Vita Sackville-West (Janet McTeer) ja Harold Nicolson (David Haig) löytävät avioliittonsa alkuvuosina yhteisymmärryksen joka antaa heille molemmille vapauksia toteuttaa itseään. Vita on kirjailija ja diplomaatin ura vie Haroldin usein pois kotoa pitkiksi ajoiksi. Haroldilla on omat seikkailunsa miesten kanssa ja Vitalla intohimoinen rakkaussuhde Violetin (Cathryn Harrison) kanssa. Violetin avioituminen Denis Trefusiuksen (Peter Birch) kanssa mutkistaa asioita, mutta Vitan ja Haroldin suhde kestää tämänkin myrskyn.
Gabriel Noonen (Robbie Williams) yöradio on umpikujassa: Jessin (Bobby Cannavale) traaginen tarina on kääntynyt hyväksi elämäksi eikä siitä ole enää raavittavissa uutta sisältöä ohjelmaan. Samalla Gabrielin ja Jessin suhde on lopussa. Ashe (Joe Morton) tyrkkää Gabrielille 14-vuotiaan pojan suorasukaisen käsikirjoituksen hyväksikäytöstään luettavaksi ja Pete alkaa soitella Gabrielille. Aidsiin kuoleva hyväksikäytön uhri lupaa jatkoa yöradiolle, mutta jokin tarinassa herättää Gabrielin ystävissä epäilyksiä.
{youtube}XgtMSBZBer0{/youtube}
Kategoriat
Yhdenvertaisuus ensin
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pyrkimys täysiin ihmisoikeuksiin ei ole turhan riidan haastamista kuten nimimerkkikirjoittaja Viikkosavossa 3.4.2013 esittää.
Laki laaditaan vain kun se on välttämätöntä. Hyvä laki on tiivis, täsmällinen ja minimoi byrokratian. On vaikeaa perustella redundanttia parisuhteiden säätelyä. Erillisyys myös nostaa esille ja mies- ja naispareja on tarpeen suojella vielä hyvin yleiseltä syrjinnältä.
Kirjoitus julkaistiin Savon sanomissa 5.4. otsikolla Väärin perusteltu. Tätä kirjoitustani huomattavasti purevampi vastine Oskari Sihvoselta ilmestyi Savon sanomissa 5.4. mutta se poistettiin verkosta aamupäivän aikana.
Pentti Malin kirjoitus Savon sanomissa 3.4. on hirvittävä kokoelma virheitä, joista muutamia yritän tässä oikaista.
Yhdenvertaisuus on ihmisoikeus. Yksilön vapaus solmia parisuhde ja tulla tunnustetuksi osana sellaista kuuluu hyvin selkeästi yhdenvertaisuuden piiriin. Yhdenvertaisuus asettaa rajat vapaudelleemme: minun vapauteni raja on sinun vapautesi, en voi omia vapauksiani harjoittamalla rajoittaa sinun vapauttasi. Demokraattiset ja uskonnolliset perusoikeudet ovat yhdenvertaisuuden sovellutuksia ja siten alisteisia sille.
Timothy (Tanner Cohen) potee sitä tavallista homonuoren yksinäisyyttä ja yksipuolista ihastusta keskellä koulun homofobista poikajengiä. Hän on ihastunut rugby joukkueen tähteen, Jonathoniin (Nathaniel David Becker), jolla valitettavasti on tyttöystävä. Koulun ulkopuolella Timothyn lohtuna ovat punk-tyttö Frankie (Zelda Williams) ja hänen ei-ihan-poikaystävänsä Max (Ricky Goldman). Ms Thebbit (Wendy Robie) houkuttelee Timothyn Puckiksi lukuvuoden päättäjäisnäytelmään ja maagiset keinot muuttaa maailmaa avautuvat Timothylle.
Kategoriat
Judas Kiss (J.T. Tepnapa, 2011)
Zachary Wells (Charlie David) palaa alma materiinsa tuuraamaan miestään filmifestivaalin tuomaristossa. Ehdolla on jo etukäteen kohua herättänyt ”Judas Kiss” jonka ohjaaja on Daniel Reyes (Richard Harmon). Zach tietää ettei se voi olla, sillä hän on Daniel Reyes – tai oli ennen hukkaputkea joka Judas Kissin voitosta alkoi. Kaikki tapahtuu kuitenkin juuri niin kuin silloin ellei Zach tee jotain.
Kategoriat
Romeos (Sabine Bernardi, 2011)
Lukas (Rick Okon) on keskeneräinen. Keskeneräisyytensä vuoksi hän tulee sijoitetuksi miehenä naisten asuntolaan. Keskellä valtavaa hämmennystä tukena on kuitenkin entinen koulukaveri Ine (Liv Lisa Fries) ja videoblogiyhteisön muut keskeneräiset. Tervetuliaisbileissä kuvaan astuu jumalainen Fabio (Maximilian Befort) ja sekoittaa Lukasin pään. Tunne on molemminpuolinen, mutta miten ylittää vaikea autuaan tietämättömyyden kuilu? Kiukkuinen pikku sisko ratkaisee ongelman tavalla joka syöksee kaiken raiteiltaan.
For the Bible tells me so on dokumentti kristittyjen – ja vähän juutalaistenkin – suhteesta homoseksuaalisuuteen. Dokumentti alkaa minuutteja kestävällä pahantahtoisella vihapuheella lukuisten tele-evankelistojen, maallikkosaarnaajien ja konservatiivisten kristittyjen televisioesiintymisistä vuosikausien varrelta. Se kuitenkin muuntuu vakaumuksellisten perheiden tarinoiksi siitä kuinka vanhemmat ovat kohdanneet lastensa homoseksuaalisuuden ja miten lapset kokevat suhteensa vanhempiin. Dokumentissa esiintyvät perheet edustavat tapakristityn näkökulmasta varsin hurskasta, kirkossa säännöllisesti käyvien perheiden joukkoa, joka tuntuu suomalaisittain perin vieraalta.
Kategoriat
Valdemar Melanko: Puistohomot
Valdemar Melangon Puistohomojen alaotsikko on ”Raportti Helsingin 1960-luvun homokulttuurista”. Kirja kertoo koruttomasti mitä se homokulttuuri oli ennen kriminalisoinnin purkamista: satunnaisia kohtaamisia kusenhajuisissa julkisissa käymälöissä lainsuojattomana kaikkia väkivallantekoja vastaan. Melanko on seurannut tapahtumia Helsingin nyt jos edesmenneillä kruisailupaikoilla 1960-luvun lopulla ja 70-luvun alkupuolella jututtaen kohtaamiaan miehiä. Tarkoituksena oli tehdä aiheesta tutkimus mutta se ”hiukan” viivästyi ja aineisto julkaistaan nyt, neljäkymmentä vuotta myöhemmin, lähes raakamuodossaan vain kevyesti toimitettuna.
Kategoriat
Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi
Kesä 1913: George Sawle ja Cecil Valance viettävät aikaa Georgen kotona livahtaen aina välillä muhinoimaan johonkin piiloon. Cecil kirjoittaa Georgen pikkusisko Daphnelle runon, josta tulee kuuluisa. Cecil, kuten Georgen ja Daphenen veli Hubert, kaatuu ensimmäisessä maailman sodassa ja jättää jälkeensä runoja, kirjeitä ja kipeää kaipausta. Cecilin runoista ja elämästä yrittää ensimmäisenä perille päästä Sebby Stokes, mutta eletään vasta sotien jälkeistä aikaa ja liian moni haluaa salata asioita omista syistään. Pari vuosikymmentä myöhemmin Ceciliin pakkomielteen saa Paul Bryant joka viimein vielä vuosikymmeniä myöhemmin saa koottua ja kirjoitettua yli seitsemänkymmentä vuotiaiden ihmisten hatarista muistoista jotain totuudesta.