Matty Dean (Frederick Weller) saapuu New Yorkiin etsien jotain parempaa kuin kotiseudut tarjosivat nuorelle homomiehelle Yhdysvalloissa 1960-luvun lopulla. Hän lyöttäytyy kolmen transnaisen seuraan ja pääsee heidän siivellään Stonewall Inniin. La Miranda (Guillermo Díaz) iskee silmänsä Mattyyn ja mielenkiinto on molemminpuolista. Asunnottomana Matty jää La Mirandan kämppäkaveriksi. Hän on tullut New Yorkiin osallistuakseen homofiililiikkeen toimintaan jossa hän kohtaa Ethanin (Brendan Corbalis). Sorto ja toiminnan näkymättömyys korpeavat Mattyä, mutta kohtalo summaa asiat aamuyöstä 28.6.1969 Stonewall Innissä.
Avainsana: lesbot
Veripalvelun syrjinnästä
Aamulehden uutiseen kansainvälisestä yhteistyöstä miesseksiä harrastaneiden miesten verenluovutuskiellon uudelleen arvioimisesta ja mahdollisesta purkamisesta on tartuttu mediassa ja verkossa ahkeraan. Muutaman vuoden takaista eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisua käytetään keskustelussa paljon todistelemaan että kysymys ei ole syrjinnästä. Täyttä puppua sanon minä!
Antarctica (Yair Hochner 2008)
Antarctica alkaa kuvauksella Boazin (Ofer Regirer) naiskenteluista joissa vilahtavat elokuvan miehet. Boaz sinänsä ei nouse elokuvassa keskiöön. Pääosaan nostetaan Omer (Tomer Ilan), joka täyttää pian 30 ja on elokuvan esittämän homomiehen stereotyypin mittapuulla munkki. Jostain keskinäisten tapailujen joukosta pintaan pulpahtaa Ronen (Guy Zoaretz) ja miehet tietävät molemmat tahollaan, että tämä on SE oikea. Sivuosissa häärää Omerin sisko (Lucy Dubinchik) oman vaikean suhteensa kanssa esimieheensä, Michaliin (Liat Ekta), ja joukko täysin hulluja ufokaappauksen ”uhreja”, joista Ronen tekee juttua.
”Meille omat bileet ja kapakat”
Juhani E. Lehdon ja Camilla Koveron ”Homoseksuaalisuus tieteennäkökulmasta ja miesten kertomana” alkaa viimein kääntyä loppuun käsissäni. Kirjan lukeminen on kestänyt yli vuoden. Tämä ei kuitenkaan ole arvio kirjasta, vaan pohdinta miesten kertomusten pintaan nostamasta teemasta. Lehto raportoi haastattelemiensa miesten kritisoineen sitä kuinka heterot hakeutuvat bailaamaan Helsingin trendikkäinä pidettyihin homokapakoihin. Hän toteaa vastaavaa kuullun myös lesbonaisten suusta. Lehto puhuu aiheesta tilan homoseksuaalisuuden tai heteroseksuaalisuuden kautta.
Pauline (Melanie Lynskey) on työväenluokan tyttö ankarassa tyttökoulussa Christchurchissä, 1950-luvun Uudessa Seelannissa. Paulinen luokalle tulee uusi tyttö, Juliet (Kate Winslet), jonka kanssa Pauline ystävystyy luokkaerosta huolimatta. Yhdessä Pauline ja Juliet kehittelevät fantasiakuningaskunnan jonka hallitsijasukuun he samastuvat. Samalla ote todellisesta elämästä alkaa karata, ystävyys muuttuu rakkaudeksi ja intohimo pakkomielteeksi. Kun Paulinen ja Julietin vanhemmat alkavat huolestua tilanteesta, asiat karkaavat lopullisesti käsistä.
Jeff (Russel Crowe) asuu isänsä Harryn (Jack Thompson) kanssa Sydneyssä ja toivoo löytävänsä miehen rinnalleen. Jeffin äiti on kuollut ja isä etsii naista rinnalleen vanhoilla päivillään. Molemmilla on muistot Jeffin isoäidistä, joka miehensä kuoltua löysi elämänkumppanin toisesta naisesta. Jeffin jäätyä kiinni itse teosta Harry otti asiakseen tutustua poikansa maailmaan ja miesten välille muodostui uskomaton isä-poika suhde. Mutta voiko tuo suhde estää kumpaakin löytämästä onnen?
Patrick (Ben Weber), Dennis (Timothy Olyphant), Howie (Matt McGarth), Benji (Zach Braff) ja Cole (Dean Cain) ovat ystäviä, jotka ”eivät ole ystäviä koska ovat homoja mutta se on syy miksi heistä tuli ystäviä”. Cole on porukan komein ja kahlaa miehiä läpi melkoista tahtia muiden kateudeksi. Dennis kokee jonkinlaisen herätyksen ja dumppaa syötävän komean pokan syntymäpäiviensä jälkeen sängystä. Keittiöön kolutessaan hän törmää Keviniin (Andrew Keegan) joka ”ei muista koska tiesi olevansa homo, mutta muistaa että koki sen olevan ok ensimmäisen kerran tavattuaan tämän kaveriporukan”. Porukkaa yhdistää Jackin (John Mahoney) Broken Hearts -ravintola jossa useimmat heistä tarjoilevat. Jack on porukalle isähahmo ja tekee Patrickille terävän havainnon porukasta: ”Sometimes I wonder what you boys would do if you weren’t gay. You’d have no identity. Least one you could talk about, now it’s all you talk about. Talk about it so much that sometimes you forget all the other things you are.”
Norjalaissyntyinen Margarethe Cammermeyer (s. 1942) on Yhdysvaltain puolustusvoimien heterofasismin näkyvimpiä vastustajia. Kahdenkymmenen palvelusvuoden aikana armeijan everstiksi noussut Cammermeyer pantiin viralta tämän kerrottua turvaluokituksen korotushaastattelussa olevansa lesbo. Cammermeyer ei alistunut kohtaloonsa vaan haastoi armeijan menestyksellisesti ja sai oikeuden päätöksellä virkansa takaisin. Cammermeyer eläköityi täysin palvelleena 1997. Kaikki tämä siis ennen Don’t Ask, Don’t Tell -politiikkaa. Margarethe Cammermeyer on saavuttanut hämmästyttävän paljon elämässään. Hänellä on neljä poikaa, ex-aviomies, tohtorin tutkinto hoitotieteestä ja elämänkumppanina taiteilija-professori. Elokuva perustuu Cammermeyerin samannimiseen elämänkertaan vuodelta 1994. Pääosassa nähdään siihen loistavasti sopiva Glenn Close.
Sheba (Cate Blanchett) aiheuttaa heti häiriöitä tullessaan koulun seesteiseen opettajakuntaan. Muiden muassa häneen silmänsä iskee Barbara (Judi Dench). Barbaran nähtyä Sheban harrastavan seksiä 15 vuotiaan oppilaan kanssa luokassa, Sheba tunnustautuu Barbaralle. Barbara juonii saadakseen Sheban itselleen, mutta kaikki päättyy skandaaliin.
Micki (Carol Monda) päätyy Yhdysvaltain rannikolle lomakaupunkiin hoitamaan sairasta Charlie enoaan (Dennis Fecteau) lomakauden kääntyessä talveksi. Hän iskee silmänsä Robertaan (Joy Kelly), kahvilan kokkiin, joka on palvelut myös ilmavoimissa. Kahvilan omistaja Shelley (Nancy Daly) on alusta alkaen varsin tyly Mickille ja näyttäkin siltä että karkotuksesta rannikolle tulee tylsyyskuolema. Hitaasti tylsyys kääntyy kuitenkin romanssiksi.