Olen tullut Kuopioon tänään päivälleen 13 vuotta sitten aloittaessani farmaseutin opinnot yliopistolla. Olin reilu vuosi aiemmin tehnyt pikaisen lähdön Laukaasta lapsuuden kodistani viisi päivää lakkiaisten jälkeen Rovaniemelle suorittamaan varusmiespalvelustani. Edeltävän kesän olin viettänyt jälleen kotona tehden opintoja edeltävää harjoittelua terveyskeskuksen lääkekeskuksessa. Vuosi Rovaniemellä oli pohjustanut kotoa irtaantumista hyvin, mutta se oli minulle kuitenkin merkittävä askel.
Olin väittänyt itselleni jo koko lukioajan, että jos joku kysyy, kerron suoraan olevani homo. Olin muutamalle luokkakaverilleni tullutkin ulos, mutta pitkän koulukiusaamishistorian vuoksi minulla ei ollut niin kovin montaa kaveria. Tosiasiassa en ollut vielä ollenkaan valmis tulemaan ulos.
Kuopioon muuton yhteydessä olin päättänyt elää avoimemmin. Näin jälkeenpäin katsoen, olinpa nyt mitä hyvänsä, olin tuolloin varmastikin hirvittävä riesa ympäristölleni: pikkuvanha ja ihan solmussa homouteni kanssa. Vivien Cassin malliin sijoittaen olin identiteettiylpeyden vaiheessa: homot olivat hyviä ja heterot pahoja. Minkäänlaista kokemusta homona olemisesta tai toisista homoista minulla ei tietenkään ollut.
Vaikka yleinen sosiaalinen roolini muuttuikin paljon avoimemmaksi ja minä aktiivisemmaksi, kolme ensimmäistä vuotta Kuopiossa menivät kuitenkin vielä melkeinpä kaapissa ja vailla kontaktia muihin kaltaisiini. Vasta valmistuttuani farmaseutiksi ja palattuani kesän jälkeen Kuopioon jatkamaan opintojani proviisoriksi pääsin elämääni kiinni. Itsensä rakentaminen ja kokemusten kerääminen ei ollut helppoa ja matkan varrella sattui lukemattomia noloja ja kiusallisia tilanteita, jotka mieluummin unohtaisin.
Sittemmin sateenkaariverkostoani laajennettuani ja tultuani mukaan Savon setan toimintaan olen kuullut erilaisia variaatioita tästä teemasta lukemattomia. Paikkakunnat ja olosuhteet vaihtelevat, toiset löytävät itsensä nopeammin kuin toiset ja jotkut sukeltavat uuteen elämäntapaan niin, että se päättyy rajuun pohjakosketukseen ja toipuminen kestää pitkään.
Tarinoille yhteistä on kuitenkin se, että kertojan ikään ja elämäntilanteeseen katsomatta olosuhteiden muutos opiskelujen alkaessa toisella paikkakunnalla tarjoaa vivun, jolla saatetaan tai lipsahtaa liikkeelle tapahtumien ketju, joka päättyy uudenlaisen identiteetin ja elämäntavan omaksumiseen.
Nuorille itsessään ei-heteroseksuaalisia piirteitä tunnistaneille tämä voi olla merkittävä motiivi jo opiskelupaikan valinnassa ja muutto pois kotoa odotettu vapautuminen. Vanhemmille, perheensä taakse jättäville, tilanne voi olla yllättäen eteen noussut elämän kriisi. Tie ei ole kenellekään helppo ja niitä ikäviä kokemuksia kertyy matkan varrella. Onneksi ne useimmiten ovat vain nöyryyttä opettavia henkisiä kolhuja, jotka asettavat minää mittasuhteisiin. Yhtä kaikki viimeisten kahden viikon aikana on pistetty liikkeelle koko joukko kehitysprosesseja, jotka tuottavat kukkaan puhkeavia ihmisiä.