Tero KankaanperäPäiväkirjassani lukee 28. helmikuuta 1989 kohdalla: ”Tunnen olevani homo.” Tuo lienee ensimmäinen kerta kun osasin ja uskalsin pukea sen sanoiksi; ajatus oli kypsynyt varmasti pitkän aikaa sitä ennen. Ulos olen tullut vanhemmilleni vuotta myöhemmin ja Kuopioon muutosta lähtien olen elänyt täysin avoimesti. Noista ajoista lähtien olen kerännyt ja lueskellut hlbtiq-kysymyksiä koskevaa tietokirjallisuutta ja osallistunut suomalaisen hlbtiq-yhteisön verkkokeskusteluihin. Olin vuodet 2002-14 aktiivisesti mukana Savon setan toiminnassa. Toimin Setan kouluttajaverkoston jäsenenä ja tein kouluvierailuja sekä koulutuksia hlbtiq-teemoista. Tämä osa sisältää kirjoituksiani seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sivuavista teemoista vuosien varrelta.
Pride-kausi on taas alkamassa ja minulle on kivi kengässä pride-sanan käyttö suomenkielessä. Se on otettu osaksi kieltämme, ja jopa yhdistysten nimiä, tarkemmin pohtimatta, välittääkö se suomalaiselle lukijalle tai kuulijalle merkityksensä oikein. Vaikka sanan kritiikki julkisuudessa onkin usein läpinäkyvää sateenkaarivihamielisyyden peittelemistä, olisi järjestäjienkin usein hyvä pysähtyä sanan merkityksen äärelle.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusliikkeen synty muutti tapaa ajatella homoseksuaalisuutta. Sodomiana siitä oli anglo-amerikkalaisessa kulttuuripiirissä pitempään puhuttu mutta ’homosexual’ oli ottanut sen paikan puheessa useimmiten. Sodomia ja sodomiitti eivät olleet identiteettejä vaan tekoja. Kuka tahansa saattoi sortua sodomiaan ja vaikka se leimasi tekijäänsä jos siitä jäi kiinni, se nähtiin yhä enemmän yksittäisten tekojen kuin käyttäytymismallin kautta.
Tänään, perjantaina 8.5.2020, tulee sata vuotta Touko Laaksosen syntymästä. 37-vuotiaana taitelijanimen Tom of Finland vastentahtoisesti omaksunut vaatimaton piirtäjä oli 1990-luvulle saakka Suomessa täysin tuntematon heteroseksuaaliselle valtavirralle. Suomen sarjakuvaseuran hänelle 1990 myöntämä Puupäähattu nosti tunnettuutta mutta myös sarjakuva oli tuolloin aliarvostettu vähemmistökulttuurin muoto. Laaksonen kuoli 1991 ja seuraavana vuonna ilmestyi kaksi merkittävää dokumenttia hänestä: F. Valentine Hoovenin kirjoittama elämäkerta ja Ilppo Pohjolan ”Tom of Finland – Daddy and the muscle academy” -dokumentti. Tänä päivänä hänestä on tehty elokuva ja kirjoitettu niin paljon että on vaikea löytää tapaa lähestyä suuren suomalaisen elämäntyötä tuoreella tavalla.
Kahden viikon päästä tulee 20 vuotta siitä kun Matthew Shepard tapettiin. Tuo tapaus oli yksi ensimmäisiä kertoja kun internet yhdisti hajanaista vähemmistöä uudella tavalla. Ikävää että se tapahtui niin raaoissa merkeissä. Jos tapaus on tuntematon, siitä voi lukea Wikipediasta. Kysymyksessä on oppikirjaesimerkki – jos ei yksi viharikos-termiä määrittäneistä tapauksista. Taposta on tehty useita elokuvia joista kaksi arvioin 2009.
Mannerlaatat liikahtivat viime viikolla kun ikiaikainen homomiesten Koodi.net chat päätti päivänsä ja alkoi ohjata keskustelijat livechat.fi -palveluun. Koodi ehti olla olemassa tuolla ja aiemmalla Quntele Gay nimellä melkein 20 vuotta ja se oli aina minun metsästysmaani. Koodin chatin päättyminen on osa suurempaa evoluutiota queer-verkkopalveluissa.
Pettersonin paljon jaettu kolumni herättää huomautuksia aiheesta kymmeniä ellei satoja kertoja puhuneessa:
Ylikersantti Juho Pylvänäinen edusti Merivoimia tyylikkäästi univormussa Helsinki Pridessa 2016. Kuvat hänestä paraatin keulassa sateenkaarilippua heilutellen ja hymyillen nousivat ikonisiksi mediassa. Arki koitti maanantaina ja tiedottaja Henrik Gahmberg Puolustusvoimista katkaisi hyvällä alulla olleen positiivisen julkisuuden kierteen ilmaisten paheksuntaa Pylvänäisen esimerkillistä esiintymistä kohtaan. Viestinnällisesti Puolustusvoimat mokasi raskaasti. Heidän kannaltaan on todella sääli ettei Merivoimien tiedotuspäällikkö Annele Apajakari ollut se joka tavoitettiin kommentoimaan: ”kiva kun yksilö uskaltaa kun organisaatiota vielä vähän jännittää” olisi ollut paljon parempi viesti tähän kohtaan. Nyt jännitti niin paljon että pääsi housuun. Varsinkin kun myöhemmin kävi vielä ilmi että edellisvuotisessa jutussa Hufvudstadsbladetissa Puolustusvoimat on ollut päinvastaisella linjalla.
YLE, Ranneliike ja muu media uutisoi näyttävästi Pride-viikolla tutkimusanalyysin joka osoittaa tiedeyhteisön olevan yksimielisiä siitä, etteivät sateenkaariperheiden lapset millään merkittävällä tavalla eroa yksinhuoltajien tai sekaparien kasvattamista lapsista. Tutkimusartikkeliin on sittemmin viitattu verkossa ahkerasti, välillä keppihevostellenkin. Mitä oikeastaan tutkittiin ja havaittiin?
Viime eduskuntavaaleissa (2011) oli hlbtiq-kampanja ”Älä äänestä homofobia eduskuntaan”. Tuon kampanjan ajatusta seuraten päätin koota mustan listan Savo-Karjalan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista, jotka vastustavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (hlbtiq) yhdenvertaisuutta ja haluavat ylläpitää jonkinlaista seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuolen ilmaisuun tai sukupuoli-identiteettiin liittyvää syrjintää.
Afrikan hlbtiq-henkilöiden ihmisoikeustilanteen rapautuminen on jäänyt julkisen keskustelun paitsioon vaikka esimerkiksi YLE on uutisoinut sitä usein. Afrikan maista vain yksi, Etelä-Afrikka, on pysynyt sivistyneen maailman vauhdissa ihmisoikeuksien edistämisessä ja peittoaa tällä hetkellä Suomenkin. Etelä-Afrikka hyväksyi yhdenvertaisen avioliiton 2006 ja antoi adoptio-oikeuden mies- ja naispareille jo neljä vuotta aiemmin. Muutoin Afrikan vajaasta 60 valtiosta 37:ssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on lainsuojaton ja käytännössä he ovat vainon kohteena.