Kategoriat
Elokuva-arviot

Testosterone (David Moreton, 2003)

Dean (David Sutcliffe) alkaa mennä palasiksi kun Pablo (Antonio Sabato Jr) häipyy ilman jäähyväisiä. Kohtaaminen Pablon äidin (Sonia Braga) kanssa näyttelyn avajaisissa vaarantaa Deanin uran ja muuttaa murheen pakkomielteeksi. Dean seuraa Pabloa Buenos Airesiin tarkoituksenaan saada päätös suhteelle. Tilanne alkaa kieppua villisti pois hallinnasta kun Deanin ensimmäinen yritys tavoittaa Pablo johtaa jo kohtaamiseen poliisin kanssa eikä tarjoilija Sofialla (Celina Font) ja Marcosilla (Leonardo Brzezicki) taida olla puhtaita jauhoja pusseissaan.

Testosterone on vivahteikas elokuva. Olisi helppo nähdä se sarjakuvan filmatisointia koska ”Deanin” sarjakuvat ovat niin keskeisessä osassa ja sarjakuvallista kerrontaa käytetään heti alkutekstien aikana johdattamaan katsoja tarinaan. Elokuvan juonessakin on sarjakuvallista graafisuutta ja makaaberiutta. Kyseessä on kuitenkin James Robert Bakerin samannimisen novellin filmatisointi.

Se on selvästi myös pienen budjetin elokuva, ainoat minkäänlaisia muistijälkiä herättävät nimet tekijäkaartissa ovat ohjaaja ja Antonio Sabato Jr. Jälkimmäinen lieneekin palkattu elokuvaan katsottavaksi mutta vähäisistä näyttäytymisistään johtuen katsoja ei kyllä saa vastinetta rahalleen Antoniosta. David Moreton on tuttu huomattavasti paremmasta elokuvasta Edge of Seventeen. Testosteronessa on paljon heikompilaatuisista homoleffoista tuttua pehmopornoutta ja yritystä täyttää elokuvan muita puutteita komeiden miesten paneskelua estottomasti näyttämällä. Vaikka tällä kertaa ollaankin hyvin amerikkalaissiveitä, Marcosin ja Deanin touhuja keskenään ja pikkolon kanssa jaksaa katsella.

Testosteronessa on monia hyvin ärsyttäviä kauneusvirheitä. Ensimmäinen veto kynsillä liitutaulua pitkin oli Comic Sans -merkkileikkauksen käyttäminen alkuteksteissä. Elokuvan juonessa on paljon epäjohdonmukaisuutta ja hämmentäviä epäjatkuvuuksia. Alussa kesti hyvän tovin orientoitua pysymään mukana. Lopulta elokuva kääntyy mustasukkaisuusdraamaksi mustissa tragedian sävyissä. Kouluarvosana 7.

Lisää elokuvasta Internet Movie Databasestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *