Kategoriat
HLBTIQ

Maanselän teokraattisesta diktatuurista

Asmo Maanselän mielipidekirjoituksessa 9.7. aika ja paikka edustavat hyvin selkeästi vain kirjoittajan kaipuuta menneisiin loistokkaiksi kuviteltuihin päiviin. Niihin päiviin kun kristillinen holhoaminen tukahdutti vielä enemmän enemmistön kuin vähemmistön vapautta. Maanselkä näyttää kuvittelevan edustavansa jotakin enemmistöä, mutta on tosiasiassa parjaamaansa vähemmistöä huomattavasti pienemmän marginaaliryhmän edustaja. ”Rauhallinen rinnakkaiselo on mahdollista saavuttaa vain siten että marginaali ei vaadi omia arvojaan koko yhteisön arvojen perustaksi”, Maanselkä kirjoittaa. Näin toteutettuna rauhallinen rinnakkaiselo on hetken näennäisesti mahdollista, mutta ei kestävää. Onneksi Maanselkä on siis täydellisen väärässä.

Enemmistöllä tai vähemmistöllä ei ole mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa: yhden tai miljoonan ihmisoikeuksien kieltäminen on aivan yhtä väärin. Yleismaailmalliset ihmisoikeudet ovat riistämättömiä oikeuksia jotka alkavat syntymästä ja päättyvät kuolemaan. Ensimmäinen, ja perusta kaikille muille noista oikeuksista, on yhdenvertaisuus. Sillä kuuluuko oikeuksien nauttija enemmistöön tai vähemmistöön ei ole mitään merkitystä. Kuten ei myöskään sillä nauttiiko hänen edustamansa vähemmistö parlamenttaarisen enemmistön hyväksyntää tai ei. Ihmisoikeudet ovat enemmän kuin populismia tai dogmaattisia uskonnollisia arvoja: ne kumoavat molemmat. Mitään lakia, olipa se uskonnollinen tai ”maallinen”, ei pidä noudattaa jos se on ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa. Myös maailman uskontokuntien hyväksymässä universaalissa etiikassa kunnioitetaan hyvin suppeaa otosta ihmisoikeusperiaatteista. Valitettavasti uskonnoliset motiivit ovat kuitenkin kiistatomasti taustalla suurimmassa osassa ihmisoikeusloukkauksista. Suomessa tällaista teokraattista paratiisia tosiuskoville ajaa Maanselän edustama auringonlaskunpuolue.

Tero Kankaanperä
Kuopio

Kirjoitus on vastine Asmo Maanselän mielipidekirjoitukseen Keskisuomalaisessa 9.7.2010 ja julkaistiin Keskisuomalaisessa 11.7.2010.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *