Quentin (Pascal Cervo) on nuori ranskalainen kirjailija, jonka esikoisteoksesta tulee palkittu menestys. Hän elää ystäviensä Julien (Élodie Bouchez), Jimmyn (Stéphane Rideau) ja Samirin (Mezzianne Bardadi) kanssa Ranskaan Pohjois-Afrikasta saapuneiden siirtolaisten keskellä. Ihmissuhteet ovat sotkuisia ja elokuvaa voisi kutsua myös tragediaksi.
Avainsana: elokuva
Francesco (Alessandro Gassman) matkustaa Istanbuliin myymään tätinsä hänelle jättämää vanhaa rakennusta. Tutustuessaan tätinsä viimeisten vuosien lähipiirin muodostaneeseen perheeseen ja tädin turkkilaiseen kylpylään Francesco muuttaa mielensä ja päättääkin entisöidä ja säilyttää kylpylän. Entisöidessään kylpylää Francesco tutustuu myös toiseen kulttuuriin ja muuttaa elämänsä suuntaa.
Alice (Alice Garner) ja Mia (Frances O’Connor) ovat kämppiksiä. Alice tuskailee väitöksensä ja sen oikean etsimisen kanssa, Mia haluaa vaihtaa pääainetta ja eikä tyttöystävä Dannin (Radha Mitchell) kanssa mene kovin kaksisesti. Kämpässä olisi yksi huonekin vapaana ja Michael (Matt Day) haluaisi päästä pois huumeisesta bileluolasta jossa asuu. Ari (Matthew Dyktynski) taas potee eksistentiaalista ahdistusta.
Tien (Tony Yang) on juuri koulunsa päättävä nuori, joka tulee nettituttavuuden perässä suurin odotuksin maalta suureen kaupunkin. Nettituttavuus osoittautuu vain seksistä kiinostuneeksi pettymykseksi (Ollaanpa me nyt todella yllättyneitä!) ja Tien etsii käsiinsä kaupunkiin aiemmin muuttaneen lapsuuden ystävänsä Yun (Chin King). Yu on töissä baarimikkona yökerhossa, jossa Tien ihastuu ensisilmäyksellä homopiirien tavoiteltuimpaan playboyhin, Bai Tieh-naniin (Duncan Lai). Bai Tieh-nan ihastuu myös Tieniin mutta ei osaa muuttaa tapojaan ja edessä on sydänsuruja.
James Whale (Ian McKellen) on ikääntyvä ohjaaja, joka asuu yksin taloudenhoitajansa Hannan (Lynn Redgrave) kanssa. Jimin päivät täyttävät rappeutuvan mielen esiin loihtimat painajaiset sodasta, syyllisyydestä ja menneistä onnenpäivistä ensimmäisiä Frankenstein elokuvia tehden. Jim piristää päiviään nuoren puutarhurin (”Clayton Boone”, Brendan Fraser) komeudella tavoitellen tämän kiintymystä ja kosketusta.
David (Anthony Rapp) on naisen (”Gwen”, Camryn Manheim) kanssa asunnon jakava homomies. Davidin dokumentaristin ura ei ota noustakseen siivilleen, mutta enemmän painaa se, että sitä oikeaa ei tunnu löytyvä. Gwenin ongelmat ovat hiukan samanlaisia. Sitten kuvioihin purjehtii ensin Walter (Joseph Fugua) ja sitten Michael (David Courier) ja kaikki muuttuu – ainakin hetkeksi.
Sikasiistit sukujuuret leikkii todellakin katastrofilla: sillä mahdollisuudella, että katsoja menettää järkensä ja nakkaa elokuvaa toistavan laitteen ikkunan läpi ulos. Mel Coplin (Ben Stiller) on – ylläri, ylläri! – neuroottinen kolmekymppinen mies, jonka avioliitto on hauraassa tilanteessa ensimmäisen lapsen synnyttyä. Nancy-vaimoon (Patricia Arquette) sopii hyvin ilmaisu ”long-suffering” vaikka nuoresta parista onkin kysymys. Mel retuuttaa vaimonsa mukaan hänen adoptionsa aikanaan hoitaneen adoptiotoimiston täydellisen kyvyttömän työntekijän (”Tina”, Téa Leoni) kanssa matkalle tapaamaan Melin biologisia vanhempia. Kaikki menee kuitenkin päin persettä ja onnettomuudesta toiseen lipsuva matka päättyy Melin ja Nancyn suhteen uudelleen syntymään.
Kategoriat
Finding North (Tanya Wexler, 1998)
Finding northissa Travis (John Benjamin Hickey) seuraa kuolleen poikaystävänsä nauhoittamia ohjeita ja kompuroi itsetuhoisten ajatusten ja kolmekymppisen, työttömän, kotona-asuvan pankkineidin (”Rhonda”, Wendy Makkena) kanssa kohti edesmenneen ainoaa elossa olevaa sukulaista Texasissa. Elokuva tuntuu luottavan paljon siihen, että kaksi elämänsä hukannutta voi yhdessä löytää hukkaamansa. Elokuvan valopilkkuja ovat sen hetkittäin kelvollinen komiikka ja ihastuttava boy-nextdoor -tyyppinen hunk Jay Michaelson (”Bud”). Muutoin kouluarvosana 7.
Kategoriat
Zero Patience (John Greyson, 1993)
Zero Patience on jopa tässä sarjassa ihmeellinen elokuva – eikä valitettavasti positiivisessa merkityksessä. Siinä Sir Richard Burton (John Robinson) nuoruudenlähteen kuolemattomaksi tekemänä valmistelee kanadalaiselle luonnontieteen museolla uutta näyttelyä myyttisestä nolla potilaasta (”Zero Patient”, Normand Fauteux), joka ”toi hi-viruksen Pohjois-Armerikan mantereelle Afrikasta”. Elokuva on modernin musikaalin tyylinen.
Kategoriat
Urbania (Jon Matthews, 2000)
Urbania on vahvimpia elokuvia joita olen pitkään aikaan nähnyt. Se on loistava tarina väkivallan aiheuttamasta traumasta. Päähenkilönä on supersöpö Charlie (Dan Futteman), joka kokoaa katsojalle pienen pienistä sirpaleista tarinaa, joka muutti hänen elämänsä. Charlie on menettänyt poikaystävänsä ja yrittää oppia elämään ja toipua menetyksestä. Dan Futterman näyttelee loistavasti hellää miestä, joka ei kykene vastaamaan väkivaltaan väkivallalla.