Tero KankaanperäNuori poikahuora (Ben Bonenfant) eksyy mutkikkaaseen rappukäytävään asiakkaan luolta lähdettyään. Etsiessään tietä ulos hän kohtaa muita talon asukkaita ja harjoittaa ammattiaan. Jokaisella pokalla on tarinansa ja ne kaikki vaikuttavat huoraan. Kun tie ulos avautuu huoramme ei enää etsi sitä.
Kesän kirja-alesta mukaani tarttui koko boksi George R.R. Martinia. Viisi ensimmäistä A song of ice and fire -sarjan ”pokkaria” laatikossa. Tässä tapauksessa käytän pokkaria lainausmerkeissä koska pehmeäkantisen kirjan kutsuminen pokkariksi kun siinä on tuhat sivua on minusta hieman termin venyttämistä.
Kuolevaisuus on lapsuudesta asti kiehtonut Ivania (Sean Li). Seksuaalisuuteen hän herää myöhään, vasta kaksikymppisenä. Hän ihastuu toiseen kehoaan temppelinä pitävään nuoreen mieheen (”Windson”, Osman Hung) kuntoklubilla. Ensitreffit menevät komeasti myttyyn kun Windson kertoo seurustelevansa naisen kanssa ja olevansa hetero. Miesten ystävyys kuitenkin syvenee ja Ivan ei joudu koskaan kohtaamaan rakkautensa eroottis-romanttista vastakaiuttomuutta.
Adam (Alex Pettyfer) on 19-vuotias, kouluttamaton ja vailla työtä Tampassa. Yhden päivän kestävän työsuhteen aikana hän tapaa Magic Miken (Channing Tatum), joka johdattaa hänet strippauksen saloihin. Vauhti on kova ja Adamin hukatessa kiintopisteensä, hänen sisarensa (Cody Horn) auttaa Miken löytämään omansa uudelleen.
Martin (Wayne Lamont Sims) elää toista elämäänsä pohjoisten metsien keskellä maalaten ja huolehtien alkoholisoituneesta ja miesvihaajaksi muuttuneesta Jeannettesta (Pamela Stewart). Kumppanuus järkkyy kun Jeannetten hylkäämä ja äitinsä kieltänyt tytär, Sierra (Maggie Burkwit), saapuu esittelemään aviomiestään Andrewta (Sarien Sills-Evans). Äidin juhlien verukkeella venyttämä vierailu etenee kinasta toiseen ja jokainen päivä paljastaa uuden palasen riitasointuja ihmissuhteissa.
Le Vengeuren saapuessa Brestiin miehistö puhuu sen kuuluisasta bordellista, Feriasta, jonka emännän mies vaatii vaimoaan panemaan haluavia miehiä pelaamaan ensin noppaa kanssan ja häviäjät hän ottaa takaapäin. Tullessaan maihin Querelle (Brad Davis) kohtaa veljensä Robertin (Hanno Pöschi), josta on tullut Ferian emännän rakastaja. Veljesten väkivaltainen viha-rakkaussuhde purkautuu tappeluina. Querelle tekee myös oopium-kauppaa, tappaa rikostoverinsa ja syyttää paikallista rakennusmiestä murhasta. Noppansa Ferian isännän kanssa hän häviää tahallaan ja antautuu myös sen kalustoon kuuluvan korruptoituneen poliisin otettavaksi. Ja kaikkea seuraa salaa etäältä Querelleen ihastunut luutnantti Le Vengeurelta.
Daniel (Ash Newman) on nuori ylpeä lontoolainen, joka ei tunne kuuluvansa juutalaisen perinteen jatkoksi. Hänen isoäitinsä pyytää kuitenkin etsimään miehensä haudan jotta hän voisi vierailla sillä lähestyvän kuoleman edellä. Danielin etsintä vie hänet Pariisiin, Berliiniin, Prahaan, Budabestiin, Belgradiin ja Sofiaan. Matkalla hän tapaa mielenkiintoisia ihmisiä mutta näkee aina välillä merkkejä siitä että häntä seurataan. Matkan edetessä myös juutalainen perinne ja historia aukeavat Danielille.
Perry (Anthony Mackie) tuskailee vielä 2000-luvullakin New Yorkin mustia vaivaavaa homofobiaa. Hän on tullut heitetyksi kotoaan jäätyään kiinni toisen miehen kanssa sängystä. Hän kohtaa kodittomien yömajassa Bruce Nugentin (Roger Robinson), yhden Harlemin renessanssin keskeisistä vaikuttajista, ja vaikuttuu syvästi vanhan miehen elämänkokemuksesta. Brucen muistot 1920-luvun New Yorkista asettavat Perryn oman elämän mittasuhteisiin.
Veronican (Kathleen Robertson) vuoden kuivakausi päättyy monsuuniin kun hän samana iltana kohtaan Ablen (Johnathon Schaech) ja Zedin (Matt Keeslar). Lyhyitä tunnonvaivoja seuraa pitkähkö rinnakkaissuhteiden kausi joka vaihtuu hyvin päihtyneen kohtaamisen myös polyamorikseksi suhteeksi. Veronican raskautuminen johtaa kriisiin, jota hänen viimeisimmän työnsä ohjaajan liehittely vain pahentaa.
AfterElton.com -sivusto julkaisi tällä viikolla laajennetun listansa parhaista homoleffoista kautta aikojen. Olen osan näillä sivuillani arvioimistani elokuvista löytänyt juuri heidän aiemman 50 parhaan homoelokuvan listansa kautta. Lista on nyt laajennettu sataan ja dokkarit on erotettu omaksi sarjakseen. AfterEltonin toimitus kyseli muutama viikko sitten nettiyleisöltä esityksiä listalle ja minäkin oman top kymppini heille lähetin.