Franz (Malik Zidi), Véra (Anna Thomson) ja Anna (Ludivine Sagnier) astelevat kukin vuorollaan hurmaavan Léopoldin (Bernard Giraudeau) tielle ja tulevat manipuloiduiksi. Véra luulee päässeensä pakoon, Anna ei vielä osaa pelätä tai harkita pakoa mutta Franz käyttää sen ainoan ulospääsytien joka tarjolla on.
Avainsana: 1960-luku
John Irving: In one person
Billy muistaa selvästi nuoruudestaan sen, että hänen äitinsä piti hänestä ennen paljon enemmän kuin hänen herättyään seksuaalisuuteen. Hänen isänsä on jättänyt äidin kauan sitten ja Billyn elämässä on ollut paljon vahvoja naisia ja salavahvoja miehiä. Billy saa isäpuolekseen paikallisen yksityislukion kirjallisuuden opettajan joka varmistaa hänen pääsynsä kouluun, vie hänet kirjastoon ja tutustuttaa teatteriin. Kirjaston täti opastaa Billyä lukemisen maailmaan ja hiukan muutenkin. Billyä vaivaavat vain fantasiat ikäisistään painijoista ja pienirintaisista naisista. Myöhempinä vuosinaan Billy elää ja vierailee paljon Euroopassa ja kirjoittaa kirjoja ajautuen kuitenkin eläkepäivikseen takaisin Vermontiin ja saman yksityislukion opettajaksi kuin isäpuolensa. Matkan varrella Billy kuitenkin tapaa paljon homoja, lesboja, biseksuaaleja, transvestiitteja ja transsukupuolisia ihmisiä, mukaan lukien isänsä.
Valdemar Melanko: Puistohomot
Valdemar Melangon Puistohomojen alaotsikko on ”Raportti Helsingin 1960-luvun homokulttuurista”. Kirja kertoo koruttomasti mitä se homokulttuuri oli ennen kriminalisoinnin purkamista: satunnaisia kohtaamisia kusenhajuisissa julkisissa käymälöissä lainsuojattomana kaikkia väkivallantekoja vastaan. Melanko on seurannut tapahtumia Helsingin nyt jos edesmenneillä kruisailupaikoilla 1960-luvun lopulla ja 70-luvun alkupuolella jututtaen kohtaamiaan miehiä. Tarkoituksena oli tehdä aiheesta tutkimus mutta se ”hiukan” viivästyi ja aineisto julkaistaan nyt, neljäkymmentä vuotta myöhemmin, lähes raakamuodossaan vain kevyesti toimitettuna.
Villikaislat (André Téchiné, 1994)
Serge (Stephané Rideau) ja François (Gaël Morel) ovat samassa sisäoppilaitoksessa Ranskan käydessä sotaa Algeriassa 1960-luvulla. Teinit löytävät keskinäisen runkkailun riemut eivätkä Henrin (Frédéric Gorny) vinot kommentitkaan saa heitä lopettamaan. Sergen isoveli Pierre (Eric Kreikenmayer) tietää ranskan opettaja Madame Alvarezin (Michèle Moretti) olevan kommunisti ja pyytää tältä apua rintamakarkuruuteen. Madame Alvarez kieltää voivansa auttaa ja saa hermoromahduksen Pierren kuoltua Algeriassa. Sergen mielenkiinto touhuihin Françoisen kanssa loppuu hänen kiinnostuessaan Madame Alvarezin tyttärestä Maïtésta (Élodie Bouchez). Maïté ei kuitenkaan ole kiinnostunut Sergestä vaan Françoisesta. François puolestaan on rakastunut Sergeen ja tulee ulos Maïtélle. Henri on Algeriassa syntyneenä ranskalaisena pakolainen kotimaassaan ja törmäyskurssilla kommunistien kanssa. Sodan kauhut kokeneena hän on aggressiivisen sulkeutunut. Näiden vaikeiden tapahtumien ja ihmissuhteiden keskellä tavoitellaan ylioppilastutkintoa ja onnea.
Stonewall (Nigel Finch, 1995)
Matty Dean (Frederick Weller) saapuu New Yorkiin etsien jotain parempaa kuin kotiseudut tarjosivat nuorelle homomiehelle Yhdysvalloissa 1960-luvun lopulla. Hän lyöttäytyy kolmen transnaisen seuraan ja pääsee heidän siivellään Stonewall Inniin. La Miranda (Guillermo Díaz) iskee silmänsä Mattyyn ja mielenkiinto on molemminpuolista. Asunnottomana Matty jää La Mirandan kämppäkaveriksi. Hän on tullut New Yorkiin osallistuakseen homofiililiikkeen toimintaan jossa hän kohtaa Ethanin (Brendan Corbalis). Sorto ja toiminnan näkymättömyys korpeavat Mattyä, mutta kohtalo summaa asiat aamuyöstä 28.6.1969 Stonewall Innissä.
A Single Man (Tom Ford, 2009)
Eletään 1960-luvun puoliväliä ja maailma on menossa päin helvettiä. George (Colin Firth) on menettänyt elämänkumppaninsa kahdeksan kuukautta aikaisemmin ja hautoo itsemurhaa. Työ yliopistolla, työkaverit ja opiskelijat tuntuvat tyhjänpäivisiltä. Aamut ovat hirveitä ja pitkäaikaisin ystävä, Charleykin (Julianne Moore), on hukkumassa giniin. Kun piipun nieleminen ei ota onnistuakseen George lähtee viimeiselle lasilliselle kantapaikkaan ja kohtaa opiskelijansa Kennyn (Nicholas Hoult), joka saa näkemään tien eteenpäin.
Michael (Kenneth Nelson) valmistautuu isännöimään Haroldin (Leonard Frey) syntymäpäivä kutsuja vieraiden pikkuhiljaa saapuessa paikalle. Ensimmäisenä ennättää Donald (Frederick Combs). Alan (Peter White), Michaelin yliopistoystävä soittaa yllättäen kyynelehtien ja pyytäen tapaamista. Vastentahtoisesti Michael suostuu ottamaan hänet vastaan. Emory (Cliff Gorman), Hank (Laurence Luckinbill), Larry (Keith Prentice) ja Bernard (Reuben Green) ehtivät kuitenkin saapua ennen kuin Alan ilmoittaa ettei olekaan tulossa. Haroldia myöskään kuulu, mutta hänen lahjansa (Robert La Tourneaux) kyllä ilmestyy paikalle. Bileiden ehdittyä vauhtiin ilman päivän sankari Alan onkin yllättäen ovella ja Michaelin tilanne muuttuu vaikeaksi. Haroldin lopulta saapuessa paikalle tilanne on jo saavuttanut kriittisen massan, eikä kuningattarien lisääminen laudan pieniin neliöihin auta asioita yhtään.
Joe Orton (1933-1967) oli brittiläinen näytelmäkirjailija joka tuli tunnetuksi julkeista mustista komedioistaan. Prick up your ears on hänen elämänkertansa elokuvana. Tarinaa kehystää tarina John Lahrista (Wallace Shawn) tekemässä taustatutkimusta elämänkertaa varten. Ortonia elokuvassa näyttelee Gary Oldman ja hänen rakastajaansa, Kenneth Halliwellia Alfred Molina. Kolmatta keskeistä pääosaa, Ortonin agenttina toiminutta Peggy Ramsaytä, esittää Vanessa Redgrave.
Francis Bacon (elokuvassa Derek Jacobi) on yksi 1900-luvun suurimpia maalareita. Rakkaus on paholainen (Love is the devil – Study for a Portrait of Francis Bacon) kuvaa pääasiassa hänen ongelmallista suhdetaan George Dyeriin (elokuvassa Daniel Graig), itseään 30 vuotta nuorempaan, täysin erilaisesta sosiaalisesta luokasta tulevaan nuoreen mieheen. Kaikki alkaa kun George yrittää murtautua Francisin asuntoon ja jää kiinni. Ja kaikki päättyy kun George ottaa yliannoksen barbituraatteja yhdessä viinan kanssa tappaakseen itsensä. Väliin mahtuu myrskyisä suhde, josta Bacon ammentaa teoksiinsa. Elokuva käsittää vain kapean, mutta ilmeisesti keskeisen, seitsemän
vuoden jakson Baconin pitkästä elämästä (1909-1992).
Zac (Olivier Benard, Émile Vallée, Marc-André Grondin) syntyy Gervaisin (Michel Côté) ja Lauriannen (Danielle Proulx) neljänneksi pojaksi jouluna 1960. Laurianne on syvästi uskova katolinen ja Gervais hyvin perinteinen mies. Heidän poikansa ovat kaikki hyvin erilaisia: esikoinen, Christian, on nörtti, Raymond kovis ja Antoine urheilija. Myöhemmin syntyy vielä viidenneksi, iltatähdeksi pikkuveli Yvan. Pienestä pitäen Zac ei ole isänsä suosiossa liian pehmeänä poikana, mutta äiti ymmärtää tätä paremmin. Äiti uskoo myös Zacillä olevan parantamisen lahja. Zac itse rukoilee apua ongelmiinsa, eniten homoseksuaalisiin haluihinsa, joita hänen isänsä on opettanut häntä pitämään kiellettyinä ja likaisina. Hän asettaa itselleen koettelemuksia joiden kautta hän joko tuhoutuu tai pelastuu. Raymond kehittää itselleen huumeriippuvuuden ja ajautuu erilleen muusta perheestä. Raymondin ja Zacin ongelmien kärjistyessä aikuisuuden kynnyksellä alkaa perheen pitkä taistelu sovituksesta.