90-luvun alussa nousi hetkeksi kaikkien huulille kaaosteoria ja sen yhteydessä ihmisten mieliin syöpyivät Mandelbrotin joukoa kuvaavat fraktaalikuviot, joiden ”zoomaaminen” tuotti aina vain lisää yksityiskohtia. Tuo kuva on hyvä vertauskuva sille moninaisuudelle, jonka yhteiskunnan muodostavat yksilöt saavat aikaan. Jokaisessa yksityiskohdassa on jotain samaa kuin muissa, mutta jokainen niistä on myös jollain tapaa ainutkertainen.
Kategoria: Viikkosavon keskiviikkokolumnit 2007
Kirjoitin vuoden 2007 aikana Viikkosavoon, yhteen Kuopion ilmaisjakelulehdistä, keskiviikkoisin kerran kuukaudessa kolumnin Savon seksuaalinen tasavertaisuus ry:n puheenjohtajana. Julkaisen ilmestyneet kolumnit uudelleen tässä.
Vuosia sitten kesätyöpaikan kahvipöydässä käytiin keskustelua seuranhakemisesta lehti-ilmoituksella. Keskustelun herätti sanomalehtien yleistyvä tapa kieltäytyä julkaisemasta seuranhakuilmoituksia. Eräs työkaverini oli sitä mieltä, että vain surkimukset hakevat seuraa lehti-ilmoituksella. Yllätyksekseni tätä seurasi toisen työkaverini edellisestä kiukustunut puheenvuoro, jossa hän kertoi Suomen ladun lehden täyttyvän näiden päätösten seurauksena seuranhakuilmoituksista. Hän puhui siitä kuinka monet lehden lukijat eivät koe baarikulttuuria ollenkaan omakseen ja siksi hakevat seuraa mieluummin lehden kautta. Tuo keskustelu sai minut ajattelemaan asiaa.
Vilkaisu kansainväliseen uutisvirtaan asettaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ongelmat Suomessa mittasuhteisiin. Jo lähimpiä naapureitamme tarkasteltaessa, syntyy selvä kontrasti maiden välille. Ruotsin kirkko suunnittelee vihkikaavaa mies- ja naispareille ja adoptiolainsäädäntö on useimmissa Pohjoismaissa edistyneempää kuin Suomessa. Baltian maista Viro lienee edistynein ja Tallinnan Pride-tapahtumaa onkin juhlittu jo lientyvässä ilmapiirissä. Moskovan Priden järjestäjät ovat sensijaan viranomaisten hampaissa ja Venäjän ortodoksinen kirkko yrittää ajaa kouluihin kieltoa homoseksuaalisuuden positiivisesta esittämisestä.
Alkuja
Olen tullut Kuopioon tänään päivälleen 13 vuotta sitten aloittaessani farmaseutin opinnot yliopistolla. Olin reilu vuosi aiemmin tehnyt pikaisen lähdön Laukaasta lapsuuden kodistani viisi päivää lakkiaisten jälkeen Rovaniemelle suorittamaan varusmiespalvelustani. Edeltävän kesän olin viettänyt jälleen kotona tehden opintoja edeltävää harjoittelua terveyskeskuksen lääkekeskuksessa. Vuosi Rovaniemellä oli pohjustanut kotoa irtaantumista hyvin, mutta se oli minulle kuitenkin merkittävä askel.
Ilkka Alangon sanoitus puolen vuosikymmenentakaiseen Neljän ruusun kesähittiin ”Missä vaan” kertoo vähän toisenlaisesta kesästä kuin nyt nauttimamme. Yleensä heinäkuulle osuvat helteet saavat suomalaisetkin villiintymään ja seksiä harrastetaan paljon. Satoa kerätäänkin sitten loppukesä, seuraava Vapun seutu ja vielä vuosien päästäkin – suurin osa vahinkoja.
Kevät ja kesä ovat sukujuhlien kulta-aikaa. Kevään päätteeksi juhlitaan ylioppilaita ja muita valmistuneita ja kesällä on tarjolla koko joukko häitä, rippijuhlia ja Prometheus-juhlia. Sukujuhlat tarjoavat itseään etsivälle tai itsessään ei-heteroseksuaalisia piirteitä tunnistavalle nuorelle aivan omanlaisiaan piinapenkkejä.
Huomenna (17.5.) vietetään kansainvälistä homofobian vastaista päivää. Päivä on suhteellisen uusi, vasta 90-luvulla syntynyt perinne. Suomessa päivä ei ole juuri näkynyt ennen kuin Ranneliike-yhteisö tarttui siihen pari vuotta sitten.
Paljon on puhuttu siitä, kuinka televisiossa on menossa “homobuumi”. Totta onkin, että L-koodi, Älä kerro äidille ja vaikkapa Sillä silmällä sarjassa homot ja lesbot ovat keskeisissä rooleissa elleivät jopa koko sarjan idea. Myös sarjat, jotka eivät varsinaisesti ole ”homoteemaisia”, esittävät usein homoseksuaalisuutta. Buumissa on päästy jo itsetarkoituksellisesta homoseksuaalisuuden esittämisestä ja sen päivittelystä ohi keskusteluun siitä, esittävätkö sarjat homot ja lesbot todellisina. Minä haluan esittää kysymyksen hiukan toisin: miten homoseksuaalisuutta sarjoissa käsitellään?
Kaksi edellistä eduskuntaa määritteli perheen uudelleen parisuhdelain ja hedelmöityshoitolaista käydyn keskustelun kautta. Määritelmän päivittäminen olikin epäilemättä tarpeen, koska antiikkinen perheen määritelmä ei enää sopinut muuttuneeseen yhteiskuntaan. Valitettavasti keskustelua ei saatu päätökseen ja seuraavan eduskunnan tehtäväksi muodostuukin jälkien siivoaminen ja muutoksen vieminen johdonmukaiseen päätepisteeseensä.
Me ja Ne
Vähemmistön ja enemmistön eron rakentuminen lähtee subjektiivisesta me ja ne -ajattelusta. ”Meitä” rakennetaan korostamalla sopivasti yhdistäviä ja erottavia tekijöitä meidän ja niiden välillä. Se onko jokin piirre yhdistävä vai erottava ei ole ollenkaan yksiselitteistä vaan riippuu hyvin vahvasti tilanteesta.