Kategoriat
Elokuva-arviot

Tom of Finland (Dome Karukoski, 2017)

Tom of Finland on minulle hyvin tärkeä aihe. Tulin tietoiseksi taiteilijan olemassa olosta varmaankin 1990 Sarjainfo-lehden julkaistua hänestä jutun Puupäähattu-palkinnon myötä. Olin tuolloin 16 ja kipuilin oman homoseksuaalisen heräämiseni kanssa. Samojen teinivuosieni aikaan osuvat Heiner Carown Aika uskaltaa -elokuvan televisioesitys, Queenin ”Show must go on”:in jatkuva soittaminen Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen ja Ilppo Pohjolan Daddy and The Muscle Academy -dokumentin televisioesitys. Elettiin siis Toukon viimeisiä elinvuosia ja AIDS-epidemia tappoi miljoonia länsimaissakin kun tehokasta lääkehoitoa ei vielä ollut saatavilla. Ja Tom of Finlandin kuvathan iskevät homoteiniin kuin testosteronileka palleihin.

Vuosien varrella olen lukenut varhaisia MSC Finlandin lehdessä ja myöhemmin Seta/Z/Voltti-lehdessä julkaistuja Toukon haastatteluja, katsonut Beefcaken, Homo-Suomen historian ja Daddy and The Muscle Academyn uudelleen, lukenut F. Hooven Valentinen elämäkerran ja Harri Kalhan kirjan ”Tom of Finland. Taidetta seksin vuoksi”.

Touko Laaksosesta on minulle kaiken näkemäni ja lukemani jälkeen piirtynyt kuva hyvin vaatimattomana mutta myös periksi antamattomana taiteilijana. Hän oli huomattavan nöyrä sen tosiasian edessä että hän oli Vapaudenristin edestä Suomea puolustanut sotaveteraani, joka loi kuvillaan homomiehille ulospääsyn sairaan ja rikollisen epämiehen kaapista positiiviseen itseidentifioitumiseen. Minulle marskit ja kekkoset eivät merkitse mitään, Touko Laaksonen on suurin suomalainen koskaan.

Luvasta kertoa Touko Laaksosen tarina massoille elokuvan muodossa käytiin ankara taistelu Helsinki Filmin ja Special Film Companyn välillä. Olin itse vahvasti jälkimmäisen kannalla ja äärimmäisen pettynyt kun Tom of Finland Foundation asettui tukemaan väärää projektia. No, no love lost there, en ole koskaan voinut sietää sitä fasistista ylimielisyyttä jolla säätiö Toukon perintöä vaalii.

Karukosken Tom of Finland -elokuva kertoo Touko Laaksosen elämäntarinan sotavuosista satojen nahkamiesten eteen estradilla Kaliforniassa 1980-luvun lopulla. Toukon lapsuudesta ja nuoruudesta elokuva ei kerro mitään, se tieto sinun on hankittava esimerkiksi Ilppo Pohjolan dokumentista Daddy and The Muscle Academy tai F. Hooven Valentinen elämäkerrasta.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Huuto (Howl, Rob Epstein – Jeffrey Friedman, 2010)

Huuto (Howl) kertoo samannimisestä runosta, sen kirjoittajasta, Allen Ginsbergistä, ja runon julkaisemista seuranneesta siveettömyysoikeudenkäynnistä Yhdysvalloissa 1957. Yritin alunperin katsoa elokuvaa tekstittämättömästä kopiosta, mutta se osoittautui minun englanninkielentaidollani mahdottomaksi. Ginsbergin runoa esitetään elokuvassa intohimoisesti ja sen mutkikkaiden kielikuvien seuraaminen oli minulle mahdotonta. YLE Teema kuitenkin esitti elokuva äskettäin. Suomenkielisten tekstitysten tukemana onnistui pysymään paremmin mukana, mutta luulenpa ettei minun kiinnostukseni ja kärsivällisyyteni riittäisi koko runoon perehtymiseen siinä määrin kuin se olisi tarpeen sen ymmärtämiseksi.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Alaston totuus (Atom Egoyan, 2005)

Karen (Alison Lohman) pestautuu 1972 Vincen (Colin Firth) muistelmien haamukirjoittajaksi koska hän on ihaillut Lannyä (Kevin Bacon) ja Vinceä kohtaamisestaan heidän kanssaan 15 vuotta aiemmin. Toinen syy on mysteeriksi jäänyt Maureenin (Rachel Blanchard) kuolema, joka epäilemättä liittyy miehiin vaikka sitä ei heihin pystytäkään yhdistämään. Ihastus Lannyyn uhkaa romuttaa koko elämänkertaprojektin, eikä auta yhtään, Lannyn tekeillä olevan ”virallisen” muistelmateoksen uudet luvut tupsahtelevat Karenille kotiin.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Taivaalliset olennot (Peter Jackson 1994)

Pauline (Melanie Lynskey) on työväenluokan tyttö ankarassa tyttökoulussa Christchurchissä, 1950-luvun Uudessa Seelannissa. Paulinen luokalle tulee uusi tyttö, Juliet (Kate Winslet), jonka kanssa Pauline ystävystyy luokkaerosta huolimatta. Yhdessä Pauline ja Juliet kehittelevät fantasiakuningaskunnan jonka hallitsijasukuun he samastuvat. Samalla ote todellisesta elämästä alkaa karata, ystävyys muuttuu rakkaudeksi ja intohimo pakkomielteeksi. Kun Paulinen ja Julietin vanhemmat alkavat huolestua tilanteesta, asiat karkaavat lopullisesti käsistä.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Kaukana taivaasta (Todd Haynes, 2002)

Cathy (Julianne Moore) on 50-luvun valkoinen mallivaimo, joka huolehtii mustan kotiapulaisen ”avustuksella” kodista ja lapsista kun aviomies Frank (Dennis Quaid) menestyy liike-elämässä. Ilta jolloin Frank on taas liian kiireinen töissä tullakseen kotiin edes päivälliselle ja Cathy päättää viedä päivällisen miehelleen työpaikalle muuttaa kuitenkin kaiken: Cathy näkee miehensä harrastavan seksiä toisen miehen kanssa ja hänen maailmansa alkaa murentua. Ahdingossaan Cathy saa kuitenkin tukea hyvin yllättävältä taholta, mustalta puutarhuriltaan Raymondilta (Dennis Haysbert). Mutta eletään aikaa jolloin Rosa Parksin ei:n kaiut eivät ole vielä murtaneet rotusortoa Yhdysvalloissa ja tämä hengenheimolaisuus ei jää huomaamatta pienen yhteisön seurapiirirouvilta.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Kinsey (Bill Condon, 2004)

Alfred Kinsey (Liam Neeson) on tiukan uskonnollisen kasvatuksen saanut nuori etymologi joka tutkii äkämäpistiäisten taksonomiaa. Omat ja opiskelijoiden kokemukset seksuaalisista vaikeuksista saavat hänet kuitenkin kiinnostumaan siitä, kuinka vähän ihmisen seksuaalista käyttäytymistä on tutkittu. Aiheesta tulee hänelle suorastaan pakkomielle ja Kinsey haluaa vastata toistuvaan kysymykseen ”Olenko minä normaali?” 1950-luvun Yhdysvalloissa hänen tutkimuksen aiheuttaa valtavan skandaalin kun yhtäkkiä koko maailma tietää, että jopa 37% amerikkalaisista miehistä on saanut orgamin toisen miehen kanssa ja että paitsi tyttäret, myös isoäidit masturboivat.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Straight-Jacket (Richard Day, 2004)

Straight-Jacket on hyvin hämmentävä elokuva. En oikein osaa päättää onko se muovinen ja huono vai pureva ja hyvä. Guy Stone (Mat Letscher) on menestyvä elokuvatähti 50-luvun Hollywoodissa. Hänen paheensa ovat miehet ja kärähtäessään hän  lähtee mukaan tuottajansa ja agenttinsa juoneen pelastaa uransa avioitumalla studion sihteerin kanssa. Kulissiavioliittoon tuo ryppyjä käsikirjoittaja Rick Fosterin (Adam Greer) ilmestyminen kuvioihin. Juonessa hämmennetään paitsi 50-luvun Hollywoodin pakkoheteroseksuaalisuutta ja hurjaa kaappielämää, myös McCarthyn kommunistivainoja ja kommunismin ja homoseksuaalisuuden propaganda yhteyttä.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Beefcake (Thom Fitzgerald, 1998)

Elokuvan nimi – Beefcake – Athletic Models Guild tai Physique Pictorial eivät varmastikaan sano 90%:lle suomalaisista yhtään mitään. Ainoastaan ne, jotka ovat katsoneet Tom of Finlandista kertovan dokumentin ”Daddy and the Muscle Academy” saattavat muistaa nimet kuulleensa. Kysymyksessä on kuitenkin merkittävä pala homohistoriaa.