Tämä kirjoitus on vastaus Kimmo Kivelän Kuopion kaupunkilehdessä 7.5.2011 olleessa jutussa esittämiin mielipiteisiin.
Kimmo Kivelä moittii Vihreitä suhteellisuudentajuttomuudesta meidän vaatiessamme samaa sukupuolta oleville pareille oikeutta adoptioon. Esimerkeiksi tärkeämmiksi kokemistaan ongelmista hän nostaa mm. lasten huostaanotot ja köyhyyden. Vertaus ei kestä vähäisintäkään kriittistä tarkastelua. Ilmeisin hölmöyshän siinä on se, että omalla vähäisellä tavallaan mies- ja naisparien adoptio-oikeus vähentäisi Kivelän tärkeämpänä pitämiä ongelmia. Mies- ja naisparien vanhemmuus on aina toivottua, mikä osaltaan vähentää lasten kaltoin kohtelua.
Syrjintä ja taloudellisluonteiset ongelmat eivät kuitenkaan ole millään tavoin vertailukelpoisia. Mies- ja naisparien adoptio-oikeuden toteuttaminen ei ole kuormittava lainsäädäntöhanke toteutettiinpa se avioliittolain uudistamisen kautta, kuten Vihreät ovat esittäneet, tai adoptiolain muutoksena. Siihen käytetyt voimavarat ovat hyvin vähäisiä eivätkä mitkään voimavarat riitä köyhyyden poistamiseen tai kelvottoman vanhemmuuden kitkemiseen. Voimavarat eivät siis ole myöskään keskenään kilpailevia. Yhdenvertaisuuden toteuttaminen lainsäädännössä vieläpä vähentää kustannuksia hyvinvoinnin lisääntymisen kautta.
Epäilen kuitenkin vahvasti, että Kivelän todellinen motiivi vastustaa mies- ja naisparien adoptio-oikeutta nousee kristillis-konservatiivisista arvoista ja tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä sateenkaarivanhemmuutta koskevaa tutkimustietoa kohtaan.