Desperate remedies (Peter Wells, 1993)

Dorothea (Jennifer Ward-Lealand) omistaa pukuliikkeen Hopessa, Britti-imperiumin äärilaidalla 1800-luvulla. Hänen rakastettunsa Anne (Lisa Chappell) työskentelee myös liikkeessä, mutta aika ei ole otollinen naisten itselliselle elämälle keskenään. Dorothean sisko, Rose (Kiri Mills), on koukussa oopiumiin ja hulttioon nimeltä Fraser (Cliff Curtis), jolta hän sitä saa. Dorothea juonittelee Lawrencen (Kevin Smith) naimaan siskonsa ja huolehtimaan Fraserin pois kuvioista samalla kun avioituu itse häntä omaisuutensa vuoksi epätoivoisesti liehittelevän parlamentaarikon (Michael Hurst) kanssa lunastaakseen vapauden. Vuosien vieriessä parhaatkin suunnitelmat osoittautuvat kuitenkin huonoiksi.

Desperate remedies on … liikaa, aivan liikaa! Se on melodramaattinen pukudraama. Se on goottilaisen tummasävyinen, mutta sen pukujen räiskyvä väritys – verenpunainen pääosassa – ja valon ja varjon tehoon luottava ylilavastus ovat suorastaan oopperamaisia. 90-luvun alun pienen budjetin elokuvan tehokeinot antavat sille puolestaan kotikutoisen kitchin piirteitä. Symboliikkaa on tungettu joka hetki täyteen niin että sitä ei voi kaikkea yhdellä katsomalla noteerata. Kummallisena yksityiskohtana, kuvattu aikakausi ja naisparin pääteema huomioiden, miesten paljaita perseitä on kuvassa yhtenään. Ja pisteeksi iin päälle Hope, elokuvan tapahtumapaikka, on kuvattu köyhyyden, kurjuuden ja rappion mätäpaiseeksi.

Minun on helppo nähdä Desperate remedies näyttämöllä, eikä se edes tarvitse lisädramatisointia. Sen tyylilaji ei satu makuuni yhtään, mutta minun on myös helppo nähdä sen ihailijat. Minulta se saa kouluarvosanan 8.

Lisää elokuvasta Internet Movie Databasestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *