Virginia Woolfilla (Nicole Kidman), Laura Brownilla (Julianne Moore) ja Clarissa Vaughnilla (Meryl Streep) viiraa kaikilla. He vaappuvat masennuksen ja itsetuhon kuilun partaalla ja ihmiset heidän ympärillään tulevat kaltoin kohdelluiksi tästä johtuen. Woolfin Mrs Dalloway kietoo tarinat toisiinsa. Virginia itse kirjoittaa romaani, Laura lukee sitä ja Clarissa järjestelee kutsuja Lauran pojalle.
Avainsana: sukupolvet
Ray (Paul Freeman) on eläkeikäinen taksikuski, jonka viikonloput täyttyvät touhusta kinastelevien lasten perheiden kanssa. Jim (Alun Armstrong) puolestaan jää eläkkeelle poikakoulusta johon hän tuli oppilaaksi kouluikäisenä ja ”unohti lähteä”. Jimin on tarkoitus tehdä kaksi asiaa ennen kuin kuolee: nähdä maailmaa ja rakastua. Jimin isän joutuminen sairaalaan paitsi lykkää matkalle lähtöä, myös pitkittää Rayn ja Jimin kohtaamista. Hyvin erilaisista taustoista tulevat miehet huomaavat toisen kiehtovan itseään oudolla tavalla ja miesten suhde syvenee.
Lola and Billy the Kid kertoo turkkilaisista siirtolaisista Saksassa. Lola (Gandi Mukli) on drag artisti turkkilaisille homomiehille suunnatussa yökerhossa Berliinissä. Hän asuu Bilidikidin (Edral Yildiz) kanssa, vaikka suhde ei kukoistakaan herrojen erilaisten tulevaisuuden kuvien tähden. Yllättäen Lola saa tietää, että hänellä on myös pikkuveli Murat (Baki Davrak) ja perheen historia alkaa avautua koko karuudessaan.