Eleonoora Riihinen kirjoittaa Hesarissa tänään (21.11.2019) otsikolla ”Alkoholismia, aidsia, musertavia loppuja – Miksi homoelokuvien hahmoille käy aina huonosti?” queer-elokuvan taipumuksesta tehdä loppu päähenkilöistä rujoilla tavoilla. Otsikkoon ja ingressiin Twitterissä törmätessäni ensimmäinen reaktioni oli heti ”that’s not right”! Lähdin lukemaan artikkelia siis valmiiksi erimielisenä ja nyt yritän pohtia miksi Riihisen juttu nosti karvani pystyyn.
Avainsana: hlbtiq
Mistä näitä leffoja löytää?
Siitä on yhdeksän vuotta kun edellisen kerran tein katsauksen arvioimieni elokuvien saatavuuteen joten on aika päivittää katsaus. Elokuvien levitys on muuttunut varsin paljon tuon jälkeen. Kuukausimaksulliset Netflix, Viaplay ja HBO ovat vallanneet alaa nimikekohtaisiin maksuihin perustuvilta verkkovuokraamoilta ja Googlen Play-kauppa on tullut viimeksimainitulle sektorille. DVD-levyjä ostaa enää harva sillä yhä useampi laite on vailla optista asemaa. Hyvä sikäli että aluekoodien kanssa tuskailu jää pois, ikävää siksi että palveluiden elinkaareen ei ole luottamista ja ostetutkin sisällöt voivat siksi kadota yllättäen. Elokuvien ja televisiosarjojen tuotannossa on tultu omituiseen vaiheeseen jossa kuvitellaan että pelkästään homo- tai transhahmot tekevät elokuvasta menestyksen. Laadukkaan (queer-) elokuvan löytäminen on edelleen työlästä.
I am Michael (Justin Kelly, 2015)
Michael Glatzen tapaus on taas yksi niitä amerikkalaisia paljon puhuttaneita mediasensaatioita jotka eivät juurikaan levinneet maan rajojen ulkopuolella joten nimi ei sanone suomalaisille mitään. Glatze oli homoaktivisti joka kirjoitti XY-lehteen ja kiersi kouluissa puhumassa nuorille homoille ja lesboille 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa – samoihin aikoihin kuin Matthew Shepardin kuolema järisytti heitä. Ainakin I am Michael -elokuva antaa tästä kuvan varhaisena dansavagena. Glatzen mukana oli aina hänen poikaystävänsä Benjie Nycum jonka kanssa hän asui San Franciscossa ja Halifaxissa. Se mikä aiheutti kohun oli Glatzen tuleminen uskoon ja julistautuminen vapaaksi homoseksuaalisesta identiteetistä. Näkyvän persoonan ja blogistin kirjoitusten luonteen muuttuminen lähes päinvastaisiksi sai aikaan petetyksi tulemisen ja raivon tunteita.
Saanko olla totta?
Saanko olla totta? ilmestyi jo neljä vuotta sitten. Se on lojunut ensin toista vuotta lukemattomien kirjojen pinossani – melko mittava pino – ja sitten ollut luettavana toista vuotta. En tiedä onko se enemmän ähkyä hlbtiq-kirjallisuudesta vai epätasaista laatua artikkeleissa.
Kirja jakautuu oikeastaan kahteen osaan: hlbtiq-henkilöiden ja heidän läheistensä kertomuksiin elämänvaiheista joissa he ovat tarvinneet ammatillista apua ja ammattilaisten artikkeleihin hlbtiq-asiakkaiden kohtaamisesta erilaisissa viitekehyksissä. Kirjan toimittajilla on vaikuttava kokemus aihepiiristä ja kirjoittajissa on arvostettuja asiantuntijoita kuten Maarit Huuska, Arja Penttinen ja Jack Dreschner.
YLE, Ranneliike ja muu media uutisoi näyttävästi Pride-viikolla tutkimusanalyysin joka osoittaa tiedeyhteisön olevan yksimielisiä siitä, etteivät sateenkaariperheiden lapset millään merkittävällä tavalla eroa yksinhuoltajien tai sekaparien kasvattamista lapsista. Tutkimusartikkeliin on sittemmin viitattu verkossa ahkerasti, välillä keppihevostellenkin. Mitä oikeastaan tutkittiin ja havaittiin?
Kaikella rakkaudella
Minulle on muodostunut paha tapa ostaa ja lainata kirjoja, pinota se sänkyni viereen ja jättää lukematta. (Tälle on äskettäiseen tviitin mukaan saksankielessä sanakin, mutta en sitä muista.) Kaveriltani lainaama Kaikella rakkaudella -kirjoituskokoelma teki kuitenkin poikkeuksen tähän sarjaan. Todennäköisesti näin kävi siksi että se on poikkeuksellinen.
Älä äänestä heteroseksistiä eduskuntaan
Viime eduskuntavaaleissa (2011) oli hlbtiq-kampanja ”Älä äänestä homofobia eduskuntaan”. Tuon kampanjan ajatusta seuraten päätin koota mustan listan Savo-Karjalan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista, jotka vastustavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (hlbtiq) yhdenvertaisuutta ja haluavat ylläpitää jonkinlaista seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuolen ilmaisuun tai sukupuoli-identiteettiin liittyvää syrjintää.
Suomen tuki homovainoille Afrikassa
Afrikan hlbtiq-henkilöiden ihmisoikeustilanteen rapautuminen on jäänyt julkisen keskustelun paitsioon vaikka esimerkiksi YLE on uutisoinut sitä usein. Afrikan maista vain yksi, Etelä-Afrikka, on pysynyt sivistyneen maailman vauhdissa ihmisoikeuksien edistämisessä ja peittoaa tällä hetkellä Suomenkin. Etelä-Afrikka hyväksyi yhdenvertaisen avioliiton 2006 ja antoi adoptio-oikeuden mies- ja naispareille jo neljä vuotta aiemmin. Muutoin Afrikan vajaasta 60 valtiosta 37:ssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on lainsuojaton ja käytännössä he ovat vainon kohteena.
Sata parasta homoleffaa?
AfterElton.com -sivusto julkaisi tällä viikolla laajennetun listansa parhaista homoleffoista kautta aikojen. Olen osan näillä sivuillani arvioimistani elokuvista löytänyt juuri heidän aiemman 50 parhaan homoelokuvan listansa kautta. Lista on nyt laajennettu sataan ja dokkarit on erotettu omaksi sarjakseen. AfterEltonin toimitus kyseli muutama viikko sitten nettiyleisöltä esityksiä listalle ja minäkin oman top kymppini heille lähetin.
Viime päivien keskustelu Älä alistu -kampanjasta on saanut minut taas ihmettelemään miten monet pitävät itseään suvaitsevaisina eivätkä näe mitään ongelmaa ilmeisessä syrjinnässä. Mitä hirveimpiä lausuntoja pidetään täysin hyväksyttävinä. Törmäsin pari vuotta sitten Setan kouluttajakoulutuksessa Suffolkin yliopiston Safe Zone – koulutuksessa käytettyyn malliin, joka kuvaa yksilön kasvavaa tietoisuutta ja aktiivisuutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien suhteen. Olen sittemmin kääntänyt sen suomeksi ja nyt päätin julkaista sen nostaakseni rimaa muille.