Guardianin julkaisema ruma tarina siitä miten vihatrollit pyrkivät vaientamaan heidän vihakampanjoihinsa huomiota kohdistavia journalisteja pelottelemalla herätti jälleen pohdiskelemaan, miksi olemme vieläkin jumissa sananvapauskeskustelussa kun olisi jo aika toteuttaa tehokkaita torjuntatoimia. Juttu on jälleen yksi naula Facebookin arkkuun sen tuen muodossa minkä Facebook teoin antaa näille viharyhmille.
Julia Carrie Wong tiivistää podcastin lopussa nerokkaasti:
”It should not be controversial among people that are thinking seriously about free expression that if you only pay attention to not censoring and don’t pay any attention to the ways in which those you are choosing not to censor might be using speech to silence others you are failing to protect the freedom of expression of vulnerable groups because there are always groups that are subject to harrasment campaigns and subject to pressure to be silenced.”
Julia Carrie Wong
Tämä keskeinen idea toistuu myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ylläpitämän fact-sheetin vihapuheesta (PDF) alussa (korostus minun):
“Freedom of expression constitutes one of the essential foundations of [a democratic] society, one of the basic conditions for its progress and for the development of every man. Subject to paragraph 2 of Article 10 [of the European Convention on Human Rights], it is applicable not only to ‘information’ or ‘ideas’ that are favourably received or regarded as inoffensive or as a matter of indifference, but also to those that offend, shock or disturb the State or any sector of the population.
Such are the demands of that pluralism, tolerance and broadmindedness without which there is no ‘democratic society’. This means, amongst other things, that every ‘formality’, ‘condition’, ‘restriction’ or ‘penalty’ imposed in this sphere must be proportionate to the legitimate aim pursued.” (Handyside v. the United Kingdom judgment of 7 December 1976, § 49).
“… [T]olerance and respect for the equal dignity of all human beings constitute the foundations of a democratic, pluralistic society. That being so, as a matter of principle it may be considered necessary in certain democratic societies to sanction or even prevent all forms of expression which spread, incite, promote or justify hatred based on intolerance …, provided that any ‘formalities’, ‘conditions’, ‘restrictions’ or ‘penalties’ imposed are proportionate to the legitimate aim pursued.” (Erbakan v. Turkey judgment of 6 July 2006, § 56).
Puheessa vihapuheen torjunnasta on siis kysymys sananvapauden rajojen asettamisesta tarkoituksenmukaisesti: sen tarkoituksen vuoksi, jonka takia olemme katsoneet tarpeelliseksi turvata ilmaisunvapauden, on tarpeen myös asettaa rajat sille mihin tuo ilmaisunvapaus yltää tai alkuperäinen tarkoituksemme ilmaisuvapauden vaalimisessa tulee mitätöidyksi. Vihapuheentorjunnalla vahvistetaan ensimmäistä ihmis- ja perusoikeutta, yhdenvertaisuutta.
EIT on se toimivaltainen tuomioistuin joka sanoo viimeisen sanan Euroopassa ihmisoikeuksien tulkinnasta – määrittelee siis mitä sananvapaus täsmälleen ottaen tarkoittaa. Euroopan neuvoston jäsenmaat ovat sopimukseen liittymällä siirtäneet tulkintavallan asiassa EIT:lle. Näin sen asettama linja ylittää myös kansallisten tuomioistuinten päätökset ja asettaen vaatimukset sille mitä kansanedustuslaitosten tulee lakien sisällöksi jäsenvaltiossa tältä osin säätää. EIT asettaa linjallaan vihapuheen sananvapauden suojan ulkopuolelle ja toteaa jopa voivan olla välttämätöntä sensuroida sitä.
Oikeudellisessa perustassa vihapuheentorjunnalle ei siis ole mitään epäselvää, ei ole vain oikeutettua vaan Euroopan neuvoston jäsenmaiden velvollisuus torjua vihapuhetta. Miten tämä voidaan toteuttaa kun todellista valtaa käyttää kourallinen amerilkkalaisia pörssiyhtiöitä onkin sitten aivan toinen juttu.