Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusliikkeen synty muutti tapaa ajatella homoseksuaalisuutta. Sodomiana siitä oli anglo-amerikkalaisessa kulttuuripiirissä pitempään puhuttu mutta ’homosexual’ oli ottanut sen paikan puheessa useimmiten. Sodomia ja sodomiitti eivät olleet identiteettejä vaan tekoja. Kuka tahansa saattoi sortua sodomiaan ja vaikka se leimasi tekijäänsä jos siitä jäi kiinni, se nähtiin yhä enemmän yksittäisten tekojen kuin käyttäytymismallin kautta.
HLBTIQ-ihmisoikeusliikkeen myötä syntyi gay-identiteetti. Kysymys ei ole valinnasta oli keskeinen ajatus. Sanojen ’homosexual’ ja ’gay’ konnotaatioiden ero syntyi tässä ajassa. Gay-identiteetistä tuli kuitenkin myös ongelma. Siihen liitettiin paljon muutakin kuin mies- tai naisseksistä nauttiminen ja itseään etsivän saattoi olla vaikea siihen kiinnittyä. Ajan myötä syntyi koko liuta alakulttuureja ja -identiteettejä.
Vaikka emme olekaan saavuttaneet kaikkea, vaikka syrjintään törmää enää siihen valmistautumattomana, epätoivottuna yllätyksenä arjessa, on tultu pisteeseen jossa 2020-luvulla Suomessa kasvaville lapsille ja nuorille tabu on historiaa. Itseään saa ilmaista ja toteuttaa niin vapaasti ettei seksuaalivähemmistöidentiteetille ole juuri tarvetta. Mies- ja naisseksi on taas vain tekoja jotka eivät leimaa kaikkea tekijänsä tekemää. Private is no longer political.
Tämä historian kaari on tarvinnut veriuhreja ja työtä otsa hiessä. Mutta kaikkea ei tosiaan ole saavutettu. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tiellä on vielä paljon esteitä, virallisiakin, vaikka sukupuolen ilmaisu on vapautunut valtavasti.
On myös olennaista huomata että hyvin pienellä alueellisella siirtymällä siirrytään eri aikavyöhykkeelle ja eletään erilaisessa ajassa. Vaikka Internet voimaannuttikin pienempiä ja hajanaisempia vähemmistöjä ja on läsnä aina kun puhelin on mukana, ei sekään pysty muuttamaan sitä koulu- ja kyläympäristöä maakunnan kaukaisimmassa kolkassa.