Bohemian Rhapsody (Bryan Singer, 2018)

Bohemian Rhapsody, Freddie Mercury ja Brian May lavalla

Syyslukukausi 1991 lähestyy loppuaan ja Laukaan lukion käytäville kantautuu useamman luokan avoimesta televisiosta ”Show must go on” MTV:ltä. Musiikkivideon ehtii nähdä monta kertaa päivän mittaan välitunneilla ja kuulla koulupäivän ulkopuolella radiosta toistuvasti. Olin tullut ulos vanhemmilleni äskettäin ja elettiin aikaa kun AIDS vielä tappoi miljoonia vuosittain kehittyneissäkin maissa. Freddien kuolema kosketti ja huolestutti. Samalla sain ensikosketuksen yhteen niistä hyvin harvoista bändeistä joiden musiikkia olen ostanut ja aktiivisesti kuunnellut. Niinpä seurasin mielenkiinnolla kun elämäkertaelokuvaa alettiin hakea pääosan esittäjää. Jatka lukemista ”Bohemian Rhapsody (Bryan Singer, 2018)”

Mies joka rakasti Yngveä (Stian Kristiansen, 2008)

On vuosi 1989 ja Stavangerin nuoria ei innosta ollenkaan opettajansa tapaan Berliinin muurin murtuminen vaan se, että Mathias Rust Band on saanut ensimmäisen keikansa lämppärin paljon nimekkäämmälle porukalle. Jarle (Rolf Kristian Larsen) harjoittelee kavereidensa kanssa innolla, mutta sitten luokalle tulee kesken vuoden Yngve (Ole Christoffer Ertvaag) eikä Jarle ole enää ollenkaan varma onko Katrine (Ida Elise Broch) se oikea. Äidin ongelmat, kaverit ja bändi jäävät sivuun kun Jarle ihastuu. Mutta tunteiden käsitteleminen ei ole helppoa ja kaikki menee yhtäkkiä solmuun.

Jatka lukemista ”Mies joka rakasti Yngveä (Stian Kristiansen, 2008)”

Hedwig and the Angry Inch (John Cameron Mitchell, 2001)

Hansel (Ben Mayer-Goodman) jää äitinsä (Alberta Watson) kanssa kahden Itä-Berliiniin äidin heittäessä amerikkalaissotilaan, joka on pojan isä, ulos. Hansel kuuntelee vain amerikkalaiohjelmia ja unelmoi paosta länteen. Tilaisuus tarjoutuu kun toinen jaettuun kaupunkiin sijoitettu amerikkalaissotilas ihastuu Hanseliin ja haluaa naida tämän. Yhdessä pojan äidin kanssa Luther (Maurice Dean Wint) juonii suunnitelman, jonka mukaan poika saa äitinsä nimen ja passin ja hänet leikataan naiseksi. Leikkaus menee kuitenkin pieleen ja Hedwig kuvaa myöhemmin, että hänelle jäi ”angry inch to work with”. Berliinin muurin murtuessa Hedwig (John Cameron Mitchell) saa ensimmäiseksi hääpäivälahjaksi Lutherilta peruukin ja lemput asuntovaunuslummiin Kansasissa. Pelastuksekseen Hedwig perustaa glam rock bändin ja iskee silmänsä alaikäiseen, uskoon hurahtaneeseen wannabe-rokkariin. Hedwig opettaa Tommylle (Michael Pitt) ”kaiken” ja saa palkkioksi jätetyksi tulemisen ja katkeran roolin hänen biiseillään menestyvän Tommy Gnosiksen vainoojana esiintyen räkälöissä itäsaksalaisista koostuvan Angry Inch -bändinsä kanssa.

Jatka lukemista ”Hedwig and the Angry Inch (John Cameron Mitchell, 2001)”