Kategoriat
Yhdistystoiminta

CiviCRM – uskomaton työkalu yhdistyksille

Olin toki kuullut CiviCRM:stä aiemmin, mutta en ollut koskaan sitä kokeillut. Reilu vuosi sitten siihen viitattiin keskustelussa erään suurehkon liiton jäsenyhdistysten jäsenrekisterien ylläpidon työkaluista. Tänä keväänä tartuin siihen jouduttuani vastakkain hoitamattoman yhdistyksen jäsenrekisterin kanssa. Nyt kuukauden päivät sen kanssa töitä tehtyäni olen kertakaikkiaan ihastunut: CiviCRM on loistava työkalu keskisuurille ja suurille yhdistyksille ja liitoille.

Kategoriat
Yhdistystoiminta

Järjestäytymisen muistilista

Tämä muistilista on kirjoitettu ensisijaisesti yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokousta silmällä pitäen. Se soveltuu parhaiten pienille yhdistyksille, mutta sitä voi soveltaa myös liittoihin, muihin toimielimiin ja yhteisöihin. Listan tavoitteena on muistuttaa asioista joista on syytä sopia toimikauden alussa. Osa asioista tulee suoraan lainsäädännöstä tai yhdistyksen säännöissä voi olla niistä suorat määräykset, mutta listalla on paljon sellaisia menettelytapa-asioita, joista ei yleensä ole määräyksiä olemassa vaan jotka jäävät yhdistyksen autonomian piiriin. Monia asioista on syytä valmistella etukäteen ja muistilistaa onkin hyvä pitää käsillä jo järjestäytymiskokousta suunniteltaessa ja sen listaa laadittaessa. Aina ei ole tarpeen päättää kaikesta mainitusta, mutta perimmäinen tavoite on kannustaa keskustelemaan asioista jotka usein keskustelemattomina tuottavat kitkaa yhdistyksen hallinnossa. Tämän listan lisäksi hallituksen jäsenille on syytä toimittaa etukäteen voimassa oleva yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt ja ohjesäännöt.

Kategoriat
Vanhentuneet

Järeä työkalu yhdistystoimintaan

Yhdistystoiminnassa on usein tarpeen käyttää erilaisia listoja yhteystietoja, varauksia, ilmoittautumisia, maksuja tai muuta vastaavaa pohjana kirjeille, sähköpostiviesteille, korteille tai osoitetarroille. Aikaa tuhrautuu usein epäolennaiseen eli tarrojen asetteluun ja asioita tehdään vaikeamman kautta. Työkalut asioiden yksinkertaiseen ja tehokkaaseen hoitamiseen löytyvät kuitenkin lähes jokaiselta Windows-työasemalta. Microsoft Wordin Yhdistämistoiminta pelastaa monesta liemestä. Yhdistämisellä voidaan hakea tietoa (osoitteita, nimiä yms.) melkein mistä tahansa tiedostosta (tekstitiedosto, laskentataulukko, tietokanta…) ja yhdistää se kirjekuoriin, tarroihin, kortteihin, sähköpostiviesteihin tai tekstiasiakirjoihin. Aivan mutkatonta homma ei ole, mutta hyvillä perustaidoilla tietokoneen käytöstä se sujuu kyllä.