Kategoriat
Yhdistystoiminta

Ohjeita toimintasuunnitelman laatijalle

Olen kirjoittanut tämän ohjeen alunpitäen KYY:n pääsihteerinä ollessani ylioppilaskunnan hallituksen jäsenille. Siksi siitä näkyy läpi KYY:n tuolloinen käytäntö toimintasuunnitelman laatimisessa. Ohjetta on kehuttu, joten pistän sen tässä jakoon. Monet asiat ovatkin varmasti hyödyllisiä minkä tahansa yhteisön toimintasuunnitelmaan useamman hengen ryhmätyönä laadittaessa.

Ohje on siis kirjoitettu ryhmälle ihmisiä, jotka laativat yhdessä asiakirjaa. Se ei siis sovellu käytettäväksi tilanteessa, jossa yhdistyksen toimintasuunnitelman laatiminen on kumottu yksin sihteerin vastuulle tai puheenjohtaja tekee sen kun ketään muuta ei kiinnosta.

Ohje sopii parhaiten tilanteeseen, jossa hallitus (tai miksei isompikin porukka) kuluttaa riittävästi aikaa hyvissä ajoin etukäteen seuraavan vuoden toiminnan miettimiseen ja kirjaa ajatuksiaan paperille. Tähän työskentelyyn minulla on muutamia ideoita, joita jaan toisessa artikkelissa.

Tämä ohje koskee ennen muuta kirjoitusvaihetta, jonka jälkeen asiakirjaa olisi tarkoituksenmukaista käsitellä ennen sen hyväksymistä myös yhdistyksen hallituksen kesken vapaamuotoisemmin. Tässä vaiheessa on priorisoinnin aika: toimintasuunnitelmaan tulee hyvin helposti kirjoitettua kaiken maailman asiat, eikä se silloin palvele mitään tarkoitusta. Keskeiset asiat ja mahdollisesti vuoden aikana avautuvat tilanteet selkeästi huomioonottava, linjaava ja priorisoiva toimintasuunnitelma palvelee parhaiten työtä tekevää hallitusta.

Kun paperia on ajan kanssa käsitelty hallituksessa sen lopulliseen hyväksymiseen liittyy vähän kokouksessa istumista ja usein voidaan mennä suoraan äänestyksiin jos tarpeen. Tällainen työskentelytapa valmistaa hallituksen jäseniä myös viimeiseen vaihteeseen eli asiakirjan hyväksyttämiseen yhdistyksen kokouksella.

Otan mielelläni vastaan palautetta ohjeesta ja toivon, että minulla itsellänikin on aikaa sitä muokata ja kehittää yleisluontoisemmaksi.

Kategoriat
Yhdistystoiminta

Mistä tietoa yhdistystoimintaan?

Olen toiminut erilaisissa yhdistyksissä vuodesta 1994 lähtien. Kokemukseni on pääasiassa opiskelijajärjestöistä (Farmasian opiskelijayhdistys Fortis ry, Suomen Farmasialiiton Kuopion opiskelijoidan jäsenyhdistys ry, Kuopion yliopiston ylioppilaskunta, Suomen ylioppilaskuntien liitto ry ja Opiskelijoiden liikuntaliitto ry) mutta myös muista järjestöistä (Kuopion seudun akvaarioseura ry, Savon seksuaalinen tasavertaisuus ry, ja Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry). Olen pyrkinyt viime vuosina jakamaan kokemuksiani yhdistystoiminnasta ja tarkoitukseni on laajentaa yhdistystoiminnan osiota sivuillani merkittävästi. Näin ensi alkuun olen koonnut tähän artikkeliin ja linkkikokoelmaan vinkkejä kirjoista ja verkkopalveluista, joista on todennäköisesti hyötyä yhdistyksissä toimiville.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Das Trio (”The Trio”, Hermine Huntgeburth, 1998)

Trio kertoo sukupolvenvaihdoksesta taskuvarasporukassa. Karl (Christian Redl) ja Zobel (Götz George) ovat tulossa vanhoiksi ja Karlin jouduttua kohtalokkaaseen onnettomuutteen Lizzi (Jeanette Hain), Zobelin tytär, rekrytoi porukkaan uuden jäsenen, Rudolfin (Felix Eitner). Sukupolvenvaihdos ei kuitenkaan ole kivuton, vaan päitä täytyy kolistella melko tavalla yhteen ennen kuin uusi dynamiikka muotoutuu.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Surrender Dorothy (Charles McDougall, 2006)

Taisipa käydä niin, että katsoin väärän leffan. Samalla nimellä kun on tehty elokuva jo 1998. Tämä 2006 elokuva on siitä poikkeuksellinen, että päähenkilö kuolee jo elokuvan alussa. Loppu leffa on sitten sitä, kun Saran (Alexa Davlos) äiti (Diane Keaton) ja ystävät (”Adam” – Tom Everett Scott, ”Maddy” – Lauren German, ”Peter” – Josh Hopkins ja ”Shawn” – Chris Pine) tekevät yhdessä riidellen surutyötään.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Rakkautta ja kuolemaa Long Islandilla (Richard Kwietniowski, 1997)

Rakkautta ja kuolemaa Long Islandilla on erikoinen tarina brittikirjailijasta (”Giles De’ath”, John Hurt), joka tipahtaa liian nopeasti vuosikymmenten takaa nykyaikaan, ihastuu amerikkalaiseen näyttelijään (”Ronnie Bostock”, Jason Priestley)  ja kehittää pakkomielteen tähän. Giles matkustaa Yhdysvaltoihin tapaamaan Ronnieta ja viettääkin paljon aikaa Ronnien ja hänen tyttöystävänsä Audreyn (Fiona Loewi) kanssa. Elokuva saavuttaa huippunsa yksipuolisen rakkauden tunnustuksessa poikkeuksellisen myöhään.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Lola + Bilidikid (E. Kutlug Ataman, 1999)

Lola and Billy the Kid kertoo turkkilaisista siirtolaisista Saksassa. Lola (Gandi Mukli) on drag artisti turkkilaisille homomiehille suunnatussa yökerhossa Berliinissä. Hän asuu Bilidikidin (Edral Yildiz) kanssa, vaikka suhde ei kukoistakaan herrojen erilaisten tulevaisuuden kuvien tähden. Yllättäen Lola saa tietää, että hänellä on myös pikkuveli Murat (Baki Davrak) ja perheen historia alkaa avautua koko karuudessaan.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Oman elämänsä sankari (Lasse Hallström, 1999)

Oman elämänsä sankari (The Cider House Rules) kertoo Homerista (Tobey Maguire), joka kasvaa tohtori Wilbur Larchin orpokodissa. Larch johtaa orpokotia omaperäisellä tavalla ja tarjoaa myös muita palveluita naisille pulassa. Homer päättää kuitenkin aikuistuttuaan lähteä orpokodista ja päätyy omenatilalle poimimaan omenoita ja asumaan parakissa muiden poimijoiden kanssa.

Kategoriat
Viikkosavon keskiviikkokolumnit 2007

Suku on pahin

Kevät ja kesä ovat sukujuhlien kulta-aikaa. Kevään päätteeksi juhlitaan ylioppilaita ja muita valmistuneita ja kesällä on tarjolla koko joukko häitä, rippijuhlia ja Prometheus-juhlia. Sukujuhlat tarjoavat itseään etsivälle tai itsessään ei-heteroseksuaalisia piirteitä tunnistavalle nuorelle aivan omanlaisiaan piinapenkkejä.

Kategoriat
Elokuva-arviot

Spin the Bottle (Jamie Yerkes, 2000)

Spin the Bottle vihjaa olevansa yhtä ja toista elokuvan mittaan ja lopussa katso jää ihmettelemään: mistä tässä oli kysymys. Jonah (Holter Graham) on kutsunut neljä lapsuuden ystäväänsä lapsuuden kesäpaikkaan viettämään viikonloppua. Ted (Mitchell Riggs) ja Bev (Kim Winter) ovat kihlautuneet, Rachel (Heather Goldenhersh) on sekaisin poikaystävän jätettyä hänet ja Alex (Jessica Faller) on oma rääväsuinen itsensä. Viikonlopun aikana pyöritetään pulloa (ei tosin niillä kaikkien tuntemilla säännöillä) ja kelataan ihmissuhteita. Kulminaatio saavutetaan kun Bev tunnustaa Tedille naineensa illalla Jonahin kanssa ja Ted toteaan: ”Tiedän. Niin minäkin.”

Kategoriat
Elokuva-arviot

Aamiainen Plutolla (Neil Jordan, 2005)

Aamiainen Plutolla (Breakfast on Pluto) on juuri niin hyvä kuin ohjaaja Neil Jordanin ja pääosan esittäjän Cillian Murphyn nimi lupaavatkin. Patrick ”Kitten” Braden (Cillian) Murphy jätetään vauvana pappilan ovelle pienessä irlantilaisessa kylässä. Jo kouluikäisenä Patrick pistää koulun ja kylän sekaisin omaksumalla naisen roolin elämässä. Täysi-ikäisenä Patrick lähtee Lontooseen etsimään äitiään ja hän tulee ystävänsä kautta kytketyksi IRA:n baariin tekemään pommi-iskuun.