Tero KankaanperäBig Eden kertoo yksin New Yorkissa elävästä taitelijahomosta, joka palaa kotiseudulleen hänet kasvattaneen isoisän saatua stroken. Paluu pieneen kylään rajaseudulla ei ole mutkatonta kun vastassa on lukioaikojen ihastus perheineen. Pieni yhteisö osoittaa kuitenkin rakkautta, jota Henry (Arye Gross) ei osannut odottaa.
Elokuvan nimi – Beefcake – Athletic Models Guild tai Physique Pictorial eivät varmastikaan sano 90%:lle suomalaisista yhtään mitään. Ainoastaan ne, jotka ovat katsoneet Tom of Finlandista kertovan dokumentin ”Daddy and the Muscle Academy” saattavat muistaa nimet kuulleensa. Kysymyksessä on kuitenkin merkittävä pala homohistoriaa.
Tästä elokuvasta voisi sanoa, että OH HOH! Sen väitetään perustuvan tosi tapahtumiin, mutta se on melko fantastinen tarina nuoresta pojasta, joka haluaa tulla tytöksi ja päätyy thai-potkunyrkkeilijäksi. Nong Toomin (Asanee Suwan) tarinaa seurataan lapsuudesta aikuisuuteen ja poikuudesta naiseuteen. Välillä käydään potkunyrkkeilyn huipulla ja sitten tullaan kovaa alas.
Boogie Boy kertoo linnasta vapautuvasta kundista, joka on päättänyt kääntää elämänsä parempaan suuntaan. Juuri kun Jesse (Mark Dacascos) saa tarjouksen paikasta rock’n’roll bändin rumpalina, hänen ”melkein poikaystävänsä” (Larry, Jaimz Woolvett) hankkii hänet korviaan myöten kuseen pieleen mennellä huumehuijauksella. Pako erämaahan johtaa Jessen ja Larryn omituisen pariskunnan entiseen motelliin, jossa asiat saavat lopullisen ratkaisunsa.
Well, it all begins with a shit catastrophy. Enkä oikein tiedä miten pitäisi suhtautua elokuvaan jonka keskeisin juonen käänne perustuu kakkavitsiin… Komediasta siis on kysymys.
Relax… It’s Just Sex alkaa vahvasti komediana, mutta kääntyy loppupuoleltaan vakavaksi. Teemat: ystävyys, AIDS, ihmissuhdeongelmat ja rakkaus ovat homoelokuvan vakiokamaa. Relax… It’s Just Sex ei ole niin ”thirtysomething” kuin Love! Valour! Compassion! , mutta aikuisista on kuitenkin kysymys.
Love! Valour! Compassion kertoo ystävyydestä. Se kuvaa ystävyyttä homoyhteisössä tuoden mukaansa sen erityispiirteet. Se on elokuva, jonka loppupuolella katsoja rupeaa nimeämään hahmoa joka haluaisi tai ei haluaisi olla. Elokuvan asetelmassa ja tunnelmassa on hiukan Golden pondia.
9 Dead Gay Guys on tyylilajiltaan lähellä Puuta heinää ja muutama vesiperä (Lock, stock and two smoking barrels) -elokuvaa. Erona on lähinnä se, että se on homoleffa kirjaimellisessa merkityksessä: se on todellakin tehty homoyhteisön sisäpiirin jutut tunteville ihmisille. Ja siinä on vähemmän tolkkua…
Vanha syyttömänä tuomittu mies (Aubert Pallascio) tekee kuolemaan vankilassa ja on pyytänyt piispan (Marcel Sabourin) kuulemaan synnintunnustuksen. Tosiasiassa vanki on yhdessä vankilan papin ja muiden vankien kanssa lavastanut kymmenien vuosien takaiset tapahtumat, jotka johtivat tuomioon. Näytelmä pakottaa piispan kulkemaan vangin rinnalla läpi menneet tapahtumat ja tunnustamaan oman osuutensa niissä. Kuulostaako tutulta? Tämänkin tapaisia elokuvia on tehty useampia.
Häivähdys pinkkiä (Touch of Pink) sai minut miettimään, montako saman genren elokuvaa olen aiemmin nähnyt. Aihe – sekä eri maanosien, että homo- ja heteroseksuaalisen kulttuurin kohtaaminen perheessä – tuntuu jo kuluneelta, mutta en saanut päähäni kuin Parempi kuin Beckham (Bent it like Beckham) ja Hääjuhla (The Wedding Banquet). Tällä kertaa Alimin (Jimi Mistry) ja Gilesin (Kristen Holden-Ried) suhde on koetuksella kun intilainen suku valmistautuu Alimin serkun häihin.