Kategoriat
Elokuva-arviot

Paljastavat merkinnät (Richard Eyre, 2006)

Sheba (Cate Blanchett) aiheuttaa heti häiriöitä tullessaan koulun seesteiseen opettajakuntaan. Muiden muassa häneen silmänsä iskee Barbara (Judi Dench). Barbaran nähtyä Sheban harrastavan seksiä 15 vuotiaan oppilaan kanssa luokassa, Sheba tunnustautuu Barbaralle. Barbara juonii saadakseen Sheban itselleen, mutta kaikki päättyy skandaaliin.

Judi Dench tekee tuttuun tapaan loistavan roolityön mitä suurimmassa määrin idän ilkeää noitaa muistuttavassa pääosassa. Leffa on muutenkin kuorrutettu tähtinäyttelijöillä (Cate Blanchett Shebana ja Bill Nighy Sheban aviomiehenä). Se edustaa kuitenkin tyylilajia, jota ei uskoisi löytävänsä enää 2000-luvun elokuvista. Vielä 80-luvun hlbt-elokuvan kantava ajatus oli, että paha saa palkaansa ja heteronormi palautetaan lopulta väkivaltaisesti, mutta oikeutetusti. Paljastavat merkinnät (Notes on a scandal) on mitä suurimmassa määrin tämän tyylilajin elokuva. Se on kuitenkin varsin hyvä sellainen ja Barbaran psykoosin kuvauksen uskottavuus lunastaa elokuvan. Kouluarvosana 8.

Lisää elokuvasta Internet Movie Databasestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *