varhaisia MSC Finlandin lehdessä ja myöhemmin Seta/Z/Voltti-lehdessä julkaistuja Toukon haastatteluja, katsonut Beefcaken, Homo-Suomen historian ja Daddy and The Muscle Academyn uudelleen, lukenut F. Hooven Valentinen elämäkerran ja Harri Kalhan kirjan ”Tom of Finland. Taidetta seksin vuoksi”.

Touko Laaksosesta on minulle kaiken näkemäni ja lukemani jälkeen piirtynyt kuva hyvin vaatimattomana mutta myös periksi antamattomana taiteilijana. Hän oli huomattavan nöyrä sen tosiasian edessä että hän oli Vapaudenristin edestä Suomea puolustanut sotaveteraani, joka loi kuvillaan homomiehille ulospääsyn sairaan ja rikollisen epämiehen kaapista positiiviseen itseidentifioitumiseen. Minulle marskit ja kekkoset eivät merkitse mitään, Touko Laaksonen on suurin suomalainen koskaan.

Luvasta kertoa Touko Laaksosen tarina massoille elokuvan muodossa käytiin ankara taistelu Helsinki Filmin ja Special Film Companyn välillä. Olin itse vahvasti jälkimmäisen kannalla ja äärimmäisen pettynyt kun Tom of Finland Foundation asettui tukemaan väärää projektia. No, no love lost there, en ole koskaan voinut sietää sitä fasistista ylimielisyyttä jolla säätiö Toukon perintöä vaalii.

Karukosken Tom of Finland -elokuva kertoo Touko Laaksosen elämäntarinan sotavuosista satojen nahkamiesten eteen estradilla Kaliforniassa 1980-luvun lopulla. Toukon lapsuudesta ja nuoruudesta elokuva ei kerro mitään, se tieto sinun on hankittava esimerkiksi Ilppo Pohjolan dokumentista Daddy and The Muscle Academy tai F. Hooven Valentinen elämäkerrasta.

Jatka lukemista ”Tom of Finland (Dome Karukoski, 2017)”

Moonlight (Barry Jenkins, 2016)

Chiron  (Alex R. Hibbert / Ashton Sanders / Trevante Rhodes) tapaa elämäänsä vahvimmin vaikuttavan ihmisen, Juanin (Mahershala Ali), paetessaan kiusaajia hylättyyn asuntoon jota narkkarit käyttävät piikitysluolanaan. Juan vie Chironin kotiinsa jossa Terese (Janelle Monáe) saa pojan puhumaan. Chiron yöpyy Juanin ja Teresan luona mutta aamulla Juan palauttaa pojan kotiinsa äidilleen (Naomie Harris). Seuraavan kerran äidin ryyppäämistä, narkkaamista ja huoraamista paetessaan Chiron löytää itsensä Juanin pihalta ja ui öisessä meressä. Teresasta ja Juanista tulee Chironin vaikean nuoruuden turva ja Juanista Chironin miehen malli jonka kuvaksi hän itsensä rajun aikuistumisensa kautta muokkaa.

{youtube}9NJj12tJzqc{/youtube} Jatka lukemista ”Moonlight (Barry Jenkins, 2016)”

Miten valmistaudutaan yhdistyksen kokoukseen?

Yhdistyksen kokouksen tulisi olla jäsenten tilaisuus ohjata yhdistyksen toimintaa haluamaansa suuntaan ja päättää sen kaikkein keskeisimmäistä asioista. Jäseniä ei kuitenkaan usein näe yhdistyksen kokouksessa, erityisesti syyskokouksessa, ja hallituksen jäsenet pitävät niitä välttämättömänä pahana. Kokeneelle yhdistystoimijalle yhdistyksen kokoukset ovat monesti viehättävyydessään juurihoidonveroisia. Miten sitten tehdään hyvä yhdistyksen kokous?

Jatka lukemista ”Miten valmistaudutaan yhdistyksen kokoukseen?”

Looking (Michael Lannan, 2014-2016)

Looking on laatusarjoistaan tunnetun HBO:n kahden tuotantokauden mittainen tv-sarja ja elokuva. Pääosissa ovat Partick (Jonathan Groff), Agustin (Frankie J. Alvarez), Dom (Murray Bartlett), Doris (Lauren Weedman), Kevin (Russell Tovey), Richie (Raul Castillo) ja Eddie (Daniel Franzese). Looking sijoittuu San Franciscoon ja kertoo homomiesten ihmissuhdekuvioista. Harmillisen heikon kiinnostuksen vuoksi HBO päätti vetää töpselin seinästä sarjalta kahden tuotantokauden jälkeen ja tilasi sen päätökseksi elokuvamittaisen erikoisjakson joka sai ensi-iltansa heinäkuussa 2016.

Jatka lukemista ”Looking (Michael Lannan, 2014-2016)”

Pokemon NO go

Ei ole epäilystäkään etteikö Pokemon go -mobiilipeli ollut kesän 2016 ilmiö. Peliä ladattiin epävirallisista lähteistä puhelimiin ja padeihin jo ennen kuin sitä oli virallisesti tuotu Suomen markkinoille ja sitä pelasivat niin lapset kuin eläkeläisetkin. Pelaamista paheksuttiin ja pidettiin liikkumista edistävän, sen nähtiin vievän aikaa tärkeämpinä pidetyiltä asioilta, kuten marjastamiselta, ja sen katsottiin – varmasti aiheellisesti – aiheuttavan vaaratilanteita liikenteessä. Peli-into sai lisävirtalähteiden myynnin ennennäkemöttömiin lukemiin ja moni vanhempi päivitti lapsensa puhelimen uudempaan ja kalliimpaan malliin. Lehtien kellastuessa hype on ohi ja se on nähtävissä myös pelin tekijän osakekurssissa. Suomen ihmisvihamielinen ilmasto ei kuitenkaan yksin riitä selittämään Pokemon Go:n nopeaa romahdusta.

Jatka lukemista ”Pokemon NO go”

Robert Jordanin Ajan pyörä

Olin vuoden 2015 lopussa ihan lukossa lukemisen kanssa: en ollut kuukausiin lukenut mitään ja yritykset olivat olleet jankkaavia ja turhauttuvia. En koko vuonna lukenut yhtään romaania. Olin kuluttanut loppuun ilmeiset lukupolut: suuri luotettuni, Terry Pratchett, oli kuollut ja uusien Kiekkomaailma-kirjojen julkaisu loppunut. Päädyin pyytämään Kuopion kaupungin kirjaston lukuvinkkipalvelusta vinkkejä fantasia ja scifi-kirjallisuudesta. Olin hämmästänyt kun sain vastukseksi 28 kirjailijan (ja teoksen tai sarjan) listan. Todettuani etteivät Mytago- ja Avalon-sarjat ole minua varten päädyin lukemaan Robert Jordanin Uusi kevät -kirjaa. Nyt, 28 kirjaa myöhemmin, kesken on Ajan pyörän viimeinen osa, A Memory of Light. Pystyn edelleen nauttimaan kirjoista!

Jatka lukemista ”Robert Jordanin Ajan pyörä”