Kategoriat
Viikkosavon keskiviikkokolumnit 2007

Homofobia tappaa!

Huomenna (17.5.) vietetään kansainvälistä homofobian vastaista päivää. Päivä on suhteellisen uusi, vasta 90-luvulla syntynyt perinne. Suomessa päivä ei ole juuri näkynyt ennen kuin Ranneliike-yhteisö tarttui siihen pari vuotta sitten.

Homofobiaa ei sellaisenaan löydy Suomessa käytössä olevasta ICD-10 sairausluokituksesta, mutta se voidaan sijoittaa pelko-oireisten ahdistuneisuushäiriöiden alle. Fobialla tarkoitetaan irrationaalista ja tilanteeseen suhteetonta pelon aiheuttamaan ahdistustilaa. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko tai julkisten paikkojen pelko. Todellista fobiaa homofobia on erittäin harvoin, mutta ironista kyllä, tässä muodossaan sitä voidaan hoitaa kuten muitakin fobioita.

Laveassa arkisessa merkityksessään homofobialla voidaan tarkoittaa kaikkea homoseksuaalisuuskielteistä, eikä se siksi ole erityisen hyvä termi. Näin laajassa merkityksessä olisi parempi puhua heteroseksismistä: ajattelutavasta, jonka mukaan heteroseksuaalisuus on jotenkin parempaa ja ensisijaista muihin vaihtoehtoihin verrattuna.

Heteroseksismi on paljon muutakin kuin aktiivisia tekoja. Se on sitä, että kouluissa ei puututa homotteluun, sitä, että on miehekästä sanoa lyövänsä turpaan homoa joka tulee ehdottelemaan jotain, sitä, että työpaikan kahvipöydässä ei voi kertoa samaa sukupuolta olevan elämänkumppaninsa kanssa vietetystä viikonlopusta samalla tavalla kuin heterot puhuvat omastaan ja sitä, että terveydenhoitaja ei voi ymmärtää, että lesbonaiselle raskaudenehkäisy on murheista viimeinen.

Tutkimukset ovat jo kauan osoittaneet, että homoseksuaalisilla nuorilla – erityisesti miehillä – on huimasti kohonneet mielenterveys- ja päihdeongelma sekä itsemurhariski. Kuitenkin vasta aivan viime vuosina, on pureuduttu siihen, miksi näin on. Tuoreemmat tutkimukset osoittavat, että heteroseksistinen ympäristö selittää huomattavan osan riskien kohoamisesta.

Koulujen seksuaalikasvatuksessa käsitellään vain ”heteroseksiä” eikä esimerkiksi anaaliyhdynnän riskeistä puhuta. Anaaliseksi ei kuitenkaan ole yksin homojen hommaa, vaan sitä kokeilevat ja harrastavat enenevässä määrin myös heterot. Veripalvelu taas kieltää verenluovutuksen eliniäksi miehiltä, jotka ovat harrastaneet seksiä miesten kanssa. Tarkoitus on suojata luovutuksen saajaa hi-virukselta, joka tarttuu helposti suojaamattomassa anaaliyhdynnässä. Heteroseksistisyydessään Veripalvelu ja koulun seksuaalikasvatus jättävät kuitenkin järjestelmään tappavan aukon: hi-virus ei katso sukupuolta ja suojaamaton anaaliseksi naisen ja miehen kesken on aivan yhtä vaarallista kuin miesten kesken.

Homofobia ja heteroseksismi eivät ole harmittomia ilmiöitä vaan tappajia. Dramatisoidut Brokeback Mountain ja Boys Don’t Cry sekä Matthew Shepardin tositarina kertovat julmalla tavalla homofobisen väkivallan tuhoisuudesta. Heteroseksismi arkisessa muodossaan tappaa kuitenkin paljon enemmän ihmisiä ja riskissä ovat myös heterot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *