On kohtuullisen huvittavaa seurata tosiuskovien ”holier than thou” kiivailua Viikkosavon mielipidesivulla. Itseään hurskaina pitävät huutavat kilpaa kirjaimellisemman Raamatun tulkinnan perään kirjan historian täysin sivuuttaen.
Tekijä: Tero Kankaanperä
Kategoriat
Ajatuksia kirkon kriisistä
Viime tiistaista (12.10.2010) A2 Teema: Homoiltaa on seurannut mittavat keskustelu ja protestiaalto kristilliskonservatiivisuutta vastaan. Omaan kaveripiiriini Facebookissa on valikoitunut (ja valikoitu) oikeastaan vain liberaaleja kristittyjä ja erilaisia kirkkoon kuulumattomia tai siitä eronneita henkilöitä. Tämän kirjoituksen pontimena ovat toisen aallon vastaukset eli protestien herättämät viestit liberaaleilta kirkon jäseniltä.
Drew (Aaron Orr) tuo tuntemattoman nuoren miehen pienen kaupungin sairaalaan löydettyään tämän läheiseltä jyrkänteeltä myrskyssä. Pian nimekseen Mark (Matthew Montgomery) muistava mies kärsii muistinmenetyksestä mutta pikku hiljaa muistot tapahtumista myrskyssä ja pienet yksityiskohdat elämästä alkavat palailla. Drewn ja Markin välille syntyy suhde, jota Drewn isoveli Paul (Joel Bryant), hänen vaimonsa (Brenda Lasker) ja Markin lääkäri (Bryna Weiss) pitävät arveluttavana. Paul ja Drew ovat menettäneet vanhempansa nuorina ja isoveljen huoltava suhde on vääristänyt veljesten suhdetta mikä alkaa nyt aiheuttaa kitkaa Drewn kokiessa löytäneensä viimein onnen. Myrskyn tapahtumien ja Markin menneisyyden tavoittaessa parin kaikki onkin vaakalaudalla.
Kategoriat
Terry Pratchett: Unseen Academicals
Näkymättömässä yliopistossa on vaikeuksia: dekaani on lähtenyt yhteen pyrkyrikilpailija yliopistoon, eikä arkkikansleri Ritkuli ole olleenkaan iloinen. Yliopiston tuore perinteiden vaalija, Ponder Stibbons, yrittää parhaansa mukaan ohjata arkkikanslerin ajatukset muualle, mutta tarvitaan Vetinarin juonikas suunnitelma jalkapallon nostamiseksi katuojasta johon se on vajonnut tuomaan rauha takaisin kampukselle. Velhojen on muodostettava joukkue ja pelattava toista joukkuetta vastaan pitääkseen perintökiinteistönsä kaupungissa. Avuksi löytyy yliopiston kynttilän valuttamosta mystinen herra Nutt ja jalkapallolegendan poika Trev Likely. Jokaisen suuren miehen takana on kuitenkin nainen ja tässä tapauksessa ne naiset löytyvät yliopiston yökeittiöstä.
Kategoriat
Everyone (Bill Marchant, 2004)
On Ryanin (Matt Fentiman) ja Grantin (Mark Hildreth) ”hääpäivä”, mutta sitä ei saa kutsua hääpäiväksi. Kolme vuotta yhdessä ollut pari kinastelee hermostuneina samalla kun sukulaiset valmistautuvat kukin tahollaan vihkitilaisuuteen. Ensimmäisenä paikalle ehtii Ryanin äiti, Rebecca (Katherine Billings), joka tuo mukanaan Dylanin (Brendan Fletcher). Dylan on vaikeuksia joita ei häävierailta muutoinkaan puutu. Paikalle saapuvat Kalvin (Andrew Moxham) ja Jenny (Anna Williams), jotka yrittävät hukuttaa kolme vuotta sitten tapahtuneen traagisen lapsen kuoleman pilveen, Shepard (Bill Marchant) ja Madeline (Nancy Sivak), lapsen leikannut kirurgi joka potee syyllisyyttä ja hänen vaimonsa, Rachel (Cara McDowell), joka on tehnyt liian monta aborttia ja Luke (Stephen Park), joka silti toivoo heidän vielä saavan lapsen sekä Gale (Michael Chase) ja Trish (Suzanne Hepburn), jotka ovat liian itsekeskeisiä hankkiakseen lapsia – ainakin Rebeccan mielestä. Miehet vihkimään saapuu vaitelias Betty (Debra Thorne) ja vieraille tarjoilemaan estoitta lörpöttelevä Rena (Carly Pope). Rikkinäisten ja epätäydellisten ihmisten juhla voi alkaa.
Joe Orton (1933-1967) oli brittiläinen näytelmäkirjailija joka tuli tunnetuksi julkeista mustista komedioistaan. Prick up your ears on hänen elämänkertansa elokuvana. Tarinaa kehystää tarina John Lahrista (Wallace Shawn) tekemässä taustatutkimusta elämänkertaa varten. Ortonia elokuvassa näyttelee Gary Oldman ja hänen rakastajaansa, Kenneth Halliwellia Alfred Molina. Kolmatta keskeistä pääosaa, Ortonin agenttina toiminutta Peggy Ramsaytä, esittää Vanessa Redgrave.
Axel (Til Schweiger) jää kiinni housut kintuissa toisen naisen kanssa ja Doro (Katja Reimann) heittää hänet pihalle. Tuttavansa vetämän miesten ryhmän kautta Axel päätyy Walterin (Rufus Beck) matkaan tarkoituksenaan yöpyä tämän luona kunnes löytää asunnon. Matkavarrella on kuitenkin homobileet, eikä Axel enää koekaan Walteria turvalliseksi vaan päätyy Norbertin (Joachim Król) alivuokralaiseksi. Miesten välille kehittyy ystävyys vaikka Axel on varautunut ja Norbert korviaan myöten ihastunut. Doro on kuitenkin raskaana ja tullut toisiin aatoksiin eron suhteen. Eräänlaisen fiaskon kautta pari päätyy takaisin yhteen mutta sitten kuvioihin palaa Elke (Antonia Lang) ja taas viedään niin Axelia kuin Norbertiäkin…
Nagisa no Shindobaddo, englanniksi Like grains of sand, kertoo japanilaisista nuorista, Itosta, Yoshidasta ja Aiharasta keskellä murrosiän rauhattomia tunteita. Ito on ujo ja hiljainen eikä hänen ole helppoa saada kerrotuksi Yoshidalle rakastavansa häntä. Yoshida ei voi vastata tunteisiin eikä osaa tunnustaa Aiharalle rakastavansa tätä vaan tapailee epäitsevarmaa tyttöä. Aihara puolestaan on tullut raiskatuksi eikä vielä osaa erotella tunteitaan. Kolmiodraamahan tästä syntyy.
Johdanto
Tämän kirjoituksen kirvoitti sen kirjoittamisen päivänä pidetty Kuopion kaupungin seminaari ”Kansalaisjärjestöt 2000-luvulla”. Seminaarissa kuultiin monta puheenvuoroa kaupungin ja sen sidosryhmien yhteistyöstä järjestöjen kanssa ja esiteltiin Kuopion kaupungin kansalaisjärjestöstrategiaa toimeenpanevan työryhmän (KANE) väliraportista tehdyn kyselyn tuloksia ja jatkosuunnitelmia.
Luuranko kaapissa (The Celluloid Closet) on samannimiseen Vito Russon teokseen perustuva dokumentti homoseksuaalisuudesta elokuvassa (pääasiassa Hollywood tuotannossa) Edisonin kokeellisista elokuvista 1895 sata vuotta eteenpäin Philadelphiaan 1995. Homoseksuaalien roolihahmojen kehitystä nynnyjen ja roistojen kautta onnettomiksi ihmisraunioiksi ja lopulta tasapainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi seurataan elokuvista poimittujen esimerkkien ja lukuisten nimekkäiden käsikirjoittajien, näyttelijöiden ja ohjaajien puheenvuorojen kautta. Äänessä ovat mm. Quentin Crisp, Whoopie Goldberg, Armistead Maupin, Richard Dyer, Tony Curtis ja Tom Hanks. Ilmeisten Piukat paikat ja Spartacus otteiden lisäksi tarkastellaan Ben-Huria, Herrasmiehet pitävät blondeista ja Nuori kapinallinen elokuvia toisin katsoen. Hollywoodin sensuuria kivitetään huolella ja sen hidas herääminen vasta 80-luvulla – 20 vuotta brittielokuvan jälkeen – ei jää käsittelemättä. Dokumentin nähtyään ymmärtää ehkä paremmin, miksi arvioin pääasiassa 90- ja 2000-luvun elokuvia ja miksi hlbt-elokuva on vielä erillistarkastelun arvoista.