Kategoriat
Elokuva-arviot

Tom of Finland (Dome Karukoski, 2017)

Tom of Finland on minulle hyvin tärkeä aihe. Tulin tietoiseksi taiteilijan olemassa olosta varmaankin 1990 Sarjainfo-lehden julkaistua hänestä jutun Puupäähattu-palkinnon myötä. Olin tuolloin 16 ja kipuilin oman homoseksuaalisen heräämiseni kanssa. Samojen teinivuosieni aikaan osuvat Heiner Carown Aika uskaltaa -elokuvan televisioesitys, Queenin ”Show must go on”:in jatkuva soittaminen Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen ja Ilppo Pohjolan Daddy and The Muscle Academy -dokumentin televisioesitys. Elettiin siis Toukon viimeisiä elinvuosia ja AIDS-epidemia tappoi miljoonia länsimaissakin kun tehokasta lääkehoitoa ei vielä ollut saatavilla. Ja Tom of Finlandin kuvathan iskevät homoteiniin kuin testosteronileka palleihin.

Vuosien varrella olen lukenut varhaisia MSC Finlandin lehdessä ja myöhemmin Seta/Z/Voltti-lehdessä julkaistuja Toukon haastatteluja, katsonut Beefcaken, Homo-Suomen historian ja Daddy and The Muscle Academyn uudelleen, lukenut F. Hooven Valentinen elämäkerran ja Harri Kalhan kirjan ”Tom of Finland. Taidetta seksin vuoksi”.

Touko Laaksosesta on minulle kaiken näkemäni ja lukemani jälkeen piirtynyt kuva hyvin vaatimattomana mutta myös periksi antamattomana taiteilijana. Hän oli huomattavan nöyrä sen tosiasian edessä että hän oli Vapaudenristin edestä Suomea puolustanut sotaveteraani, joka loi kuvillaan homomiehille ulospääsyn sairaan ja rikollisen epämiehen kaapista positiiviseen itseidentifioitumiseen. Minulle marskit ja kekkoset eivät merkitse mitään, Touko Laaksonen on suurin suomalainen koskaan.

Luvasta kertoa Touko Laaksosen tarina massoille elokuvan muodossa käytiin ankara taistelu Helsinki Filmin ja Special Film Companyn välillä. Olin itse vahvasti jälkimmäisen kannalla ja äärimmäisen pettynyt kun Tom of Finland Foundation asettui tukemaan väärää projektia. No, no love lost there, en ole koskaan voinut sietää sitä fasistista ylimielisyyttä jolla säätiö Toukon perintöä vaalii.

Karukosken Tom of Finland -elokuva kertoo Touko Laaksosen elämäntarinan sotavuosista satojen nahkamiesten eteen estradilla Kaliforniassa 1980-luvun lopulla. Toukon lapsuudesta ja nuoruudesta elokuva ei kerro mitään, se tieto sinun on hankittava esimerkiksi Ilppo Pohjolan dokumentista Daddy and The Muscle Academy tai F. Hooven Valentinen elämäkerrasta.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Borstal Boy (Peter Sheridan, 2000)

Brendan Behan (Shawn Hatosy) on jyrkän englantilaisvastainen tasavaltalaistaistelija Irlannista kun hän jää kiinni yrityksestä tuhota Liverpoolin sataman räjähteillä 1930-luvun lopulla. Alaikäisenä hän saa tuomion borstaliin, eräänlaiseen brittien koulukodin ja vankilan välimuotoon Suffolkissa. Kolmevuotisen rangaistuksensa aikana hän kokee aiheuttaneensa kahden kaverinsa kuoleman pakoyrityksen aikana ja rakastuu Charlien (Danny Dyer) joka kuitenkin palaa laivastoon kuolemaan sodassa.

{youtube}tEs6n_ezQNI{/youtube}

Kategoriat
Elokuva-arviot

Eighteen (Richard Bell 2005)

Pip (Paul Anthony) elää kodittomana suurkaupungin kaduilla ja vie valkoisia ruusuja veljensä kuolinpaikalle. Häntä yrittävät auttaa vuorollaan poikahuora Clark (Clarence Sponagle), renttuihin rakastuva sossuopiskelija Jenny (Carly Pope) ja isä Chris (Alan Cumming). Pip kuitenkin ajelehtii päämäärättömästi veljensä kuoleman traumatisoimana. Käännekohdaksi muodostuu lopulta hänen kahdeksantenatoista syntymäpäivänään saatu äänikirje edesmenneeltä isoisältä, joka muistelee omaa kahdeksattatoista syntymäpäiväänsä Ranskassa haavoittunutta ja kuolevaa taistelutoveria saksalaisia pakoon kuljettaen.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Tom of Finland – Daddy and the muscle academy (Ilppo Pohjola, 1991)

Daddy and the muscle academy on Ilppo Pohjolan dokumentti yhdestä Suomen kansainvälisesti tunnetuimmasta, mutta kotimaassaan vähiten arvostetusta ja tunnetusta taiteilijasta. Tom of Finlandin miehet ovat maailmalla yhtä tunnettuja kuin Tove Janssonin muumipeikko. Ilppo Pohjolan erinomainen dokumentti piirtää kauniin kuvan Touko Laaksosesta ja antaa hänen itsensä kertoa paljon elämästään ja taiteestaan.