Kategoriat
Elokuva-arviot

Getting Go: the Go Doc project (Cory Krueckeberg, 2013)

Doc (Tanner Cohen) runkkaa katsellen Go:n (Matthew Camp) kuvia ja videoita. Hän tuottaa Tumbleriin fanfic-kuvia Go:sta photoshoppaamalla jonkun pornotähden kalun Go:n vartaloon. Pakkomielle ja humala tuottaa vihonviimeisen morkkiksen aiheen kun Doc lähettää Go:lle sähköpostia esiintyen dokumenttifilmin tekijänä.  Pisteeksi i:n päälle Go vastaa Docille.

Kategoriat
Elokuva-arviot

I am Michael (Justin Kelly, 2015)

 

Michael Glatzen tapaus on taas yksi niitä amerikkalaisia paljon puhuttaneita mediasensaatioita jotka eivät juurikaan levinneet maan rajojen ulkopuolella joten nimi ei sanone suomalaisille mitään. Glatze oli homoaktivisti joka kirjoitti XY-lehteen ja kiersi kouluissa puhumassa nuorille homoille ja lesboille 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa – samoihin aikoihin kuin Matthew Shepardin kuolema järisytti heitä. Ainakin I am Michael -elokuva antaa tästä kuvan varhaisena dansavagena. Glatzen mukana oli aina hänen poikaystävänsä Benjie Nycum jonka kanssa hän asui San Franciscossa ja Halifaxissa. Se mikä aiheutti kohun oli Glatzen tuleminen uskoon ja julistautuminen vapaaksi homoseksuaalisesta identiteetistä. Näkyvän persoonan ja blogistin kirjoitusten luonteen muuttuminen lähes päinvastaisiksi sai aikaan petetyksi tulemisen ja raivon tunteita.

Kategoriat
Elokuva-arviot

The Imitation Game (Morten Tyldum, 2014)

Alan Turing oli matemaatikko joka toisen maailman sodan aikana palveli Britanniaa Bletchley Parkissa murtamalla saksalaisten viestiliikenteen salausta. The Imitation game -elokuva perustuu Turingin elämäkertaan. Se kuvaa  pääasiassa Turingin vuosia Bletchley Parkissa mutta väliin lomitetaan kohtauksia hänen kouluvuosiltaan ja kuolemaansa edeltäneiltä kuukausilta. Benedict Cumberbatch, vaikka näyttääkin vain vähäisesti Alan Turingilta, oli mitä loistavin valinta pääosaan. Ainoa toinen valkokankaasta ylös nouseva hahmo on Keira Knightleyn esittämä Joan Clarke, mikä on sääli sillä esimerkiksi Matthew Goode tarjoaa ihan mukavasti silmänruokaa.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Those people (Joey Kuhn, 2015)

Charlie (Jonathan Gordon) on rakastanut Sebastiania (Jason Ralph) varhaisteini-iän suudelmasta alkaen ymmärtäen että rakkaus ei ole vain veljellistä parhaiden ystävien kesken vaan että hän haluaa myös jakaa elämänsä Sebastianin kanssa. Sebastian on piloille hemmoteltu rikas newyorkilaiskakara jonka maailma romahti kun isä viimein pistettiin kiven sisään talousrikoksista. Paparazzit vartioivat kaatohuoneiston tornin juurella eikä Sebastian pääse lähtemään kotoaan. Ja miksi hän lähtisikään rahvaan pariin kun ympärillä on hovi ystäviä jotka eivät voi jättää häntä. Charlie löytää kuitenkin Timin (Haaz Sleiman) ja ihastuu. Sebastianin valtavasta varjosta on kuitenkin vaikea päästä pois edes rakkauden siivin.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Other people (Chris Kelly 2016)

David (Jesse Plemons) palaa New Yorkista Sacramentoon perheensä luo kun äidillä (Molly Shannon) todetaan edennyt syöpä. Suhden Pauliin (Zach Woods) on kariutunut eivätkä tv-sarjojen käsikirjoitukset ota tuulta siipiensä alle. Elämä 500 000 asukkaan kaupungissa on suurkaupunkiin tottuneelle tylsää, isä (Bradley Whitford) ei vielä kymmenessä vuodessa ole päässyt sinuiksi poikansa seksuaalisuuden kanssa ja jatkuva kuoleman työstäminen masentaa.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Unelmien risteily (Dreamboat, Tristan Milewski, 2017)

Unelmien risteily (Dreamboat) on aikamme dokkari homomiehisten risteilystä. Risteily on kansainvälinen, miehiä tulee Ranskasta, Yhdysvalloista, Saksasta, Belgiasta, Intiasta, Palestiinasta ja lukemattomista muista maista. Jumalattoman suuri risteilyalus seilaa avomerellä jossain päiväntasaajan tienoolla ja joka päivä ja ilta on uudet bileet.

Kategoriat
Elokuva-arviot

People you may know (J.C. Falcón, 2016)

Dellan (Andrea Grano) parisuhde ajautuu karille kun hän panee kännissä ja pirissä homo-eksäänsä, Joeta (Sean Maher), ja tulee raskaaksi. Rodrigo (Nacho San José) ei ota uutista hyvin, ei varsinkaan kun hän on juuri ennen ylipitkäksi venyneelle Euroopan komennukselle lähtöään saanut kuulla että pariskunnan vaikeudet saada lapsi johtuvat hänestä. Joekaan ei ole tilanteesta riemuissaan sillä kersa haittaisi pahasti paneskelua. Ainoa jolla ystäväpiirissä menee hyvin, on nörtti-Herbert (Mark Cirillo) joka löytää unelmapojun miehekseen.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Handsome devil (John Butler, 2016)

Ned (Fionn O’Shea) ei odota innolla paluuta uudelle lukuvuodelle sisäoppilaitokseen. Kiusaaminen on hänelle arkipäivää mutta hetken näyttää siltä että hän saisi huoneen yksin käyttöönsä mikä piristäisi asioita hiukan. Valitettavasti viimehetkellä saapuva uusi oppilas, Conor (Nicholas Galitzine), sijoitetaan samaan huoneeseen Nedin kanssa. Käveltyään huoneeseen Conorin tehdessä punnerruksia paidatta Ned on tehnyt diagnoosinsa: häiritsevän komea mutta taas vain yksi uusi rugby-ääliö lisää.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Loev (Sudhanshu Saria, 2015)

Sahil (Dhruv Ganesh) jättää poikaystävänsä (Siddharth Menon) kotiin ja lähtee viettämään viikonloppua vuoristomökille lapsuuden ystävänsä Jain (Shiv Pandit) kanssa. Jai ei tunnu pääsevän työstään liike-elämässä irti ollenkaan ja Sahilia ärsyttää lyhyen viikonlopun häiriintyminen. Päivällisellä Jai hemmottelee Sahilia ja vuorilla löytyy jälleen se vanha tuttu, hyvä yhdessä olemisen tapa. Paluu sivistyksen ja Jain liiketoimien pariin kaupunkiin kuitenkin saa tilanteen ryöstäytymään käsistä ja Sahil on pakotettu ratkaisemaan ristiriitansa.

Kategoriat
Elokuva-arviot

4th Man Out (Andrew Nackman, 2015)

Adamilta (Evan Todd) on ulostuleminen päässyt lipsahtamaan vähän myöhemmäksi ja se alkaa reilu kakskymppisenä tuntua vähän vaikealta kun samojen kavereiden kanssa on tullut hengailtua kotipaikkakunnalla nuoruudesta asti. Chris (Parker Young), Nick (Chord Overstreet) ja Ortu (Jon Gabrus) viljelevät homovitsejäkin niin taajaan ettei homofobian olemassa olosta ole epäilystäkään. Äidilläkin on kiusallinen tapa haikailla menneiden tyttöystävien perään ja yrittää naittaa Adamia lukioheilalle. Mut pakkohan se on joskus kaapista tulla.