Yhdistystoiminta

Yhdistystoimintaan liittyviä kirjoituksia

Yhdistyksen jäsenrekisterin hoitaminen Joomlalla?

Tämä artikkeli tarvitsee taustakseen tammikuussa 2009 kirjoittamani ensimmäisen selvityksen Joomlan mahdollisuuksista yhdistyksen jäsenrekisterin hoitamisessa. Jos et ole lukenut tuota artikkelia, tutustu siihen ensin. Tuon artikkelin kirjoittamisen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon.

Lue lisää...

Ajatuksia Kuopion kaupungin kansalaisjärjestötyöstä

Johdanto

Tämän kirjoituksen kirvoitti sen kirjoittamisen päivänä pidetty Kuopion kaupungin seminaari "Kansalaisjärjestöt 2000-luvulla". Seminaarissa kuultiin monta puheenvuoroa kaupungin ja sen sidosryhmien yhteistyöstä järjestöjen kanssa ja esiteltiin Kuopion kaupungin kansalaisjärjestöstrategiaa toimeenpanevan työryhmän (KANE) väliraportista tehdyn kyselyn tuloksia ja jatkosuunnitelmia.

Lue lisää...

Järjestäytymisen muistilista

Tämä muistilista on kirjoitettu ensisijaisesti yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokousta silmällä pitäen. Se soveltuu parhaiten pienille yhdistyksille, mutta sitä voi soveltaa myös liittoihin, muihin toimielimiin ja yhteisöihin. Listan tavoitteena on muistuttaa asioista joista on syytä sopia toimikauden alussa. Osa asioista tulee suoraan lainsäädännöstä tai yhdistyksen säännöissä voi olla niistä suorat määräykset, mutta listalla on paljon sellaisia menettelytapa-asioita, joista ei yleensä ole määräyksiä olemassa vaan jotka jäävät yhdistyksen autonomian piiriin. Monia asioista on syytä valmistella etukäteen ja muistilistaa onkin hyvä pitää käsillä jo järjestäytymiskokousta suunniteltaessa ja sen listaa laadittaessa. Aina ei ole tarpeen päättää kaikesta mainitusta, mutta perimmäinen tavoite on kannustaa keskustelemaan asioista jotka usein keskustelemattomina tuottavat kitkaa yhdistyksen hallinnossa. Tämän listan lisäksi hallituksen jäsenille on syytä toimittaa etukäteen voimassa oleva yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt ja ohjesäännöt.

Lue lisää...

Vuoden kierto yhdistyksessä

Yhdistysten - ja monien muiden organisaatioiden - toiminta on selkeän syklistä. Samat tapahtumat toistuvat kaudesta toiseen suurinpiirtein samoihin aikoihin. Kausi on usein kalenterivuosi, mutta toisten organisaatioiden toimintaa lukuvuosi rytmittää selkeämmin. Vuosikierto - yhden syklin tapahtuminen esittäminen ympärän kehälle ajankohdan mukaan sijoitettuna - antaa uudelle aktiiville yhdellä silmäyksellä hyvän käsityksen toiminnan luonteesta.

Lue lisää...