Kategoriat
Uskonnottomuus

Kymmenvuotiskertaus homoseksuaalisuuden teologiasta

Jussi Koski ja Ville Mäkipelto julkaisivat kuukausi sitten videon jossa käyvät läpi Raamatusta usein homojen hakkamiseen kaivettuja kohtia ja purkavat niitä. Tarkoitukseni oli oikeastaan vaan kommentoiden videota mut sanottavaa kertyi pikkuisen liikaa.

Kiitokset, Jussi ja Ville. Mainio kertaus homoseksuaalisuuden teologian perusteista Raamatussa. Olin melko hämmästynyt kun palasin videon katsottuani kymmenen vuoden takaisiin muistiinpanoihini eräästä aihetta käsitelleestä tilaisuudesta ja totesin että kaikki tämä oli sanottu jo silloin. Sori, ei ole tarkoitus olla masentava mut se kuvaa tätä kirkollista keskustelua yhdenvertaisuudesta erinomaisesti. On jumiuduttu väittelyyn ilman rohkeutta hakea ratkaisua.

Pidin varsin ansiokkaana Villen tekemään tekstin avaamista alkukieleen vedoten ja sanojen käyttöä tutkien. Epäilemättä hankalaa aluetta, meillä ei liene lukemattomia lähteitä joissa voisimme noita sanoja nähdä ajassaan käytettyinä. Se on kuitenkin hirveän tärkeää koska se miten alkutekstejä on käännetty on vaikuttanut merkittävällä tavalla siihen miten käsitykset asioista ovat muodostuneet ja jopa siihen millaisia sanoja asioista puhuessamme käytämme. Olihan Raamattu joskus keskeinen lukemaan oppimisen väline Suomessakin.

Kuten Ville ansiokkaasti toteaa, homoseksuaalisuus-sanan sovittamisessa Raamatun tekstien syntyaikaan on vakavia ongelmia, koska sana syntyi vasta 1860-luvulla Euroopassa juridis-lääketieteellisessä viitekehyksessä. Homoa, joka viittaa mun nähdäkseni 1950-60-luvuilla alkaneen homojen ihmisoikeusliikkeen kautta muodostuneeseen homoidentiteettiin, on vielä mahdottomampi sijoittaa Raamatun tekstien syntyaikaan. Mutta minä en niele tätä ”kohdistumisongelman” argumentia juurikaan. Kovassa ytimessä on homoseksuaaliset teot joista ei sillä käsitteellä ole pitkään puhuttu. Se on ollut sodomiaa ja vaikka mitä muuta matkan varrella.

On aivan kiistämätöntä että miehet ja naiset ovat jo Raamatun tekstien syntyaikoina tavalla tai toisella toteuttaneet seksuaalisuuttaan miesten ja naisten kesken. Tästä Raamatun kiellot ovat vähimmilläänkin todiste. Se että kiellot ovat jonkin prosessin kautta valikoituneet osaksi kanonisoitua Raamattua kertonee siitä että teot ovat olleet myös jossain määrin yleisiä ja tunnettuja – vaikka huomioitaisiin sekin että luku- ja kirjoitustaito kuului tuolloin vain ylimmälle eliitille.

On syytä ymmärtää että homoseksuaalisuuden historia ei ole ollut voittajien historiaa vaan se on kirjoitettu enemmistön valtaapitävästä asemasta usein tuomiten, niin teologisessa kuin maallisessakin merkityksessä. Voittajien kirjoittama historia ei siis varmasti anna meille kokonaisvaltaista tai totuudellista kuvaa homoseksuaalisuuteena nyt puhutun ilmiön yleisyydestä tai ilmenemistavoista vuosisatoina Raamatun päivistä 1900-luvulle.

Mutta vaikka siis emme puhu sen paremmin naisparin sateenkaariperheistä kuin bilehilepoikien huumeisista aamuyön orgioista Palestiinassa ajanlaskun alun tienoolla, ytimessä on miehen halu mieheen ja naisen halu naiseen. Yhdistyikö se kenties haluun elää yhdessä, kasvattaa lapsia, rakkauteen tai esiintyikö molempia samassa henkilössä ei ole olennaista. Se mitä keskeisesti tuomitaan on suppeasti tulkiten peppuseksi (”sodomia”). Hölmössä amerikkalaisessa lainsäädännössä se 1950-luvulla saavutti laajimman merkityksensä tarkoittaen suuseksiä, avioliiton ulkopuolisia suhteita ja mustien ja valkoisten välistä seksiä. Melko ironisella tavalla se mitä konservatiivit pyhittävät ”ikiaikaisena miehen ja naisen avioliittona” on peräisin tuolta ajalta.

Mutta se mitä Raamattu kieltää on miestenvälinen peppuseksi. Kielto ei ulotu sekaparien peppuseksiin, joka on muuten historiallisesti luotettavien ehkäisykeinojen puuttuessa ollut paljon yleisempää kuin nykyään kuvitellaan. Enkä tiedä miten sitä naisseksiin sovellettaisiin. Naisseksin sivuuttaminen johtunee ajan synkeästä naiskuvasta holhottavana, omistettavana ja mieheltä toiselle siirrettävänä. Vai onko Paavalin misogynia myös voittajien historiaa? Mahtoivatko sekaparit elää aidommmissa kumppanuussuhteissa myös Raamatun aikana piut paut välittäen fariseusten ja rabbien selibaattisista horinoista?

Paavali on käsittääkseni tunnettu misogyniastaan ja seksuaalikielteisyydestään, joten mitään säilyttämisen arvoista hänen opeissaan tuskin tähän päivään on. ”Eheytyksenä” tunnetun hengellisen väkivallan muodon taustallakin on amerikkalainen psykoanalyysin koulukunta jonka juuret johtavat juuri Paavaliin. (Olli Stålströmin väitöskirja ”Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu” ja Katriina Lumikallion ”Raportti eheytysideologiasta”.)

Mutta palataanpa siihen peppuseksiin. Raamatun kielloista piirtyy kuva että toisen miehen raiskaaminen on ollut Raamatun päivinä yleinen (väki-)vallankäytön muoto, vahvimman oikeutta jossa viholliset on alistettu ja häpäisty. Tähän videosta pois jäänyt Sodoman ja Gomorran tarinakin liittyy.

Jos tulkitsen Villeä oikein Mooseksen lain tulkinnassa, ohjeita annetaan vapaalle israelilaismiehelle, joka luonnollisesti varmistaa että vaimotkin noudattavat käskyjä koska ovat hänen vastuullaan ja vallassaan. Lyhentäisin ilmaisua toteamalla että täysivaltainen juutalainen toimii näin; orjia, vaimoja, lapsia tai muukalaisia ei lasketa. Orjuushan oli myös tuohon aikaan aivan tavallista.

Mooseksen laki on perin omituinen kappale oikeushistoriaa, se kun vaatii myös uhrin tappamista – jotain mitä Ruotsi-Suomen rikoslaissakin sovellettiin (Teemu Keskisarja: Kyynelten kallio). Olipa penetraation kohde toinen mies tai eläin, molemmat oli tapettava. Lienee niin että lain laatija ei halunnut käräjöidä siitä oliko malakos halukas aktiin vai ei, sellainen olisi voinut olla kovin kiusallista hallitsijalle.

Ristiviite islamilaisiin käsityksiin asiasta voisi olla hedelmällinen sillä joidenkin lähteiden mukaan islaminuskoinen mies voi kyllä pimeässä, suojassa jumalan silmiltä, panna toista miestä mutta alistuminen pantavaksi ei ole sopivaa. Näen tässä joitain yhtymäkohtia joiden historialliset juuret varmaan johtavat samalle sylttytehtaalle.

Mielenkiintoista on myös se että kaikki kolme toisiinsa liittyvää abrahamilaista uskontoa omaksuivat kielteisen suhteen homoseksuaalisuuteen ja levittivät sen myös alueille jossa suhde oli aiemmin ongelmaton. Tehden alueiden alkuperäisille uskonnoille kilpailutilanteessa saman kuin mitä tapahtui kieltojen kanonisoituessa Raamattuun.

Se mitä Ville Paavalin tekstissä näkee hienona retorisena rakennelmana on tuttu jokaiselle tätä aikaa elävälle: maalataan leveällä pensselillä ja paksulla tervalla eikä huomata että omat munat on eniten tervassa. Populismia ja viholliskuvien maalailua.

Luomiskertomuksesta puhuttaessa avautuu tie kahdelle tulkinnalle siitä. Dogmaattinen tulkitsee kuvattua normatiiviseksi: näin ihmiset luotiin, näin heidän pitää jatkossakin olla. Vaihtoehtoinen tulkinta on että näin ihminen luotiin, tällaisia ohjeita hän sai ja jumala antoi hänelle vielä omantunnon kasvaa ja kehittyä vapaasti ohjeiden ja omantunnon mukaan. Kumman linjan valitsee on aika tärkeää sille voiko luomiskertomusta käyttää avioliittokäsityksen johtamiseen.

Miten tätä olisi voinut parantaa? No ainakin olisi voinut kaivautua tutkimukseen joka kertoo miten ja missä vaiheessa Raamattu on muodostunut tällaiseksi. Villehän käsittääkseni väitteli tästä prosessista ja tuota osaamista olisi voinut käyttää syventäen teemaa Raamatusta pois jätetyillä teksteillä. Löytyykö esimerkiksi ns. apokryfikirjoista jotain lisää teemaan? Näyttää siltä että pienellä alkukirkolla on ollut kova tarve erottautua mm. pukeutumisella, hiusten pidolla ja seksuaalietiikalla silloisesta valtakultturista. Onko meillä tietoa perusteista joilla nykyinen kaanon tältä osin syntyi? Ja varsinkin niistä perusteista poisjättämisille? Hiukan pelkään että tällaista tietoa ei ole paljon säilynyt.

Yksi mielenkiintoinen anekdootti miesparien vihkimisen historiassa ovat ortodoksisessa kirkossa tehdyt ”veljesliitot”. Näistä on ymmärtääkseni vähän tutkimustietoa olemassa mutta sen esille nostaminen, varsinkin noiden liittojen teologisten perusteiden osalta, olisi ollut valaisevaa.

Alussa tehty kehystäminen mies- ja naisparien vihkimiskysymykseen jäi vähän kaukaiseen horisonttiin taustalle. Aivan oikein tuli tunnistettua se että ytimessä on kysymys evankelisluterilaisen kirkon suhteesta homoseksuaalisuuteen. Mutta ydinkysymyksen ratkaiseminen kokonaisuutena ei ole se linja mitä kirkko olisi halunnut seurata. Itseasiassa sen ratkaisun välttely on se syy miksi tämä keskustelu on venynyt vuosikymmenen mittaiseksi. Jos olisi otettu härkää sarvista ja ratkaistu heti kättelyssä kysymys homoseksuaalisuuden hyväksyttävyydestä loput kysymykset olisivat olleet pelkkiä detaljeja. Olisi myös säästetty kymmeniä tuhansia jäseniä kun jompi kumpi vuotavista laidoista olisi saatu paikattua. Mut kipeät ratkaisut eivät ole evankelisluterilaisen kirkon vahvuusalueita. Ristiriitojen hyssytellään ja venytetään ylipitkiksi ja niin niistä saadaan jäätyneitä konflikteja. 1980-luvun suurta kysymystä naispappeudesta ei ole saatu jätettyä taakse vaan siitä on vielä tällä vuosikymmenelläkin pitänyt otella kun rohkeus tehdä kerralla riittävät ja oikeat päätökset on puuttunut.

Mikä se oikea ratkaisu nyt sitten olisi? Lopettaa saivartelu kohdentumisongelmilla ja todeta että on tullut aika hyväksyä uusi tulkinta ja hylätä jälleen uusi kohta pyhyyslaeista. Johan ne suurinpiirtein kaikki muut onkin hylätty joten heitetään tämäkin heteroseksistinen reliikki romukoppaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *