Maxime (Xavier Dolan) tekee lähtöä Australiaan. Köyhä elämä Montrealissa päihdeongelmaisen äidin asioista huolehtien ja kavereiden kanssa örveltäen ei enää riitä. Lapsuuden ystävä Matthias (Gabriel D’Almeida Freitas) on luvannut hankkia isältään suositukset Maximelle jotta tämä saa muutakin kuin baarityötä Australiassa. Kaveriporukka kokoontuu Rivetten (Pier-Luc Funk) perheen mökille jossa piikkinä lihassa häärii Rivetten pikkusisko lyhäriprojekteineen. Hyväntahtoinen Maxime auttaa nuorta taitelijan alkua ja Matthias päätyy vastanäyttelijäksi heikon itsetuntemuksensa vuoksi. Seuraa suudelma joka muuttaa kaiken.
Tekijä: Tero Kankaanperä
Eleonoora Riihinen kirjoittaa Hesarissa tänään (21.11.2019) otsikolla ”Alkoholismia, aidsia, musertavia loppuja – Miksi homoelokuvien hahmoille käy aina huonosti?” queer-elokuvan taipumuksesta tehdä loppu päähenkilöistä rujoilla tavoilla. Otsikkoon ja ingressiin Twitterissä törmätessäni ensimmäinen reaktioni oli heti ”that’s not right”! Lähdin lukemaan artikkelia siis valmiiksi erimielisenä ja nyt yritän pohtia miksi Riihisen juttu nosti karvani pystyyn.
Merab (Levan Gelbakhiani) on tanssinut perinteistä georgialaista tanssia lapsuudestaan saakka kuten isänsä ja isoisänsä ennen häntä. Perinne sanelee tiukasti muodon ja ankara opettaja ja tanssikoulun johtaja valvovat sitä. Kurinalaisuus alkaa kuitenkin rakoilla kun tanssisalille ilmestyy Irakli (Bachi Valishvili) korvakorussaan. Sijaistanssija herättää Merabissa ristiriitaisia tunteita jotka mutkistavat jo ennestään sekavaa ja veitsenterällä taiteilevaa elämää.

Allen Ginsberg (Daniel Radcliffe) tapaa Columbian yliopistoon päästyään 1943 Lucien Carrin (Dane DeHaan) ja edelleen William Burroughsin (Ben Foster) ja Jack Kerouacin (Jack Huston). Yhdessä nuoret herrat ryyppäävät, polttelevat ja vetävät heroiinia surutta. Aineiden siivittäminä yliopiston kirjaston aarteet vaihtuvat sen kiellettyjen kirjojen varaston sisältöön ja rehtorin toimiston tuolia kulutetaan ahkeraan erottamiskuulemisissa. Vasta kun Carr tappaa David Kammererin (Michael C. Hall) palaa järki Ginsbergin päähän – hetkeksi.
Perjantaina suli taas käämi yhdistyksen pankkiasioita hoitaessa. Ei ollut ensimmäinen, eikä varmaan viimeinenkään kertaa. Ja kuten tavallista, kysymys oli tilinkäyttöoikeuksien ja -välineiden muuttamisesta. On merkillistä etteivät pankkit pysty sen paremmin yksin kuin yhdessä tuottamaan malleja siitä miten asiat tulee pöytäkirjassa ilmaista että asia hoituu juohevasti.

Syyslukukausi 1991 lähestyy loppuaan ja Laukaan lukion käytäville kantautuu useamman luokan avoimesta televisiosta ”Show must go on” MTV:ltä. Musiikkivideon ehtii nähdä monta kertaa päivän mittaan välitunneilla ja kuulla koulupäivän ulkopuolella radiosta toistuvasti. Olin tullut ulos vanhemmilleni äskettäin ja elettiin aikaa kun AIDS vielä tappoi miljoonia vuosittain kehittyneissäkin maissa. Freddien kuolema kosketti ja huolestutti. Samalla sain ensikosketuksen yhteen niistä hyvin harvoista bändeistä joiden musiikkia olen ostanut ja aktiivisesti kuunnellut. Niinpä seurasin mielenkiinnolla kun elämäkertaelokuvaa alettiin hakea pääosan esittäjää.
Tukehdutko sinäkin viesteihin?
Reilu vuosikymmen sitten joidenkin organisaatioiden sanottiin julistavan sähköpostikonkurssin. Sillä tarkoitettiin tilannetta jossa saapuvien sähköpostiviestien määrä oli noussut sellaiseksi ettei millään järkevällä voimavarojen suuntaamisella saapuvien viestin käsittelyyn voitu laskennallisestikaan päästä tilanteeseen että kaikki viestit käsiteltäisiin. Tuota ongelmaa pahensi valtavaksi paisunut roskapostiongelma, joka vielä tänäpäivänäkin on riesanamme.
20 ja 45 vuotta sitten
Kahden viikon päästä tulee 20 vuotta siitä kun Matthew Shepard tapettiin. Tuo tapaus oli yksi ensimmäisiä kertoja kun internet yhdisti hajanaista vähemmistöä uudella tavalla. Ikävää että se tapahtui niin raaoissa merkeissä. Jos tapaus on tuntematon, siitä voi lukea Wikipediasta. Kysymyksessä on oppikirjaesimerkki – jos ei yksi viharikos-termiä määrittäneistä tapauksista. Taposta on tehty useita elokuvia joista kaksi arvioin 2009.
Omavoimaiset ensin
Suomen kesä on lyhyt ja sitä ympäröivä kausi kun maa on sula ja paljas vain vähän pidempi. Tuona aikana on tehtävä paljon sellaisia rakentamistöitä joita ei talvella voi tehdä. Kasvava ja kehittyvä Kuopio rakentaa ihan pirusti. Niiralankadun – Tulliportinkadun torin päästä alkanut parannustyö on edennyt toiseen päähän ja yksi keskustan keskeisistä ulosmenoväylistä on taas poikki. Kuntolaakson rakentaminen on katkaissut Hannes Kolehmaisen kadun. Kuopionportin rakentaminen sotkee linja-autoaseman alueen toimintaa. Kauppakadun alapään parannustyö katkoo lukuisia katuja ydinkeskustan ruutukaava-alueella. On hienoa että Kuopio elää ja paranee mutta on kummallista miten huonosti erityisesti kevyen liikenteen poikkeusjärjestelyt tehdään ja miten tietoa niistä ei ole saatavilla.
Mannerlaatat liikahtivat viime viikolla kun ikiaikainen homomiesten Koodi.net chat päätti päivänsä ja alkoi ohjata keskustelijat livechat.fi -palveluun. Koodi ehti olla olemassa tuolla ja aiemmalla Quntele Gay nimellä melkein 20 vuotta ja se oli aina minun metsästysmaani. Koodin chatin päättyminen on osa suurempaa evoluutiota queer-verkkopalveluissa.