20 ja 45 vuotta sitten

Kahden viikon päästä tulee 20 vuotta siitä kun Matthew Shepard tapettiin. Tuo tapaus oli yksi ensimmäisiä kertoja kun internet yhdisti hajanaista vähemmistöä uudella tavalla. Ikävää että se tapahtui niin raaoissa merkeissä. Jos tapaus on tuntematon, siitä voi lukea Wikipediasta.  Kysymyksessä on oppikirjaesimerkki – jos ei yksi viharikos-termiä määrittäneistä tapauksista. Taposta on tehty useita elokuvia joista kaksi arvioin 2009.

Viharikoslainsäädäntö on sittemmin kehittynyt jopa Yhdysvalloissa mutta vahvaa se ei taida olla vielä missään. Suomessa sitä koetellaan vasta ensimmäisiä kertoja. Poliisin ja syyttäjien valmiudet tunnistaa viharikos ja käyttää lainsäädännön tarjoamia keinoja ovat vielä vajavaiset. Aika tarvitsee kuitenkin lujaa otetta viharikoksiin jotta muukalaisvihamieliselle ainekselle ei anneta tuumaakaan periksi. Periksi antaminen kun merkitsee taantumista. Samalla tarvitsisimme rohkean hallituksen joka on valmis käyttämään kymmeniä miljoonia yhdenvertaisuuskasvatuksen vahvistamiseen varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen.

Politiikan kieli on Suomessa tunteista irrallista ja me vaivaannumme kun joku tekee asiasta henkilökohtaisen ja tunnepitoisen. Pitämällä puheen kylmän tunteettomana faktakielenä ihmisoikeusjärjestöt kuitenkin menettävät yhteyden poliitikkoihin. Aika ei myöskään ole otollinen päästää ihmisiä iholle puhumalla julkisesti henkilökohtaisesta. Jotenkin meidän on kuitenkin saatava päättäjät ymmärtämään että meillä ei ole pienintäkään mahdollisuutta torjua globaaleja uhkia kuten ilmastonmuutosta ellemme ensin pidä huolta yhdenvertaisuudesta.

Toinen merkkipäivä on meille vielä etäisempi. PFLAG, Yhdysvaltojen suurin perhe- ja liittolaisjärjestö seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien läheisille, täyttää 45 vuotta. Siis vuodesta 1973 Yhdysvalloissa on ollut yhdistys joka koostuu hlbtiq-henkilöiden vanhemmista, sisaruksista, ystävistä ja muista läheisistä. 45 vuotta. Vielä tänäkään päivänä Suomessa ei ole mitään vastaavaa!

Pisimpään läheistyötä on varmaankin tehnyt Dreamwear Club transvestiittien puolisoiden kanssa. Myöhemmin ja laajemmin asiaan ovat tarttuneet Transtukipiste ja Sateenkaariperheet. Työ on kuitenkin suppeaa ja hajanaista.

Vaikka edelleen homo- ja biseksuaaliset miehet yrittävät itsemurhaa liki neljä kertaa useammin kuin heteroseksuaaliset verrokkinsa ja homo- ja biseksuaaliset naisetkin yli kaksi kertaa useammin, yksilökeskeinen kulttuuri saa heidän läheisensä murehtimaan ja suremaan yksin. Tabu on murtunut mutta vain asianosaiset ja läheiset näkevät miten vähän se merkitsee.

Vähemmistöstressi ja stigma ovat yhä läsnä aivan liian usein kohdattuina kyseenalaistamisina ja mitätöintinä. Tapiopuolimatkoilla, päiviräsäsillä ja mikaniikoilla voi olla suurempi merkitys hlbtiq-henkilöiden pahoinvoinnille kuin janitoivoloilla, kristasiegfriedseillä ja tuureboeliuksilla on hyvinvoinnille. Valitettavasti joskus läheiset ovat myös hlbtiq-ihmisten pahoivoinnin aiheuttajia.

Vanhemmilla sukupolvilla voi kuitenkin olla lapsiaan suurempi tarve prosessoinnille ja tuelle. Vanhemman roolin ylläpitäminen lapsen opettaessa mitä hän on ja mitä se merkitsee, ei ole helppoa jos edes mahdollista. Miten teini auttaisi vanhempaa ymmärtämään jotain mitä ei itse vielä täysin osaa sanoittaa, mistä ei ole varma ja minkä kaikista merkityksistä ei ole vielä käsitystä. Jos ennakkoluuloja onkin vähemmin, niin harhakäsityksiä voi olla enemmän. Voimaantuneet vanhemmat ja läheiset ovat myös voimavara: PFLAGin on arvioitu olevan vaikutusvaltaisin sateenkaarijärjestö Yhdysvalloissa.

Suomen ensimmäinen Sateenkaarihistoriakuukausi alkaa lokakuun loppupuolella. Sateenkaarihistoriakuukausi on tuontitavaraa, sellaisia on vietetty Yhdysvalloissa ja Britanniassa jo pitempään. Niiden arvo on vaietun ja usein peitellyn tai kirjoittamattoman historian esille kaivamisessa. Ehkäpä suomalainenkin hlbtiq-kansa hyötyy historiansa esille nostamisesta ja vaalimisesta.

Gouttes d’eau sur pierres brûlantes (”Water drops on burning rocks”, Francois Ozon, 2000)

Franz (Malik Zidi), Véra (Anna Thomson) ja Anna (Ludivine Sagnier) astelevat kukin vuorollaan hurmaavan Léopoldin (Bernard Giraudeau) tielle ja tulevat manipuloiduiksi. Véra luulee päässeensä pakoon, Anna ei vielä osaa pelätä tai harkita pakoa mutta Franz käyttää sen ainoan ulospääsytien joka tarjolla on.

Jatka lukemista ”Gouttes d’eau sur pierres brûlantes (”Water drops on burning rocks”, Francois Ozon, 2000)”

Órói (”Jitters”, Baldvin Zophoníasson, 2010)

Englanninkielen preppauskurssi Manchesterissä tarjoaa Gabríelille (Atli Oskar Fjalarsson) tauon ystäväpiirin teinidraamasta ja perheongelmista. Se johtaa myös pikkupuuhasteluun huoneen jakavan Markúksen (Haraldur Ari Stefánsson) kanssa. Paluu kotiin ja kaveripiiriin islannissa ei ole helppo ja draamaa on tarjolla yltäkylläisesti.

{vimeo}15075477{/vimeo}

Jatka lukemista ”Órói (”Jitters”, Baldvin Zophoníasson, 2010)”

Prayers for Bobby (Russell Mulcahy, 2009)

Bobby (Ryan Kelley) on kasvanut tiiviissä ja rakastavassa perheessä mutta löytää itsensä vaikeasta tilanteesta. Hänen äitinsä, Mary (Sigourney Weaver), on erityisen harras kristitty ja pitää homoseksuaalisuutta syntinä. Ulostulo isoveljelle ja sitä seuraava outtaaminen johtavat kriisiin, jota ratkotaan vuosia yrityksin rukoilla ja terapioida Bobby heteroksi. Kontaktit homoyhteisöön saavat Bobbyn löytämään elämän langan ja suurin osa perheestä pystyy elämään sen kanssa – äiti ei ja tulee lopullinen välirikko. Hiukan myöhemmin parisuhdekriisissä Bobbyn syyllisyys ottaa lopulta niskalenkin ja hän heittäytyy sillalta moottoritielle. Alkaa äidin ja muiden jälkeen jääneiden vaikea tie surusta ja syyllisyydestä takaisin elämään.

Jatka lukemista ”Prayers for Bobby (Russell Mulcahy, 2009)”

Muistojen puutarha (Thom Fitzgerald, 1997)

William (Chris Leavins) palaa kotiinsa siskonsa (Kerry Fox) häihin pelokkaana. Lapsuus talossa alkoholisoituneen isän (Peter MacNeill) väkivallan alla päättyi kauan sitten ensimmäisestä homoseksuaalisesta kokeilusta kiinni jäämiseen ja siitä seuranneeseen umpikujaan ja paluu muistojen puutarhaan on vaikea. Ensimmäinen yllätys on tuoreen siskon miehen (Joel S. Keller), sen toisen kiinnijääneen flirttailu, ja toinen sisko iltatähti. Taloa pystyssä pitäneen äidin (Seana McKenna) katoaminen heti juhlien jälkeen pakottaa jälkeen jäävän perheen kohtaamaan traumansa ja löytämään tien eteenpäin.

Jatka lukemista ”Muistojen puutarha (Thom Fitzgerald, 1997)”

A Single Man (Tom Ford, 2009)

Eletään 1960-luvun puoliväliä ja maailma on menossa päin helvettiä. George (Colin Firth) on menettänyt elämänkumppaninsa kahdeksan kuukautta aikaisemmin ja hautoo itsemurhaa. Työ yliopistolla, työkaverit ja opiskelijat tuntuvat tyhjänpäivisiltä. Aamut ovat hirveitä ja pitkäaikaisin ystävä, Charleykin (Julianne Moore), on hukkumassa giniin. Kun piipun nieleminen ei ota onnistuakseen George lähtee viimeiselle lasilliselle kantapaikkaan ja kohtaa opiskelijansa Kennyn (Nicholas Hoult), joka saa näkemään tien eteenpäin.

Jatka lukemista ”A Single Man (Tom Ford, 2009)”

Totally Fucked Up (Gregg Araki, 1993)

Totally fucked up – tai Totally F***cked up kuten se sievistelevästi näytetään usein kirjoittavan, on tarina kuudesta homoseksuaalista nuoresta Los Angelesissa. Videokameradokkarimaisesti kuvattu elokuva seuraa toisistaan tukea hakevien nuorten taistelua tiellä aikuisuuteen yhteiskunnassa jossa omat vanhemmat saattavat muuttua vihollisiksi kun kerrot olevasi homo tai lesbo. Nuorten maailma on täynnä vaaroja ja pelkoja kuten aids, petetyksi tuleminen, hakatuksi tuleminen ja sortuminen itsemurhaan, ja kokeilut seksin ja suhteiden saralla ovat arkoja ja harvoin onnistuneita.

Jatka lukemista ”Totally Fucked Up (Gregg Araki, 1993)”

Prick up your ears (Stephen Frears, 1987)

Joe Orton (1933-1967) oli brittiläinen näytelmäkirjailija joka tuli tunnetuksi julkeista mustista komedioistaan. Prick up your ears on hänen elämänkertansa elokuvana. Tarinaa kehystää tarina John Lahrista (Wallace Shawn) tekemässä taustatutkimusta elämänkertaa varten. Ortonia elokuvassa näyttelee Gary Oldman ja hänen rakastajaansa, Kenneth Halliwellia Alfred Molina. Kolmatta keskeistä pääosaa, Ortonin agenttina toiminutta Peggy Ramsaytä, esittää Vanessa Redgrave.

Jatka lukemista ”Prick up your ears (Stephen Frears, 1987)”

Vakoojan tarina (Another Country, Marek Kanievska, 1984)

1930-luvun englantilainen sisäoppilaitos ajautuu kriisiin kun kaksi sen oppilasta jää kiinni keskenään runkkaamisesta ja toinen hirttäytyy häpeissään vähän myöhemmin. Tapaus on jäävuoren huippu koulussa, jossa tosihomot ovat harvassa, mutta pojat puuhaavat keskenään niin etteivät tiedä naisista mitään. Yksi itseään homona pitävä on Guy Bennett (Rupert Everett) joka on toivottoman rakastunut toisen talon James Harcourtiin (Cary Elwes). Miesten suhde on pidettävä salassa eikä Bennett avoimena homona löydä muita ystäviä kuin avoimesti kommunistisen Tommy Juddin (Colin Firth). Koulun sisäinen politiikka on nostamassa talon oppilaiden valvojaksi Fowlerin (Tristan Oliver), jota voi pitää vain elokuvan sanoin ”absoluuttisen vastenmielisenä” uskovaisena fasistina. Seuraavassa valtataistelussa homoseksuaalisuus on lyömäase ja traumat johtavat elinikäisiin seurauksiin.

Jatka lukemista ”Vakoojan tarina (Another Country, Marek Kanievska, 1984)”

Vacationland (Todd Verow, 2006)

Joe (Brad Hallowell) ja Andrew (Gregory J. Lucas) ovat lukiokavereita mainelaisessa pikkukaupungissa. Joe tekee töitä marketissa, kuten siskonsakin, ja yhdessä sisarukset yrittävät selvitä alkoholistiäidin ja tämän vaihtuvien äijien kanssa. Molemmat haaveilevat paosta Mainesta. Joen haave taidekouluun pääsemisestä vie hänet malliksi iäkkäälle taiteilijalle, joka tarjoaa hänelle paikkaa luonaan asuvana avustajana. Andrew varastelee ja pelaa jalkapalloa – sitä amerikkalaista. Molemmilla on tyttöystävät, mutta kumpikin haluaa enemmän toistaan kuin tyttöjä. Poikien suhde saa alkunsa kun Andrewn tyttöystävä lyö kortit pöytään.

Jatka lukemista ”Vacationland (Todd Verow, 2006)”