Merab (Levan Gelbakhiani) on tanssinut perinteistä georgialaista tanssia lapsuudestaan saakka kuten isänsä ja isoisänsä ennen häntä. Perinne sanelee tiukasti muodon ja ankara opettaja ja tanssikoulun johtaja valvovat sitä. Kurinalaisuus alkaa kuitenkin rakoilla kun tanssisalille ilmestyy Irakli (Bachi Valishvili) korvakorussaan. Sijaistanssija herättää Merabissa ristiriitaisia tunteita jotka mutkistavat jo ennestään sekavaa ja veitsenterällä taiteilevaa elämää.
And then we danced on ruotsalais-ranskalainen tuotanto. Elokuvassa puhutaan kuitenkin georgiaa. Elokuva on herättänyt kohua Georgiassa jossa homoseksuaalien puhdistukset ovat tuoneet maalle erittäin kyseenalaista mainetta yhtenä homovihamielisimmistä maailmassa. ”Georgiassa ei ole homoseksuaaleja” on ollut kulunut ja naurettava vastalause. Maan asenneilmapiiri kuvataan elokuvassa niin henkisesti kuin taloudellisestikin köyhäksi ja ahdasmieliseksi.
Gelbakhiani ja Valishvili löytävät elokuvan intiimeissä kohtauksissa kiusaannuttavat uskottavan himon ja kiihkon. Georgialainen tanssi on ollut pitkät soidinmenot ennen kuin yöllä salaa puskassa miehet antavat vetovoimalle periksi. Se tapa millä halua joudutaan piilottelemaan ja piilottelun tarvetta vastaan kapinoidaan tuntuu äärimmäisen uskottavalta.
And then we danced oli ilahduttava leffakokemus. Alun alkuperäiskuva georgialaisesta tanssista ja musiikki saattelivat tunnelmaan ja herättivät muistoja kouluvuosilta. Elokuvan tarina on mukaansatempaava eikä Levania ole paha katsoa paidattakaan. Päällimmäiseksi tuntemuksekseni jäi että And then we danced on eräänlainen puheenvuoro uudistumisen ja vapautumisen tarpeesta niin Georgiassa kuin georgialaisessa tanssissakin. Kouluarvosana 9.