Call me by your name (Luca Guadagnino, 2017)

Elio (Timothée Chalamet) joutuu luovuttamaan huoneensa vanhempiensa kesäpaikassa Pohjois-Italiassa Oliverille (Armie Hammer), tuoreimmalle sarjassa joka kesäisiä nuoria tutkijoita jotka tulevat työskentelemään isän (Michael Stuhlbarg) kanssa. Oliver ärsyttää Eliota tavalla joka hämmentää häntä. Kesän edetessä Elio ymmärtää ihastuneensa Oliveriin. Asetelma ja se että Elio on vain 17 saa Oliverin ottamaan etäisyyttä poikaan. Elio kuitenkin tietää mitä haluaa.

Call me by your name on paljon puhuttu huipputeos. Elokuva on kahminut ehdokkuuksia muhkeaan määrään alan palkintoja ja saanut hurmoksellisia vastaanottoja festareilla. Eikä suotta, se on upea. Katsoimme sen ystävien kanssa elokuvateatterissa ja keskustelu sen jälkeen kesti tunteja.

Elion isän monologi pojalleen sai meidät kaikki rakoilemaan ja toivomaan olleemme Elio. Elokuva on sijoitettu vuoteen 1983, viimeisiin vuosiin ennen hlbt-ihmisoikeuksien takatalvea aids-kriisin myötä. Jopa klassisen sivistyneiden akateemikkovanhempienkin suhtautumiseksi poikansa ensirakkauteen selvästi vanhempaan mieheen Elion vanhempien suhde tapahtumiin on aseistariisuvan ehdoton.

Paljon puhuttu ”persikkakohtaus” herätti paitsi hilpeyttä, myös nyökkäilyä: teinipoika on kiimassaan kaiken elollisen, ja joskus elottomankin, kimpussa ja samalla kuitenkin ihan solmussa perverssiksi kokemansa haluan kanssa. Edes tilanteessa jossa toinen henkilö ei ole vain turvallinen vaan myös valmis osallistumaan ”perversioon”, teini ei kykene murtautumaan itseinhostaan. Jotain minkä kokemus kyllä parantaa. 🙂

Tajusin jossain vaiheessa keskusteluamme että Call me by your namen puitteissa on hämmentävän paljon yhteneväisyyttä Martineun ja Ducastelin elokuvaan Crustacés et coquillages. Jälkimmäisen tarina vain kulkee toisenlaisia polkuja eikä saavuta ollenkaan samanlaista tasoa kuin Guadagnion ohjaus.

”Skandalöösiä” asetelmaa Elion ja Oliverin romanssissa tuskin näkee täältä pohjoisesta käsin. On helppo kuvitella miksi joku nutturastaan aamulla kapulalla löysät pois vääntävä kristillisteokraatti Yhdysvalloissa – tai miksei Suomessakin – voisi nostaa siitä maitonsa mutta sen paremmin Chalametin ikä kuin Elion ja Oliverin ikäero ei ole minkäänlainen ongelma. Elokuvan päähenkilö osoittaa olevansa aktiivinen, halukas ja tietoinen toimijoita, jota ei hyväksikäytetä.

Tulimme pitkässä keskustelussamme vakuuttuneiksi siitä että Call me by your name pitää nähdä toisenkin kerran. Saattaa olla että meidän täytyy myös kaivella hiukan Wikipediaa ymmärtääksemme elokuvan runsaat kirjallisuusviitteet ja havaitaksemme lisää sen hienovaraista symboliikkaa – moukkia kun olemme. Istumme kuitenkin ilomielin uudelleen elokuvan ääreen, se kestää sen varmasti. Kouluarvosana 10.

Lisätietoja Wikipediasta.

Yksi vastaus artikkeliin “Call me by your name (Luca Guadagnino, 2017)”

  1. Samaa mieltä, että elokuva kestää useammankin katselukerran. Minun täytyy ehkä katsoa se useammankin kerran, jotta tarina aukeaa kunnolla. Minulle on myös vinkattu, että kirja kannattaa lukea. Oma kokemukseni kun jäi ensimmäisellä katselukerralla hieman vajaaksi, niin kirja varmasti täydentäisi tarinaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *