Kategoriat
Uskonnottomuus

Pitkittynyt paskanjauhaminen ajaa ihmisiä kirkosta

Tuorein EVL-kirkon erobuumi jatkuu kolmatta päivää ja kirkon johto on aivan yhtä pihalla kuin neljä vuotta sitten kun lokakuussa menetettiin koko vuoden jäsenkato yhdessä kuukaudessa. Minullakaan ei ole hajuakaan mikä tämän buumin laukaisi mutta sunnuntain melkein tuhat ja eilisen melkein kaksi tuhatta eroa saavat tänään jatkokseen jälleen yli tuhannen eron päivän. Helsingin yliopistosta löydetty päivystävä dosentti Niemelä arvelee YLE:n jutussa erojen johtuvan seurakuntavaalien pintaan nostamasta kärkkäästä sananvaihdosta liberaalien ja konservatiivien välillä verkossa. Niemelä voi jopa pinnallisella tasolla olla oikeassa, mutta todellin syy on kirkon tukahdutettu keskustelu suunnasta.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Lilies – Les Feluettes (John Greyson, 1996)

Vanha syyttömänä tuomittu mies (Aubert Pallascio) tekee kuolemaan vankilassa ja on pyytänyt piispan (Marcel Sabourin) kuulemaan synnintunnustuksen. Tosiasiassa vanki on yhdessä vankilan papin ja muiden vankien kanssa lavastanut kymmenien vuosien takaiset tapahtumat, jotka johtivat tuomioon. Näytelmä pakottaa piispan kulkemaan vangin rinnalla läpi menneet tapahtumat ja tunnustamaan oman osuutensa niissä. Kuulostaako tutulta? Tämänkin tapaisia elokuvia on tehty useampia.