Scot (Noah Bernett) tipahtaa Samin (Ben Shenkman) ja Ericin (Tom Cavanagh) syliin kun hänen äitinsä kuolee eikä Samin hulttioveljeä tavoiteta Brasiliasta. Ericin kaappiin tämä ei sovi: eihän ex-jääkiekkotähti ja urheilutoimittaja voi elää toisen miehen kanssa eivätkä lapset ole koskaan sopineet Ericin elämään. Scot osoittautuu vieläpä melkoiseksi pakkaukseksi alakouluikäisten joukossa ja Ericin on tultava sinuiksi homoutensa ja isyyden kanssa.
Avainsana: komedia
Chance Marquisin (Tad Hilgenbrinck) ongelmat lukiossa alkavat hänen nimestään ja kasvavat siitä kukoistukseen pikkuvanhuuden, vanhahtavan puhetavan, wildelaisen vittuilun ja homouden kautta. Kavereinaan hänellä on tietenkin muita kummajaisia, valokuvaukselle elävä Hank (Pieter van Nieuwenhuyze) ja pahasuinen Twyla (Aldevina Da Silva). Ensimmäisestä päivästä uudessa koulussa alkaen Chance on koulun orangin silmätikkuna ja iskee puolestaan silmänsä Leviin (Brett Chukerman). Twylan orkestroima keikka homoklubin drag-iltaan avaa kuitenkin vielä uusia polkuja niin onnelle kuin epäonnellekin.
{youtube}KTg88SGECwE{/youtube}
Katharina (Saskia Vester) on onnesta soikeana saatuaan pojaltaan Hansilta (Andreas Helgi Schmid) kirjeen jossa hän kertoo avioituvansa Nickin (Manuel Witting) kanssa. Äidiltä jää ymmärtämättä vain se, että Nicki on mies. Hans ei ole koskaan onnistunut tulemaan ulos äidilleen ja välit isän kanssa menivät poikki tämän käveltyä ulos perheestä vuosia aiemmin. Niinpä Hansin ja Nickin saapuminen pieneen bavarialaiskylään aiheuttaakin juoruja ja kiehuntaa. Edessä on ulostulokriisi, jota koko kylä hämmentää.
Blaine (Nicholas Downs) on vetäytyvä ja arka kolumnisti joka haaveilee löytävänsä toisen homomiehen joka olisi kiinnostunut muustakin kuin ”vetoketjuntakaisesta”. Hänen kolumninsa ovat melkoista riutumista ja päätoimittaja alkaa saada niistä tarpeeksansa. Kämppäkaveri Cameronin (Adam Huss) sarjapanot käyvät Blainen hermoille ja syövät entisestään hänen itsetuntoaan. Xanderin (David Loren) avatessa keskustelun chatissä Cameronin kuvan houkuttelemana hän päätyy keskustelemaan Blainen kanssa puhelimessa illasta toiseen. Liian myöhään Blainelle selviää keneksi Xander häntä luulee.
Elokuvaohjaaja Pedron (Carlos Fuentes) piti tavata näyttelijätär Silvia (Mercè Pons) Kilometre Zerolla Madridin keskustassa, mutta koska Pedro ei tiennyt miltä Silvia näyttää hän lähti vahingossa huora Tatianan (Elisa Matilla) mukaan. Koska Tatiana ei ollutkaan paikalla liikemies Sergio (Alberto San Juan) päätyikin homo Maximon (Armando del Río) matkaan. Maximoa satunnaisille panotreffeille tapaamaan tulossa ollut tanssija Bruno (Víctor Ulate Jr.) päätyy yhteen Benjaminin (Miquel García Borda) kanssa kun Benjamin tuli heitetyksi ulos asunnostaan kämppäkaverinsa Miguelin (Jesús Cabrero) saatua yllättäen Margan (Concha Velasco) asiakkaakseen. Silvia ei alunperin ollut Kilometre Zerolla koska hän heittäytyi Gerardon (Georges Corraface) auton eteen saadakseen roolin tämän tuotannossa. Lähistöllä Amor (Silke) riitelee sulhasensa Marion (Tristán Ulloa) kanssa ennen kuin Mario menee töihin ja päätyy morsiamensa siskon, Roman (Cora Tiedra), piiritettäväksi. Iltapäivän edetessä useimmat ristiintapaajat poikkeavat Marion asiakkaina.
Megan (Natasha Lyonne) on tyytyväinen elämäänsä. Cheerleading on lukiossa hauskaa ja tarjoaa mukavan kaveriporukan. Poikaystävä Jaredin (Brandt Wille) yli-innokkaat kielisuudelmat eivät kuitenkaan innosta. Megan onkin autuaan tietämätön vanhempiensa ja kaveriensa huolesta, että hän olisi lesbo ja lähtö pariksi kuukaudeksi eheytysterapiaan tulee hänelle shokkina.
Play dead (Jeff Jenkins, 2001)
Dale (Nathan Bexton) on toivottomasti ihastunut painijoukkueen kapteeni Raymondiin (Jason Hall). Hän keksii pölliä Darlenen (Sherrie Rose) vodkapullon ollessaan lapsenlikkana tämän tyttärelle Dustinelle (Jessica D. Stone) ja lahjoittaa sen Raymondilla kiinnittääkseen tämän huomion. Valitettavasti Dalen paras ystävä Violet (Diva Zappa) aiheuttaa onnettomuuden jonka jäljiltä Dale, Violet ja Dustine löytävät Raymondin elottomana tienvarresta. Alkaa mieletön yritys peittää kaikki jäljet jotka kytkevät Dalen ja Violetiin onnettomuuteen, aivoinaan viisivuotias Dustine.
Brian (Stewart Carrico) istuu joka sunnuntai miesystävänsä Dennisin (Brett Holland) viereen Mae-äitinsä (Joanna McGee) ja Rose-tätinsä (Carol Goans) kanssa ruokapöytään vastassaan uusi morsiankandidaatti. Ulostuleminen on päässyt venähtämään eikä siitä tule mitään. Suhteen mentyä karille vanhoille rouville vihdoin kirkastuu mikä Brian on miehiään vaikka tunnustusta ei vieläkään irtoa. Maailman historian nopeimman ulostulokriisin jälkeen rouvat päättävät hankkia Brianille miehen ja suuntaavat lähimpään homokapakkaan.
Jerry (Cuba Gooding Jr.) ei pääse irti traumaattisesta mahalaskustaan kosiessaan Feliciaa (Vivica A. Fox). Nick (Horatio Sanz) päättää auttaa ystäväänsä ja päästä puutteestaan retuuttamalla Jerryn mukaansa sinkkuristeilylle. Väliin pääsee kuitenkin matkatoimistovirkailija isohko herne nenässään ja herrat löytävät itsensä homoristeilyltä. Jerry iskee silmänsä risteilyn tanssin opettajaan (Roselyn Sanzes) ja Nick alukselle pelastettuihin ruotsalaisneitoihin.
Victoria (Julie Andrews) etsii töitä 30-luvun Pariisissa laulajana. Rahat on loppu ja vuokra rästissä viikkoja taaksepäin. Toddy (Robert Preston) puolestaan saa kenkää yökerhon viihdyttäjän hommasta aiheutettuaan liian monta kapakkatappelua. Sattuma vie kaksi epätoivoista yhteen ja syntyy Victor, Pariisin kuumin drag queen kabaree tähti. Victorian näytellessä lavalla naista näyttelevää miestä amerikkalainen gangsteri (James Garner) iskee häneen silmänsä ja alkaa piirittää tätä ristiriitaisista tunteistaan huolimatta.