Kategoriat
Elokuva-arviot

Poikien pesula (Stephen Frears, 1985)

Omarin (Gordon Warnecke) isä on alkoholisoitunut pakistanilaistoimittaja joka vihaa elämäänsä Britanniassa ja brittejä. Hän haluaa kuitenkin pojalleen parempaa ja pyytää veljeään (Saeed Jaffrey) järjestämään Omarille töitä. Omarin itsevarmuus ja kunnianhimo vievät hänet setänsä valoisampiin bisneksiin itsepalvelupesulan hoitajaksi apunaan nuoruuden ystävä Johnny (Daniel Day-Lewis). Sedän suunnitelmat naittaa Omar tyttärelleen karahtavat karille kun Omarin ja Johnnyn välille muodostuu suhde.

{youtube}e5JtE83ksg0{/youtube}

On hämmentävää että My beautiful laundrette, 80-luvun leffa, on vasta pitkästi 2000-luvulla saatu Suomessa DVD-levitykseen nimellä Poikien pesula. Se on esitetty televisiossa jo 1987, mutta sen DVD-versio on vasta vuodelta 2011! Itse törmäsin siihen Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmissa.

Aikanaan Poikien pesula oli varmasti harvinainen ja sykähdyttävä elokuva, mutta ajan hammas on purrut siihen pahasti. Kahden vähemmistön loukkua, kulttuuriristiriitoja ja muukalaisvihamielisyyttä on käsitelty elokuvissa niin paljon, että se on kulunutta. Ilmeisesti Suomessa vasta nyt pinnalle noussut seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus maahanmuuttajavähemmistössä käsiteltiin Britanniassa jo 80-luvulla. Kuvauksena äskettäin edesmenneen Thatcherin Englannista Poikien pesulla lienee kuitenkin osuva.

Homoleffaksi Poikien pesula on keskinkertainen. Sen parasta antia on nuori Daniel Day-Lewis mutta aikakausi ei vielä valitettavasti ollut kypsä riittävälle paljaan pinnan esittelylle. Kouluarvosana 8.

Lisää elokuvasta Elonet-palvelusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *