Kategoriat
Elokuva-arviot

C.O.G. (Kyle Patrick Alvarez, 2013)

Samuel (Jonathan Groff) on juuri valmistunut Yalestä. Hän päättää ottaa pestin omenafarmilta Oregonissa sadonkorjuun aikaan päästäkseen käsiksi todellisempaan työhön. Kumppaniksi suostunut naisystävä hyppää kuitenkin toisen miehen matkaan ja Samuel jää yksin uskovaisten alkuasukkaiden ympäröimälle tilalle, jonka muut työntekijät ovat kielitaidottomia meksikolaisia. Kaksi paikallista kuitenkin yrittää luoda yhteyttä Samueliin: Curly (Corey Stoll) tyydytyksekseen ja Jon (Denis O’Hare) pelastuksekseen.

{vimeo}72524123{/vimeo}

Kategoriat
Elokuva-arviot

Stadt land fluss (”Harvest”, Benjamin Cantu, 2011)

Marko (Lukas Steltner) on vaikeasta perhetaustasta tuleva nuori mies, jolla on vaikeuksia suoriutua maatalousalan ammattitutkintonsa kirjallisista tehtävistä. Käytännön työssä hän on niin hyvä että hänelle tarjotaan töitä valmistumisen jälkeen suurelta koulutustilalta jolla hän harjoittelee. Tutkintopäivän lähestyessä harjoittelijaksi tilalle tuleva Jacob (Kai-Michael Müller) kiinnittää heti Markon huomion mutta hän ei oikein tiedä mitä tehdä asialle. Niinpä ensimmäiset haparoivat mutta halukkaat suudelmat aiheuttavatkin pieniä mutkia matkaan tulevaisuuteen.

{youtube}8PHcCEEaoxU{/youtube}

Kategoriat
Elokuva-arviot

Behind the Candelabra (Steven Soderbergh, 2013)

Scott Thorson (elokuvassa Matt Damon) koulutti eläimiä elokuviin kun Bob Black (Scott Bacula) iski hänet homokapakasta. Bobin kautta Scott tapasi Libracen (Michael Douglas) joka ihastui nuoreen mieheen ja omi tämän elämänkumppanikseen. Liberace muokkasi Thorsonin omistuishaluisesti omaksi kuvakseen. Thorson jäi huumekoukkuun ja tuli hylätyksi nuoremman miehen vuoksi.

{youtube}TQ9OgbLCsUM{/youtube}

Kategoriat
Elokuva-arviot

Geography club (Gary Entin, 2013)

Russell (Camero Deane Stewart) alkaa löytää homon itsestään ja päätyy onnekseen ensimmäisiin kokeiluihin Kevinin (Justin Deeley) kanssa. Tultuaan yllätetyksi Russell ja Kevin kokevat piinaa kun heidät yllättänyt Min (Ally Maki) kutsuu heidät tapaamiseen koulun jälkeen. Vain Russell uskaltautuu paikalle ja käy ilmi että lukion maantiedon klubi onkin salainen hlbtiq-nuorten tukiryhmä. Kevin haluaa kuitenkin varmistaa ettei kukaan koulussa tai joukkueessa saa tietää hänestä. Russell päätyy jatkamaan ryhmässä mutta aloittaa samalla joukkuessa. Russellin lupaava ura jää kuitenkin lyhyeksi kun pettynyt pissis levittelee koulun täyteen lentolehtisiä joissa Russell outataan. On aika tehdä valintoja avoimuuden suhteen.

{youtube}oQb2-a685sw{/youtube}

Kategoriat
Elokuva-arviot

Dallas buyers club (Jean-Marc Vallée, 2013)

Ron Woodroof (Matthew McConaughey) on viheliäinen mulkku. Rodeoista vedonlyönnillä ja huijauksilla hankkimansa rahat hän upottaa viinaan, huumeisiin ja huoriin. Narkkarihuorien naimisesta ilman kortsua saa hiv:n kuten nykyään hyvin tiedetään. 1985 sitä ei tiedetty ja aidsia pidettiin homojen ja narkkarien syöpänä. Diagnoosin hyväksyttyään Ron tekee uskomattoman muodonmuutoksen sivistymättömästä sähkömiehestä aids-asiantuntijaksi joka opiskelee kaiken hi-viruksesta ja aidsista kirjastossa lääketieteellisiä julkaisuja selaten. Käytyään kuoleman porteilla AZT-hoidosta huolimatta hän löytää Meksikosta lääkärin jonka kautta saa aidsin hoitoon käytettyjä lääkkeitä, rohdoksia ja ravintolisiä salakuljetettavaksi Yhdysvaltoihin. Homofobinen mulkku tarvitsee kuitenkin naisena elävän Rayon (Jared Leto) kumppanikseen päästäkseen sairauden runteleman homoyhteisöön sisälle. Syntyy kumppanuus joka tarjoaa epätoivoisille sairastuneille toivoa purkissa sievoista korvausta vastaan.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Huuto (Howl, Rob Epstein – Jeffrey Friedman, 2010)

Huuto (Howl) kertoo samannimisestä runosta, sen kirjoittajasta, Allen Ginsbergistä, ja runon julkaisemista seuranneesta siveettömyysoikeudenkäynnistä Yhdysvalloissa 1957. Yritin alunperin katsoa elokuvaa tekstittämättömästä kopiosta, mutta se osoittautui minun englanninkielentaidollani mahdottomaksi. Ginsbergin runoa esitetään elokuvassa intohimoisesti ja sen mutkikkaiden kielikuvien seuraaminen oli minulle mahdotonta. YLE Teema kuitenkin esitti elokuva äskettäin. Suomenkielisten tekstitysten tukemana onnistui pysymään paremmin mukana, mutta luulenpa ettei minun kiinnostukseni ja kärsivällisyyteni riittäisi koko runoon perehtymiseen siinä määrin kuin se olisi tarpeen sen ymmärtämiseksi.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Noordzee, Texas (Bavo Defurne, 2011)

Pim (Ben Van den Heuvel, Jelle Florizoone) kasvattaa itse itseään kun viina, haitari ja miehet vievät äitiä. Isä ei kuulu Pimin elämään. Jäätyään kiinni alastomana tiarassa ja meikeissä Pim pakenee parhaan ystävänsä (Nathan Naenen, Mathias Vergels) luokse, jossa äiti (Katelijne Damen) ottaa hänet aina lämpimästi vastaan. Pim ihastuu Ginoon, joka on myös valmis kokeilemaan mitä teinipojat voivat puuhata keskenään, mutta homma menee happameksi kun Gino löytää tyttöystävän. Valitettavasti myös Ginon sisko, Sabrina (Noor Ben Taouet, Nina Marie Kortekaas), on ihastunut Pimiin.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Parada (Srdjan Dragojevic, 2011)

Mirko (Goran Jevtic) suunnittelee häitä sivubisneksinä, mutta ottaa päätoimisesti turpaansa uusnatseilta ja homofobikoilta Serbian Belgradissa jossa hän yrittää puolisonsa Radmilon (Milos Samolov) kanssa elää. Etulinjan homojen ihmisoikeustaistelijana hän ei enää muistakaan minkä pahoinpitelyn jälkeen hän päätti hakea viisumia Kanadaan. Viisumin saapuessa Radmilo päättää pelata upporikasta ja rutiköyhää ja haastaa Mirkon tuoreimman asiakkaan Limunin (Nikola Kojo) – Balkanin sodan veteraanin ja kovaotteisen gangsterin – turvaamaan tulossa olevaan Belgrad Pridea. Limunin vaimo (Hristina Popovic) tarttuukin tilaisuuteen ja Limun huomaa olevansa pakotettu toteuttamaan Mirkon unelman jos haluaa omansa toteutuvan. Liittolaisten löytäminen vain osoittautuu vaikeaksi.

{youtube}UAzudh14VQM{/youtube}

Kategoriat
Elokuva-arviot

Fyra år till (Tova Magnusson-Norling, 2010)

David Holstin (Björn Kjellman) toiveet pääministeriydestä kariutuvat kristillisten tippuessa valtiopäiviltä ja luvassa on vielä neljä vuotta demari valtaa Ruotsissa.  Karvaan tappion masennus jää kuitenkin lyhyt aikaiseksi kun David ihastuu demaripoliitikko Martin Kovaciin (Eric Ericson). Davidin elämää hallitsevat Fia-vaimo (Tova Magnusson-Norling) ja avustaja (André Wickström), joista ainakin vaimolla on parempi ote Davidin elämästä kuin hänellä itsellään. Romanssista tulee kuoppainen tie eikä seuraavan mutkan taakse näe.

{youtube}PvedXm2a9uI{/youtube}

Kategoriat
Elokuva-arviot

Poikien pesula (Stephen Frears, 1985)

Omarin (Gordon Warnecke) isä on alkoholisoitunut pakistanilaistoimittaja joka vihaa elämäänsä Britanniassa ja brittejä. Hän haluaa kuitenkin pojalleen parempaa ja pyytää veljeään (Saeed Jaffrey) järjestämään Omarille töitä. Omarin itsevarmuus ja kunnianhimo vievät hänet setänsä valoisampiin bisneksiin itsepalvelupesulan hoitajaksi apunaan nuoruuden ystävä Johnny (Daniel Day-Lewis). Sedän suunnitelmat naittaa Omar tyttärelleen karahtavat karille kun Omarin ja Johnnyn välille muodostuu suhde.

{youtube}e5JtE83ksg0{/youtube}