Britannian vuodenmittaisen kaivostyöläisten lakon aikaan homot ovat tulilinjalla AIDS-kriisin vyöryessä yli maailman. Mark Ashton (Ben Schnetzer) saa Lontoon Pridessa 1984 idean: kerätään rahaa lakkoileville kaivostyöläisille. Homoja kaivostyöläisiin yhdistää viha heitä sikamaisesti kohtelevia poliiseja kohtaan. Syntyy LGSM – Lesbians and Gays Support the Miners. Ongelmaksi muodostuu ettei kaivostyöläistenliitto ole halukas ottamaan rahaa vastaan homoilta ja lesboilta. Tämä ei Ashtonia lannista vaan rahat päätetään viedä itse suoraan Walesiin kaivoskylään.
{youtube}kZfFvsKDuUU{/youtube}
Pride on mielenkiintoinen näkökulma Britannian villiin 1980-luvun puoliväliin Thatcherin ikeessä. Vaikka se on komedia, se on kaukana sellaisista aivottomista rälläyksistä kuin Poliisiopisto tai Hot Tub Time Machine. Pride on kuivaan mutta purevaan brittiläiseen huumoriin perustuva komedia. Huumoria rakennetaan naiivien kohtaamisesta ja höystetään Walesin murteella. Teemat ovat kuitenkin hyvin vakavia: sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus, syrjintä, ennakkoluulot, hiv/aids, poliisin väkivaltaisuus, naisten asema jne.
Muistan etäisesti lapsuudestani Britannian kaivoslakot. Olen silloin ollut varmaankin kolmannella luokalla joten niiden merkitys on ollut anekdoottinen. Pride havahdutti minut ymmärtämään että ne osuivat yksiin AIDS-kriisin huipun kanssa. Elokuvan tarina vaikutti niin fantastiselta että minun piti tarkastaa verkkolähteistä sen paikkansa pitävyys. Mitä ilmeisimmin Priden tekijät ovat ottaneet suuria vapauksia tarinan suhteen mutta ytimeltään se on totta: lontoolainen homojen ja lesbojen aktivistiryhmä keräsi rahaa lakkoileville kaivostyöläisille walesiläisessä pikkukylässä.
Tämän arvion ingressin kuvaus elokuvasta sisältää poikkeuksellisen vähän roolihahmojen ja näyttelijöiden nimiä. Se ei tarkoita etteikö elokuvasta löytyisi merkittäviä tähtiä tai hienoja roolihahmoja. Bill Nighyn esittämä Cliff on hänelle varsin pidättyväinen rooli mutta hahmo on pirkkapekkapetelius-maisella tavalla suvereeni. Imelda Stauntonin Pride puhdisti minun kirjoissani siitä hirveästi stigmasta jonka hän keräsi Harry Potter -kirjoista tehtyjen elokuvien kammottavimpana noitana – Pridessa hän on mitä rakastettavin hahmo (Hefina). Ihastuttava Russell Toveykin on mahdutettu näyttelijäkaartiin hyvin pienessä osassa – niin pienessä itseasiassa että kohtauksesta tulee mieleen että elokuvasta on leikattu pois sivujuonne jossa hän oli tärkeä. Pääosia Pridessa esittävätkin vähemmän tunnetut näyttelijät George MacKay (Joe ”Bromley”), Andrew Scott (Gethin), Faye Marsay (Steph) ja Dominic West (Jonathan).
Pride oli Google Playn kuvauksen mukaan hyvän mielen elokuva. No, hauska komedia se kyllä on mutta hyvän mielen elokuvaksi en sitä kutsuisi. Kouluarvosana 9.