Nuori mies (Peter McEnery) lähtee pakoon työpaikaltaan rakennustyömaalta nähdessään poliisin kaartavan työmaatoimiston eteen. Seuraavan vuorokauden hän pakoilee poliisia tavaten ystäviään ja tavoitellen maineikasta nuorta asianajajaa (Dirk Bogarde) kunnes jää kiinni. Nuori mies tunnustaa kuulustelussa käyttäneensä asemaansa kirjanpitäjänä hyväkseen nostaessaan rakennusliikkeeltä palkkaa viitenä eri henkilönä mutta ei suostu kertomaan motiivia teolleen eikä mihin on rahat käyttänyt. Vasta nuoren miehen hirttäydyttyä sellissä poliisi saa koottua yhteen nuoren miehen repimät leikekirjan sivut ja löytää yhteyden nuoreen asianajajaan ja kiristykseen.
Olin pitkään sitä mieltä että en Netflixiin koske pitkällä tikullakaan koska se ei selvästi minua asiakkaakseen halua. Netflix ei tue Linux-käyttöjärjestelmää. Kaikki viimeaikaiset yritykset saada se toimimaan Linux-alustalla ovat yhteisöstä lähtien, yhtiö ei ole pistänyt tikkua ristiin asian eteen. Vajaa kuukausi sitten annoin kuitenkin periksi ja käynnistin ilmaisen kokeilujakson. Pidin varsin sopimattomana että Netflix vaatii luottokorttitiedot tätä varten ja tilaus jatkuu maksullisena kokeilujakson jälkeen ellet peruuta tilaustasi. Tämä ei mielestäni ole suomalaisen kuluttajansuoja- ja markkinointilainsäädännön hengen mukaista.
Kirkolla on nyt näytönpaikka
Olemme vuosia kuulleet kuinka yhdenvertaisuuden vastustajat ovat kirkossa – evankelisluterilaisessa kirkossa siis – ”pieni mutta äänekäs vähemmistö”. Tuo pieni mutta äänekäs vähemmistö on koko 2000-luvun ajanut liberaaleja kirkosta sadoin tuhansin. Nyt näyttää siltä, että viimeisin eroaalto on pääasiassa konservatiiveja jotka ovat tyytymättömiä arkkipiispan iloiseen kannanottoon eduskunnan hyväksyttyä kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista ensimmäisessä käsittelyssä. Kirkko onkin nyt näytön paikassa: joko ”pientä mutta äänekästä vähemmistöä” on häädetty tarpeeksi mahdollistamaan uudistuminen?
Hippiäidin (Rebecca Jenkins) ja vihreän foliohattukeksijä isän (Robert Joy) pikku emo-kullannuppu Emerson (Aaron Webber) siirtyy yleiseen kouluun vasta spermaisena 13-vuotiaana. Epätavanomaisten vanhempien pumpulissa kasvattaman pojan sopeutuminen kouluun ei ole helppoa ja hän ihastuu ensimmäiseen englanninkielen opettajaansa (Daniel MacIvor). Vanhempien suhteen ajautuessa karikkoon pojalla on rajattomasti aikaa touhuta ihastuksensa ajamana.
Tuorein EVL-kirkon erobuumi jatkuu kolmatta päivää ja kirkon johto on aivan yhtä pihalla kuin neljä vuotta sitten kun lokakuussa menetettiin koko vuoden jäsenkato yhdessä kuukaudessa. Minullakaan ei ole hajuakaan mikä tämän buumin laukaisi mutta sunnuntain melkein tuhat ja eilisen melkein kaksi tuhatta eroa saavat tänään jatkokseen jälleen yli tuhannen eron päivän. Helsingin yliopistosta löydetty päivystävä dosentti Niemelä arvelee YLE:n jutussa erojen johtuvan seurakuntavaalien pintaan nostamasta kärkkäästä sananvaihdosta liberaalien ja konservatiivien välillä verkossa. Niemelä voi jopa pinnallisella tasolla olla oikeassa, mutta todellin syy on kirkon tukahdutettu keskustelu suunnasta.
John Corvino on amerikkalainen filosofian professori joka on kiertänyt lukemattomia vuosia mannerta kristilliskonservatiivisen kumppanin kanssa puhuen pääasiassa yliopistoissa homoseksuaalisuuden etiikasta. Hän on julkaissut useita kirjoja joita hän hyödyntää tässä, ”Mitä väärää on homoseksuaalisuudessa?”, teoksessa. Corvino pyrkii summaamaan usein kohtaamiaan väitteitä, kysymyksiä ja perusteluita isommiksi kokonaisuuksiksi. Teos on siis eräänlainen heteroseksismin peruskurssi.
Violet (Mindy Cohn) on omien sanojensa mukaan vanhin elossa oleva homohaukka (fag hag). Heteromiestä ei vain näytä olevan mahdollista pyytää homobaarista. Etsintä puhelindeittipalvelun kauttakaan ei näyttäisi tuottavan tulosta. Ja sitten kuvaan astuu Vern. Mutta mikä on hyväksyttävä hinta rakkaudesta ja läheisyydestä?
Ned (Mark Ruffalo) huolestuu, kiinnostuu ja ahdistuu sairaudesta joka leviää New Yorkin homomiesten keskuudessa 1981 kulovalkean tavoin. Hän tapaa lääkärin (”Emma”, Julia Roberts) joka hoitaa vuorotta homomiehiä tietämättä vielä itsekään mitä on vastassa. Valtion, liittovaltion ja kaupungin hidas, vastentahtoinen ja tahallisesti viivytetty tarttuminen ongelmaan saa Nedin raivoihinsa ja hän etsii käsiinsä toimittajan (”Felix”, Matt Bomer), jonka haluaa tekevän jutun asiasta. Juttua New York Timesiin ei synny, mutta Nedin ja Felixin välille syntyy suhde ja yhdessä Emman kanssa heidän ympärilleen syntyy AIDS-kriisiä homoyhteisössä vastaan taisteleva liike.
L’escorte (Denis Langlois, 1996)
Seuralaispalveluja tarjoava (”Steve”, Robin Aubert) saapuu bileisiin jo niiden loputtua ja kohtaa vain isännän (”Jean-Marc”, Eric Cabana) siivoamassa jälkiä. Seuraa väkeviä, seksiä ja pöljä tapaturma joka johtaa väärinkäsitykseen että Steve on yrittänyt hirttäytyä. Alkujärkytyksen jälkeen isännän puoliso Philippe (Paul-Antoine Taillefer) haluaa myös pitää Steven asumassa yhteisessä kodissa ja selvittää miksi tämä on onneton.
Tekstiviesti on tehokas tapa aktivoida ihmisiä. Se ei ole niin tunkeileva tai aikaa vievä kuin puhelu, mutta selvästi henkilökohtaisempi kuin sähköposti. Tekstiviesti on lyhyt ja kompakti aktivointiviesti jolla vastaanottaja pyritään samaan reagoimaan toivotulla tavalla aloitteeseen. Yksisuuntaisena lähetystoimintona se on vieläpä suhteellisen helppo ja edullinen toteuttaa yhdistykselle.