Virginia Lewis (Kimberly Williams-Paisley) on vakuuttunut, että hän on vain tavallinen ihminen eikä hänelle koskaan tapahdu mitään erikoista. Hän asuu isänsä (John Larroquette) kanssa New Yorkin Central Parkin laidalla vain siitä riemusta että hänen isänsä raataa vuorotta talon isännöitsijänä. Virginian äiti on häipynyt tytön ollessa pieni. Matkalla töihin ravintolaan Virginia törmää pyörällään kultaiseennoutajaan, joka osoittautuu yllättäen kirjoitustaitoiseksi. Ravintolaan ilmestyy saman iltana miesasiakas, jonka jutut tulevat ulos hyvin rasvaiseen tyyliin, mutta tihkuvatkin verta hyvin susimaiseen tapaan. Samaan aikaan Virginian isä joutuu hyvin rumien ja vahvojen öykkäreiden kovistelemaksi. Kaikki nämä tapahtumat liittyvät yhteen ja pakomatka vie Virginian ja isän yhdeksään valtakuntaan jossa sadut tulevat todeksi.
Japanilaisnuorukainen liittyy sotilasyhteisöön joka harjoittelee puolustaakseen maataan ja antaakseen henkensä sen puolesta. Yhteisön tapoihin kuuluu homoseksuaalinen suhde nuoremman ja vanhemman sotilaan välillä. Nuorukainen on tyytyväinen elämäänsä, kunnes eräänä päivän yhteisön johtaja ilmoittaa että heidän on tehtävä vallankumous.
Kategoriat
Juha Veli Jokinen: Homo! Lesbo!
Minerva kustannukselta ilmestyi keväällä Juha Veli Jokisen toimittama teos ”Homo! Lesbo! Tositarinoista 2000-luvun Suomesta”. Kirjaan on koottu 12 julkisuudessa homona, lesbona tai biseksuaalina esiintyneen henkilön haastattelumuotoinen kertomus elämästään, enimmäkseen menneisyydestään, sekä viiden mielipidevaikuttajan näkemys homoseksuaalisuudesta.
Kuolema Venetsiassa (Death in Venice) on vuonna 1912 ilmestyneen Thomas Mannin novellin Der Tod in Venedig filmatisointi 70-luvun alusta. Elokuvan musiikkina soivat Mahlerin 3. ja 5. sinfonia. Voidaan siis puhua kaikella tapaa wanhasta tavarasta. Perusjuoni esittää Venetsiaan saapuvan vanhan professorin intohimoisen ihastuksen nuoreen kauniiseen puolalaispoikaan ja siitä seuraavan kuoleman. Kuolema Venetsiassa on äärettömän hidastempoinen, toistava ja tylsä. Lisäksi monet asiat siinä ovat raivostuttavan typeriä. Siispä edessä on kuolema katsomossa. Elokuva kuuluu kuitenkin niihin klassikoihin jotka on syytä joskus nähdä vaikka sitten puoliväkisin.
Lisää elokuvasta Wikipediasta.
Avril (Sophie Quinton) tekee vaitiololupauksen ja sulkeutuu syrjäiseen kappeliin paastoamaan, rukoilemaan ja maalaamaan kappelia uudelleen. Kahden viikon kuluttua hänen on määrä antaa luostarilupauksensa ja liittyä loppuelämäkseen pieneen nunnayhteisöön. Mutta sisar Bernadette (Miou-Miou) kertoo kappelin oven läpi että Avril ei ollut yksin kun nunnat löysivät hänet kappelin portailta, vaan hänellä oli seuranaan veli, joka annettiin jesuiittojen orpokotiin. Avril lähtee etsimään veljeään ja saa kyydin Pierreltä (Nicolas Duvauchelle) josta tulee hänen matkakumppaninsa tielle löytöihin menneisyydestä ja tulevaisuudesta. David-veljen (Clément Sibony) löytäminen nukkumasta Jimin (Richaud Valls) vierestä on vasta ensimmäinen yllätys tiellä uuteen elämään.
Patrick (Ben Weber), Dennis (Timothy Olyphant), Howie (Matt McGarth), Benji (Zach Braff) ja Cole (Dean Cain) ovat ystäviä, jotka ”eivät ole ystäviä koska ovat homoja mutta se on syy miksi heistä tuli ystäviä”. Cole on porukan komein ja kahlaa miehiä läpi melkoista tahtia muiden kateudeksi. Dennis kokee jonkinlaisen herätyksen ja dumppaa syötävän komean pokan syntymäpäiviensä jälkeen sängystä. Keittiöön kolutessaan hän törmää Keviniin (Andrew Keegan) joka ”ei muista koska tiesi olevansa homo, mutta muistaa että koki sen olevan ok ensimmäisen kerran tavattuaan tämän kaveriporukan”. Porukkaa yhdistää Jackin (John Mahoney) Broken Hearts -ravintola jossa useimmat heistä tarjoilevat. Jack on porukalle isähahmo ja tekee Patrickille terävän havainnon porukasta: ”Sometimes I wonder what you boys would do if you weren’t gay. You’d have no identity. Least one you could talk about, now it’s all you talk about. Talk about it so much that sometimes you forget all the other things you are.”
Suomen evankelis-luterilainen opiskelija- ja koululaislähetys, tuttavallisemmin OPKO, teki vajaa kuukausi sitten propaganda-attentaatin VIP-lehdellä Kuopion yliopistokampuksella. Canthian käytävällä silmääni sattunut osittain esillä ollut takakansi herätti epäilyksen ja pikainen selailu vahvisti, että kyseessä todellakin on fundamentalistis-konservatiivinen kristillinen julkaisu. Tunsin pahoinvointia järjenvastaisen propagandan levittämisestä tieteen tuotantolaitoksessa. Pahoinvointi oli kuitenkin nopeasti ohi menevää siihen loukatuksi tulemiseen raivoon verrattuna jota koin kun löysin tuon saman julkaisun postilaatikostani. Ärtymystäni siivitti huomattavasti se että tuo yksityisen kotini jatke yksiselitteisesti ja näkyvästi kieltää mainosten ja uskonnollisten julkaisujen jakelemisen kotiini.
1970-luvun viimeisinä vuosina sattuu ympäri maailmaa tapauksia, joissa terveenä pidetty aikuinen kuolee nopeasti opportunistiseen infektioon. Toukokuussa 1981 ilmiö kiinnittää Yhdysvalloissa CDC:n (Centers for Disease Control) Mary Guinanin (Glenne Headly) huomion kun Los Angelesin homomiehiä alkaa kuolla tällä tavalla. Jim Curran (Saul Rubinek) kokoaan tiimin johon kuuluvat jo mainittujen lisäksi Dale Lawrence (Christian Clemenson), Harold Jaffe (Charles Martin Smith), William W. Darrow (Richard Masur) ja ulkoa kutsuttuna asiantuntijana Don Francis (Matthew Modine). Tiimi alkaa selvittää tapauksia nolla budjetilla juuri virassa aloittavan reaganilaisen hallinnon alaisena, joka haluaa vaieta kuoliaaksi epidemian. Hidas ja moninainen työ kerryttää hitaasti tietoa ja todisteita taudin olemassa olosta samalla kun tautitapaukset ja kuolemat lisääntyvät suurinpiirtein samaa tahtia. Yhdysvaltain suurkaupunkien homoyhteisöissä kukoistaa vapaa seksi ja poliittisella rintamalla taistellaan yhtäläisistä oikeuksista. Lisääntyvät kuolemat herättävät huomiota ja pelkoa yhteisöissä, mutta aiheuttavat samalla riitoja siitä miten epidemiaan pitäisi reagoida. Ongelmaa ei auta se ettei kukaan tiedä mikä taudin aiheuttaa ja miten se tarttuu – parannuksesta puhumattakaan. Vuosikymmenen puoliväliin mennessä ranskalaisen Pasteur Instituutin tutkijat ovat selvittäneet että tässä vaiheessa jo AIDSiksi nimetyn taudin aiheuttaa retrovirus joka on sukua aiemmin tunnetuille viruksille. Yhdysvalloissa Robert Gallo anastaa kunnian viruksen tunnistamisesta, kuvaamisesta ja patentoi veritestin.
Philip (Angus Macfadyen) ja Elliot (Corey Parker) käyvät sängyssä seuraavan keskustelun:
– I’m thinking of telling my parents… …about us. Which means of course telling them about me. … Feel it’s a good idea?
– I don’t really know your parents.
– [I don’t think] its gonna be a big shock for them.
– No?
– It’s not just about just telling them and then shutting up and never talking about it again. … I feel I should let them know what it is like having my life, having you.
– The fact is that no matter how well you explain your mother that you like taking it up the bum she’s not going to be happy about it. … I’m not saying you shouldn’t tell, I’m just suggesting that you think about it very carefully.
Philip hakee tukea myös Elliotin isien tapaamisesta, mikä suututtaa Elliotin ja ajaa miehet lopulta eroon. Samaan aikaan Philipin isä (Brian Cox) käy salaa homoelokuvateatterissa ja elää kaksoiselämää. Niinpä Philipin ulostulo pistää liikkeelle myös prosessin hänen vanhempiensa suhteessa.
Laurent (Cyrille Thouvenin) on onneton nuori homomies. Hän ylläpitää kämppiksensä, Carolen (Caroline Veyt) avulla vanhemmilleen kulissia heteroudesta ja parisuhteesta. Syykin ymmärrettävä, hänen äitinsä ja isänsä ovat hyvin homofobisia ja äidin sisar miehineen heitti Laurentin serkun Marcin ulos kotoaan kun tämä tuli ulos eivätkä vielä tämän kuollessa sairaalassakaan menneet tapaamaan tätä. Laurent purkaa ahdistustaan vetämällä maatalouskoulunsa risaiseksi. Kaikki saa yllättävän käänteen kun Laurent sijoitetaan harjoitteluun tutkimusta tekevälle puutarhalle, jota ylläpitää Cédric (Stéphan Guérin-Tillié) äitinsä kanssa. Laurent ja Cédric rakastuvat ja alkaa ulostulodraama.