Billy muistaa selvästi nuoruudestaan sen, että hänen äitinsä piti hänestä ennen paljon enemmän kuin hänen herättyään seksuaalisuuteen. Hänen isänsä on jättänyt äidin kauan sitten ja Billyn elämässä on ollut paljon vahvoja naisia ja salavahvoja miehiä. Billy saa isäpuolekseen paikallisen yksityislukion kirjallisuuden opettajan joka varmistaa hänen pääsynsä kouluun, vie hänet kirjastoon ja tutustuttaa teatteriin. Kirjaston täti opastaa Billyä lukemisen maailmaan ja hiukan muutenkin. Billyä vaivaavat vain fantasiat ikäisistään painijoista ja pienirintaisista naisista. Myöhempinä vuosinaan Billy elää ja vierailee paljon Euroopassa ja kirjoittaa kirjoja ajautuen kuitenkin eläkepäivikseen takaisin Vermontiin ja saman yksityislukion opettajaksi kuin isäpuolensa. Matkan varrella Billy kuitenkin tapaa paljon homoja, lesboja, biseksuaaleja, transvestiitteja ja transsukupuolisia ihmisiä, mukaan lukien isänsä.
Avainsana: 1980-luku
Aids-pioneerit (How to survive a plague) on dokumentti Act up -aktivistiryhmän taistelusta AIDS-epidemian alusta tehokkaan hoidon tuloon markkinoille 1996. Dokumentti on kooste videomateriaalia vuosien varrelta eri lähteistä lomitettuna epidemian alkuvaiheen keskeisten aktivistien kommenteilla. Aids-pioneerit kuvaa Act upin toimintaan noin kymmenen keskeisen aktivistin kautta täydentäen videomateriaalilla Act up -kokouksista, mielenosoituksista ja tapaamisista viranomaisten ja tutkijoiden kanssa. Dokumentti onnistuu parhaiten kuvaamaan sitä, miten vaikeaa haluttomia poliitikkoja ja tietämättömiä viranomaisia ja tutkijoita oli saada heräämään siihen tosiasiaan, että länsimainen maailmakin oli ensimmäisen tappavan kulkutautiepidemian kuorissa vuosikymmeniin tai satoihin.
Longhorns (David Lewis, 2011)
Keviniä (Jacob Newton) alkaa vaivata se, että lauetakseen hänen täytyy kuvitella miesseksiä. Umpiheteron Justinin (Kevin Held) kanssa hengatessaan Kevin ei näe muuta vaihtoehtoa kuin kieltää homoutensa. Kevin kuitenkin ihastuu ensisilmäyksellä Cesariin (Derek Efrain Villanueva) ja ajautuu sänkyyn tämän kanssa. Pako lukiokavereiden kanssa äijäilemään viikonlopuksi venyy rankkasateiden katkaistua tiet ja Kevin joutuu myöntämään ettei olekaan niin kuin muut.
Augusten (Joseph Cross) on hyvin läheinen äitinsä Deidren (Annette Bening) kanssa. Isänsä (Alec Baldwin) kanssa hänen välinsä ovat etäiset ja katkeavat kokonaan vanhempien erotessa. Deidre on hyvin epätasapainoinen, huono ja turhautunut runoilija ja ajautuu puoskaripsykiatrin hoitoon. Tohtori Finch (Brian Cox) kuppaa kaikki potilaidensa rahat ja adoptoi heidän lapsensa. Tuloksena on talous jota ei erota hullujen huoneesta ja tähän talouteen Augustenkin päätyy.
Aika uskaltaa (Heiner Carow, 1989)
Philipp (Matthias Freihof) opettaa lukiossa ja seurustelee Tanjan (Dagmar Manzel) kanssa. Tanjan ystävän, Jakobin (Axel Wandtke), vierailu yllättää Philippin ja palauttaa mieleen nuoruuden tapahtumat, jotka rikkoivat poikien välit. Humalainen reissu homokapakkaan tutustuttaa Matthiakseen (Dirk Kummer) ja vanhaan homomieheen, jonka tarina lopulta pistää asiat Philippille mittasuhteisiin. Väliin mahtuu kuitenkin kipeitä törmäilyjä häpeän, itseinhon, pelon ja hämmennyksen saattelemina.
Willy (Campbell Scott), Howard (Patrick Cassidy), Paul (John Dossett), Lisa (Mary-Louise Parker), Fuzzy (Stephen Caffrey), David (Bruce Davison), Sean (Mark Lamos) ja John (Dermot Mulroney) tulevat kaikki tietoisiksi homomiesten keskuudessa leviävästä uudesta tappavasta syövästä New York Timesin artikkelista. Eletään kesää 1981. Seuraavan vajaan vuosikymmenen aikana porukasta haudataan puolet aidsin uhreina.
On vuosi 1989 ja Stavangerin nuoria ei innosta ollenkaan opettajansa tapaan Berliinin muurin murtuminen vaan se, että Mathias Rust Band on saanut ensimmäisen keikansa lämppärinä paljon nimekkäämmälle porukalle. Jarle (Rolf Kristian Larsen) harjoittelee kavereidensa kanssa innolla, mutta sitten luokalle tulee kesken vuoden Yngve (Ole Christoffer Ertvaag) eikä Jarle ole enää ollenkaan varma onko Katrine (Ida Elise Broch) se oikea. Äidin ongelmat, kaverit ja bändi jäävät sivuun kun Jarle ihastuu. Mutta tunteiden käsitteleminen ei ole helppoa ja kaikki menee yhtäkkiä solmuun.
Billy (Jamie Bell) asuu isänsä (Gary Lewis), veljensä (Jamie Draven) ja isoäitinsä (Jean Heywood) kanssa työläisslummissa Pohjois-Englannin kaivosalueella 1980-luvun puolivälissä. Isä ja veli ovat töissä hiilikaivoksessa ja ammattiyhdistysaktiiveina kyynärpäitään myöten kaivostyöntekijöiden lakossa. Billy huolehtii isoäidistään ja käy iltapäivisin nyrkkeilytunneilla. Hän kuitenkin huomaa pitävänsä enemmän saman tilan jakavien tyttöjen balettitunneista ja kuolleen äitinsä kehotuksen mukaan on rohkeasti oma itsenä ja tekee tahtonsa mukaan. Baletin opettajan kannustamana hän tähtää kuninkaallisen baletin pääsykokeisiin vaikka isä vastustaakin ideaa.
Paris is burning on dokumenttielokuva New Yorkin drag alakulttuurista 80-luvun lopussa. Se kertoo ”taloista” (houses) jotka järjestävät ”juhlia” (balls). ”Juhlien” ideana on tarjota artisteille mahdollisuus esiintyä (”walk”) sellaisena kuin haluaa. Drag on tässä ymmärrettävä hyvin laveasti ja alkuun dokumentissa onkin epätodellinen ja sekava tunnelma. 80-90-luvun taitteen muoti ei helpota tilannetta yhtään – odotan kauhulla sen paluuta! Dokumentissa esiintyy lukematon joukko drag taitelijoita, jotka ovat homoseksuaaleja, transvestiitteja tai transsukupuolisia – jotkut useampaakin yhtä aikaa. Siveään ja sivisteltyyn nykydragiin verrattuna kuvattu show on paljon henkilökohtaisempaa ja monimuotoisempaa. Paris is burning on varsin erikoinen katselukokemus. Kouluarvosana 7.
Robert (John Bolger) ja Michael (Richard Ganoung) viettävät viimeisiä päiviään yhdessä ennen Robertin lähtöä työnantajansa komennukselle Afrikkaan. Eletään 80-luvun puoliväliä ja Michaelia rassaa eron lisäksi hänen ystävällään Nickillä (Steve Buscemi) todettu tappava sairaus, josta ei homopiireissä puhuta ääneen. Viimeiset päivät yhdessä sisältävät paljon päivällisiä ja bileitä ystävien kanssa ja niiden lomassa purkautuu auki paljon ihmissuhteiden kiemuroita.