Billy (Jamie Bell) asuu isänsä (Gary Lewis), veljensä (Jamie Draven) ja isoäitinsä (Jean Heywood) kanssa työläisslummissa Pohjois-Englannin kaivosalueella 1980-luvun puolivälissä. Isä ja veli ovat töissä hiilikaivoksessa ja ammattiyhdistysaktiiveina kyynärpäitään myöten kaivostyöntekijöiden lakossa. Billy huolehtii isoäidistään ja käy iltapäivisin nyrkkeilytunneilla. Hän kuitenkin huomaa pitävänsä enemmän saman tilan jakavien tyttöjen balettitunneista ja kuolleen äitinsä kehotuksen mukaan on rohkeasti oma itsenä ja tekee tahtonsa mukaan. Baletin opettajan kannustamana hän tähtää kuninkaallisen baletin pääsykokeisiin vaikka isä vastustaakin ideaa.
Billy Elliot on juuri samassa määrin homoleffa kuin Kuolleiden runoilijoiden seura. Siis ei oikeastaan ollenkaan. Billyn kaveri Michael on tärkeä sivuhenkilö tarinassa ja hän on homoseksuaali transvestiitti, mutta homoleffaksi kahta edellä mainittua elokuvaa voi kutsu oikeastaan vain niiden erittäin vahvan ennakkoluuloteeman vuoksi. Jamie Bell tekee erinomaisen roolisuorituksen ja minun silmissäni toiseksi nousee jopa isää esittävän Gary Lewisin ohi isoäidin roolin tekevä Jean Heywood. Isoäiti on elokuvan sympaattisin hahmo. Musiikilla on tietysti tärkeä rooli elokuvassa vaikka alkuperäistä musiikkia siihen tuskin on sävelletty. Elokuvan seuraaminen ilman tekstityksiä on lähes mahdotonta vahvan murteen vuoksi ja puheella on niin tärkeä rooli elokuvassa, että se piti poikkeuksellisesti katsoa tekstityksen kanssa. Arvioimistani elokuvista se kuuluu ehdottomasti niihin helposti löydettäviin, joten tekstityskin on turvattu. Billy Elliot herättää suuria tunteita ja on varsin nautittavaa katsottavaa. Kouluarvosana 9.