Eletään 1960-luvun puoliväliä ja maailma on menossa päin helvettiä. George (Colin Firth) on menettänyt elämänkumppaninsa kahdeksan kuukautta aikaisemmin ja hautoo itsemurhaa. Työ yliopistolla, työkaverit ja opiskelijat tuntuvat tyhjänpäivisiltä. Aamut ovat hirveitä ja pitkäaikaisin ystävä, Charleykin (Julianne Moore), on hukkumassa giniin. Kun piipun nieleminen ei ota onnistuakseen George lähtee viimeiselle lasilliselle kantapaikkaan ja kohtaa opiskelijansa Kennyn (Nicholas Hoult), joka saa näkemään tien eteenpäin.
Colin Firth on tehnyt useita erinomaisia roolisuorituksia erilaisia homomiehiä näytellen. A Single Man jatkaa tuota sarjaa komeasti. Firth imee katsojan surun, tuskan ja yksinäisyyden sisään elämään hetken Georgena. Värien ja musiikin tehokas käyttö tehostavat vaikutelmaa. On hämmästyttävää että näin hyvä elokuva on muotisuunnittelija Tom Fordin esikoisohjaus.
Elokuva perustuu Christopher Isherwoodin samannimiseen romaaniin joka on julkaistu jo 1964. A Single Man muistuttaa siitä riipaisevasta historiasta jossa avoimuus ei ollut homoseksuaaleilla vaihtoehto ja jossa kaikki päättyi kumppanin kuolemaan. Tuossa ajassa mitään oikeuksia ei ollut ja sellaisten vaatiminen olisi vienyt kaiken. Aikaa on kulunut noin 35 vuotta – vähän maailman historiassa, mutta kuitenkin jo yli kolme vuosikymmentä.
A Single Man on yksi harvoja, mutta erinomaisia poikkeuksia Hollywoodin viime vuosien laskevaan ränniin uusintafilmatisointeja ja merkityksettömiä jatko-osia. Se kannattaa katsoa. Kouluarvosana 9.
Lisää elokuvasta Elonet-palvelusta.