Kategoriat
Elokuva-arviot

People you may know (J.C. Falcón, 2016)

Dellan (Andrea Grano) parisuhde ajautuu karille kun hän panee kännissä ja pirissä homo-eksäänsä, Joeta (Sean Maher), ja tulee raskaaksi. Rodrigo (Nacho San José) ei ota uutista hyvin, ei varsinkaan kun hän on juuri ennen ylipitkäksi venyneelle Euroopan komennukselle lähtöään saanut kuulla että pariskunnan vaikeudet saada lapsi johtuvat hänestä. Joekaan ei ole tilanteesta riemuissaan sillä kersa haittaisi pahasti paneskelua. Ainoa jolla ystäväpiirissä menee hyvin, on nörtti-Herbert (Mark Cirillo) joka löytää unelmapojun miehekseen.

Kategoriat
HLBTIQ

19 000 tutkimusta sateenkaariperheiden puolesta?

YLE, Ranneliike ja muu media uutisoi näyttävästi Pride-viikolla tutkimusanalyysin joka osoittaa tiedeyhteisön olevan yksimielisiä siitä, etteivät sateenkaariperheiden lapset millään merkittävällä tavalla eroa yksinhuoltajien tai sekaparien kasvattamista lapsista. Tutkimusartikkeliin on sittemmin viitattu verkossa ahkerasti, välillä keppihevostellenkin. Mitä oikeastaan tutkittiin ja havaittiin?

Kategoriat
Elokuva-arviot

In the family (Patrick Wang, 2011)

Codyn (Trevor St. John) kuollessa yllättäen Joey (Patrick Wang) jää Chipin (Sebastian Banes) yksinhuoltajaksi. Tai niin hän kuvittelee kunnes Codyn sisko (Kelly McAndrew) kertoo asioiden olevan toisin. Chip viedään Joeyltä häijysti ja hän jää yksin työstämään suruaan taloon joka on täynnä muistoja. Lakimiehen löytäminen tilanteen korjaamiseksi ei ole helppoa.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Cachorro (Miguel Albaladejo, 2004)

Pedro (José Luis Garcia Pérez) saa hippisiskonsa pojan (”Bernardo”, David Castillo) vieraakseen pariksi viikoksi kun sisko päättää lähteä Intiaan. Seksiä tihkuvaa karhumiehen elämäntavasta nauttiva Pedro on hiukan hermostunut tilanteesta eikä auta yhtään että Bernardon edesmennen isän äiti ilmestyy tahtomaan tavata pojanpoikaansa. Juuri kun näyttää siltä että parista viikosta selvitään, ulkoministeriö ilmoittaa Bernardon äidin jääneen kiinni rajalla ilman papereita ja huumelastissa. Lyhyestä vierailusta tuleekin hiukan pitempi juttu.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Any day now (Travis Fine, 2012)

Marco (Isaac Leyva) on kehitysvammainen poika, joka elää huumehuora äitinsä kanssa 1970-luvun lopun Länsi-Hollywoodissa. Eräänä iltana äiti ei tulekaan kotiin mutta onneksi naapurin setä Rudy (Alan Cumming) ottaa pojan suojiinsa. Tietämättä mitä muutakaan tehdä Rudy ottaa yhteyttä edellisenä iltana shownsa jälkeen tapaamaansa mieheen, joka työskentelee syyttäjänvirastossa. Paul (Garret Dillahunt) neuvoo Rudyä ottamaan yhteyttä lastensuojeluun joka onkin jo paikalla kun Rudy palaa kotiin. Marco kuitenkin karkaa sijaishuoltoyksiköstä ja Rudy ja Paul löytävät hänet kadulta. Rudy päättää että hän haluaa pitää huolta Marcosta, mutta se on aikakauden Amerikassa lähes mahdotonta.

{youtube}7ghwGOuuNy0{/youtube}

Kategoriat
HLBTIQ

Pyysitkö äitiäsi allekirjoittamaan Tahdon2013-aloitteen?

Vanhempien äärimmäiset reaktiot ulostuloon ovat johtaneet hlbtiq-nuorten kodittomuuteen Suomessakin mutta ne ovat harvinaistuneet viime vuosikymmeninä. Usein lapsen ulostulo on vanhemmille jonkinlaisen kriisin aihe mutta ajan, tiedon ja ajattelun kanssa nämä kriisit johtavat useimmiten hyväksyntään tai ainakin suvaitsemiseen. Enenevässä määrin kuulee myös tarinoita ongelmattomilta vaikuttavista ulostuloista.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Breakfast with Scot (Laurie Lynd, 2007)

Scot (Noah Bernett) tipahtaa Samin (Ben Shenkman) ja Ericin (Tom Cavanagh) syliin kun hänen äitinsä kuolee eikä Samin hulttioveljeä tavoiteta Brasiliasta. Ericin kaappiin tämä ei sovi: eihän ex-jääkiekkotähti ja urheilutoimittaja voi elää toisen miehen kanssa eivätkä lapset ole koskaan sopineet Ericin elämään. Scot osoittautuu vieläpä melkoiseksi pakkaukseksi alakouluikäisten joukossa ja Ericin on tultava sinuiksi homoutensa ja isyyden kanssa.

Kategoriat
Elokuva-arviot

The kids are all right (Lisa Cholodenko, 2010)

Jonin (Mia Wasikowska) täyttäessä 18 hänen veljensä, Laser (Josh Hutcherson), pyytää häntä ottamaan yhteyttä hedelmöityshoitoklinikalle päästäkseen tapaamaan isäänsä. Tämä johtaa yllättävään puheluun Paulille (Mark Ruffalo), joka tapaa mielellään Jonin ja Laserin. Yllätys äideille, Jules (Julianne Moore) ja Nic (Annette Bening), on kuitenkin vielä suurempi. Yhteinen illallinen johtaa Julesin rakentamaan puutarhaa Paulille ja lopulta sateenkaariperheen kriisiin.

Kategoriat
Elokuva-arviot

The String (Mehdi Ben Attia, 2009)

Malik (Antonin Stahly-Vishwanadan) palaa Tunisiaan äitinsä (Claudia Cardinale) luokse. Malikin isän kuoltua äiti asuu yksin suurta taloa vain Wafa-piian (Rihab Mejri) ja jokapaikanhöylä Bilalin (Salim Kechiouche) avustamina. Paluu Tunisiaan on vaikea liberaalissa Ranskassa eletyn ajan jälkeen homoseksuaaliselle Malikille ja lapsuudesta asti mukana kulkeneet mielenterveysongelmat nostavat heti päätään. Malikin lähin työkaveri Siryne (Ramla Ayari) tarjoaa kuitenkin vertaistukea ja Malik iskee silmänsä Bilaliin.

Kategoriat
HLBTIQ

Keneltä se suhteellisuudentaju onkaan hukassa?

Tämä kirjoitus on vastaus Kimmo Kivelän Kuopion kaupunkilehdessä 7.5.2011  olleessa jutussa esittämiin mielipiteisiin.

Kimmo Kivelä moittii Vihreitä suhteellisuudentajuttomuudesta meidän vaatiessamme samaa sukupuolta oleville pareille oikeutta adoptioon. Esimerkeiksi tärkeämmiksi kokemistaan ongelmista hän nostaa mm. lasten huostaanotot ja köyhyyden. Vertaus ei kestä vähäisintäkään kriittistä tarkastelua. Ilmeisin hölmöyshän siinä on se, että omalla vähäisellä tavallaan mies- ja naisparien adoptio-oikeus vähentäisi Kivelän tärkeämpänä pitämiä ongelmia. Mies- ja naisparien vanhemmuus on aina toivottua, mikä osaltaan vähentää lasten kaltoin kohtelua.