Tero KankaanperäWillem Dafoe ja Charlotte Gainsbourg menettävät poikansa traagisesti. Terapeuttina mies ottaa hoitaakseen vaimonsa saattamisen surun läpi. Surutyö vie pariskunnan Edeniin, mökille korpeen. Liian myöhään miehelle selviää, että vaimo ei ole sekaisin surusta vaan lepakot ovat hiipineet tapuliin jo aiemmin.
Matthew Shepardin nimi ei ole suomalaisille tuttu, mutta sen pitäisi olla, joten tiivistetäänpä tarina tähän ensin tosi lyhyesti:
Matthew Shepard oli 21-vuotias, avoin, homoseksuaalinen yliopisto-opiskelija. Lokakuun 6. päivä 1998 hän oli yksin baarissa Laramiessa, joka on suurinpiirtein Savonlinnan tai Vihdin kokoinen pikku kaupunki Wyomingissa Yhdysvalloissa. Hän tarttui Aaron James McKinneyn ja Russell Arthur Hendersonin tarjoukseen ja lähti heidän kyydissään baarista kotiin. 18 tuntia myöhemmin pyöräilemässä kaupungin ulkopuolella ollut Aaron Kreifels luuli häntä ensin variksenpelättimeksi mutta soitti apua kun tajusi että aitaan sidottu hahmo on ihminen. Viisi päivää myöhemmin Matthew Shepard kuoli sairaalassa päävammoihin tulematta koskaan tajuihinsa. McKinneyn ja Hendersonin tunnustusten ja todistusaineiston perusteella vammat syntyivät kun miehet hakkasivat aitaan sidottua Matthewtä nyrkein ja pistoolilla. Yksityiskohtaisemman version tarinasta löydät Wikipediasta englanniksi.
Matthew Shepardin tapaus on yksi niitä harvalukuisia asioita, joista en pysty puhumaan objektiivisesti. Siinä yhdistyvät väkivalta, tyhmyys, kuolemantuomio ja välinpitämättömyys tavalla, joka saa pulssini nousemaan välittömästi ja mielentilani varsin herkäksi. Matthew oli minua kaksi vuotta nuorempi ja hänen kuolemansa sattui aikaan, jolloin jo seurasin maailman hlbt-tapahtumia netin välityksellä. Uutiset tapauksesta levisivät nopeasti hlbt-verkostojen kautta Suomeenkin ja järkyttivät myös suomalaista yhteisöä. Muistan jo tuolloin olleeni syvästi järkyttynyt tapahtuneesta. Nyt Israelin ampumistapaus sai minut tarttumaan jo pitkään aikaa vuoroaan odottaneeseen Matthew Shepard Storyyn ja The Laramie Projectiin. Kumpaakaan ei ole nähty Suomen televisiossa.
On 80-luvun alku. Pyrenneiltä Pariisiin saapunut Manu (Johan Libèreau) asuu sisarensa (Julie Depardieu) kanssa prostituoitujen suosimassa naapurustossa. Adrien Michel Blanc) iskee häneen silmänsä homojen kruisailupaikalla ja tutustuttaa tämän vauvaansa vihaavaan kirjailija Sarahiin (Emmanuelle Béart) ja tämän mieheen, siveyspoliisi Mehdiin (Sami Bouajila). Adrienin rakkaus Manuun on yksipuolista, eikä Adrien tiedä Mehdin ja Manun välille syntyneestä suhteesta. Kolmiodraaman paljastuessa Adrien toteaa Manulla äskettäin löydetyn tappavan sairauden, jonka voittamiselle hän omistaa elämänsä.
Charlie Asher on käytetyn tavaran kauppias, joka saa tyttären ja menettää vaimonsa samana päivänä. Charlie näkee pitkän mustan miehen mintunvihreässä puvussa vaimonsa vuoteen äärellä juuri tämän kuollessa ja vaimon suosikki-CD katoaa samalla. Muistotilaisuuden aikana Charlie huomaa joidenkin pienten esineiden loistavan purppuran punaisina, mutta kukaan muu ei tunnu kiinnittävän siihen huomiota. Ja sitten Charlielle täysin tuntematon mies kuolee bussin alle kun tämä yrittää jututtaa miestä purppurana hehkuvasta sontikasta. Pikku-Sophielle ostetut kultakalat ja hamsteritkin ovat kovin lyhytikäisiä ja viimeistään siinä vaiheessa kun Sophie osoittaa kissanpoikaa nurmikolla ja se kuolee siihen paikkaan Charlielle kirkastuu, että kyse ei taidakaan olla mielenterveysongelmasta…
Larry (Kevin James) on yksinhuoltaja isä, joka työssään palomiehenä elää kokoajan vaarassa. Kaupungin tiukan eläke-etuuspolitiikan vuoksi Larry ei voi siirtää eläkkeensä edunsaajaa kuollesta vaimostaan lapsiinsa, joten hän keksi vaihtoehtoisen tavan. Larry suostuttelee parhaan kaverinsa Chuckin (Adam Sandler) rekisteröimään parisuhteen kanssaan kulissiksi jonka varjolla etuuden siirto voidaan tehdä. Valitettavasti kaupunki on tarkkana väärinkäyttäjien varalta ja Larry ja Chuck päätyvät tarkkailuun, joka eskaloi asiat pisteeseen, josta ei ole paluuta.
Massimo (Andrea Renzi) kuolee nuorena ja jättää lesken (”Antonia”, Margherita Buy) suremaan nuoruuden rakkauttaan. Antonia löytää miehensä työpaikalta tuotujen tavaroiden joukosta kopion taulusta nimeltä ”The Ignorant Fairy” ja sen takaa rakkaudella kirjoitetun omistuskirjoituksen seitsemästä vuodesta rakastajalle. Lähtiessään palauttamaan taulua sen antajalle ja etsimään vastauksia Antonia löytää Michelen (Stefano Accrosi), toisen Massimon lesken, ja yhteisön joka rakastaa koko sydämestään vaikkei useinkaan saa rakkautta sukulaisiltaan.
Amic/Amat kertoo ikääntyvän keskiaikaisen kirjallisuuden professorin (”Jaume”, José María Pou) viimeisestä päivästä. Jaumen ystävä Pere (Mario Gas), tämän vaimo Fanny (Rosa Maria Sardà) ja tytär Alba (Irene Montalà) sekä herrojen oppilas David (David Selvas) muodostavat elokuvan suppean hahmojen joukon. Jaume on aina rakastanut Pereä mutta suhde on pidetty ystävyytenä. Nyt David panee Alban paksuksi ja Jaumen hämilleen. Ja sitten soppaa hämmennetään täsmälleen yksi päivä.
Taisipa käydä niin, että katsoin väärän leffan. Samalla nimellä kun on tehty elokuva jo 1998. Tämä 2006 elokuva on siitä poikkeuksellinen, että päähenkilö kuolee jo elokuvan alussa. Loppu leffa on sitten sitä, kun Saran (Alexa Davlos) äiti (Diane Keaton) ja ystävät (”Adam” – Tom Everett Scott, ”Maddy” – Lauren German, ”Peter” – Josh Hopkins ja ”Shawn” – Chris Pine) tekevät yhdessä riidellen surutyötään.
Vanha syyttömänä tuomittu mies (Aubert Pallascio) tekee kuolemaan vankilassa ja on pyytänyt piispan (Marcel Sabourin) kuulemaan synnintunnustuksen. Tosiasiassa vanki on yhdessä vankilan papin ja muiden vankien kanssa lavastanut kymmenien vuosien takaiset tapahtumat, jotka johtivat tuomioon. Näytelmä pakottaa piispan kulkemaan vangin rinnalla läpi menneet tapahtumat ja tunnustamaan oman osuutensa niissä. Kuulostaako tutulta? Tämänkin tapaisia elokuvia on tehty useampia.