HLBTIQ

Päiväkirjassani lukee 28. helmikuuta 1989 kohdalla: "Tunnen olevani homo." Tuo lienee ensimmäinen kerta kun osasin ja uskalsin pukea sen sanoiksi; ajatus oli kypsynyt varmasti pitkän aikaa sitä ennen. Ulos olen tullut vanhemmilleni vuotta myöhemmin ja Kuopioon muutosta lähtien olen elänyt täysin avoimesti. Noista ajoista lähtien olen kerännyt ja lueskellut hlbtiq-kysymyksiä koskevaa tietokirjallisuutta ja osallistunut suomalaisen hlbtiq-yhteisön verkkokeskusteluihin. Olin vuodet 2002-14 aktiivisesti mukana Savon setan toiminnassa. Toimin Setan valtakunnallisen kouluttajaverkoston jäsenenä ja tein kouluvierailuja sekä koulutuksia hlbtiq-teemoista. Tämä osa sisältää kirjoituksiani seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sivuavista teemoista vuosien varrelta.

Ylikersantti Juho Pylvänäinen edusti Merivoimia tyylikkäästi univormussa Helsinki Pridessa 2016. Kuvat hänestä paraatin keulassa sateenkaarilippua heilutellen ja hymyillen nousivat ikonisiksi mediassa. Arki koitti maanantaina ja tiedottaja Henrik Gahmberg Puolustusvoimista katkaisi hyvällä alulla olleen positiivisen julkisuuden kierteen ilmaisten paheksuntaa Pylvänäisen esimerkillistä esiintymistä kohtaan. Viestinnällisesti Puolustusvoimat mokasi raskaasti. Heidän kannaltaan on todella sääli ettei Merivoimien tiedotuspäällikkö Annele Apajakari ollut se joka tavoitettiin kommentoimaan: "kiva kun yksilö uskaltaa kun organisaatiota vielä vähän jännittää" olisi ollut paljon parempi viesti tähän kohtaan. Nyt jännitti niin paljon että pääsi housuun. Varsinkin kun myöhemmin kävi vielä ilmi että edellisvuotisessa jutussa Hufvudstadsbladetissa Puolustusvoimat on ollut päinvastaisella linjalla.

YLE, Ranneliike ja muu media uutisoi näyttävästi Pride-viikolla tutkimusanalyysin joka osoittaa tiedeyhteisön olevan yksimielisiä siitä, etteivät sateenkaariperheiden lapset millään merkittävällä tavalla eroa yksinhuoltajien tai sekaparien kasvattamista lapsista. Tutkimusartikkeliin on sittemmin viitattu verkossa ahkerasti, välillä keppihevostellenkin. Mitä oikeastaan tutkittiin ja havaittiin?

Viime eduskuntavaaleissa (2011) oli hlbtiq-kampanja "Älä äänestä homofobia eduskuntaan". Tuon kampanjan ajatusta seuraten päätin koota mustan listan Savo-Karjalan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista, jotka vastustavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (hlbtiq) yhdenvertaisuutta ja haluavat ylläpitää jonkinlaista seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuolen ilmaisuun tai sukupuoli-identiteettiin liittyvää syrjintää.

Afrikan hlbtiq-henkilöiden ihmisoikeustilanteen rapautuminen on jäänyt julkisen keskustelun paitsioon vaikka esimerkiksi YLE on uutisoinut sitä usein. Afrikan maista vain yksi, Etelä-Afrikka, on pysynyt sivistyneen maailman vauhdissa ihmisoikeuksien edistämisessä ja peittoaa tällä hetkellä Suomenkin. Etelä-Afrikka hyväksyi yhdenvertaisen avioliiton 2006 ja antoi adoptio-oikeuden mies- ja naispareille jo neljä vuotta aiemmin. Muutoin Afrikan vajaasta 60 valtiosta 37:ssä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on lainsuojaton ja käytännössä he ovat vainon kohteena.

Vanhempien äärimmäiset reaktiot ulostuloon ovat johtaneet hlbtiq-nuorten kodittomuuteen Suomessakin mutta ne ovat harvinaistuneet viime vuosikymmeninä. Usein lapsen ulostulo on vanhemmille jonkinlaisen kriisin aihe mutta ajan, tiedon ja ajattelun kanssa nämä kriisit johtavat useimmiten hyväksyntään tai ainakin suvaitsemiseen. Enenevässä määrin kuulee myös tarinoita ongelmattomilta vaikuttavista ulostuloista.

Zeitgeistiin kuuluu ajatus siitä, että uskonnon- ja omantunnonvapaus voisi sallia syrjinnän kun kysymyksessä ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Siihen näyttäisi kuuluvan myös ajatus siitä, että sananvapaus mahdollistaisi myös muiden yhdenvertaisuuden kieltämisen. Kumpikin ajatus on täysin perusteeton.